Viikon kysymys
A-
A+
Vanhan Porvoon tunnustuspalkintojen saajat, Erkka (vas.) ja Arttu Hirvonen Runo Hotel Porvoosta sekä Vanhan Porvoon Asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja Petri Tykkä, viestintäpäällikkö Janica Johansson ja puheenjohtaja Andreas Frankenhaeuser (oik.) yhdessä Salvus-säätiön puheenjohtaja Kimmo Kajasteen (kesk.) kanssa.
Marko Wahlström
VANHA-PORVOO Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö Salvuksen myöntämän Vanhan Porvoon tunnustuspalkinnon ja siihen liittyvän kunniakirjan ovat vastaanottaneet Vanhan Porvoon Asukasyhdistys ja Runo Hotel Porvoo.
Tunnustuspalkinto annetaan Porvoon ainutkertaisen kulttuuriympäristön ja rakennussuojelun hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja arvokkaan rakennuskannan säilyttämisestä.
–?Kaikessa kulttuuriympäristön vaalinnassa tarvitaan aktiivisia ja sitoutuneita ihmisiä. Vanhan Porvoon Asukasyhdistys, sen hallitukset ja jäsenet ovat jo vuodesta 1982 alkaen edistäneet kaupunginosan viihtyvyyttä, järjestäneet joukoittain tapahtumia kirpputoreista talkoisiin, julkaisseet pitkään lehteä ja toimineet kaikin tavoin asukkaiden yhdyssiteenä, säätiön hallituksen puheenjohtaja, maakuntaneuvos Kimmo Kajaste totesi luovutuspuheessaan.
Palkintoa olivat luovuttamassa myös säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Rolf Gabrielsson ja säätiön vanhan kaupungin työryhmän puheenjohtaja Niklas Eklöf.
Palkitut vaalineet Vanhan-Porvoon ainutkertaisuutta
Kajaste korosti, että palkitut ovat kiittävällä tavalla vaalineet Vanhan-Porvoon ainutkertaisuutta ja yhteisöllisyyttä.
–?Hotellin toteuttajat ovat osoittaneet sitoutumista, rakennuskulttuurin arvostusta ja tahtoa kunnioittaa vanhaa sekä rohkeata yrittäjyyttä nostaessaan vuonna 1912 valmistuneen arvorakennuksen uuteen loistoon. Kajaste jatkoi viime viikolla järjestetyssä pienimuotoisessa luovutustilaisuudessa.
–?Ja tehneet sen vielä suurella pieteetillä ja harvinaisen laadukkaasti. Vanhan-Porvoon uusimman ihastelun kohde on saatettu uuteen uskoon vaivaa säästämättä. Tuloksena on syntynyt myös Porvoon matkailupalvelujen ja matkailuilmeen olennainen koheneminen.
"Ihmisiä, joilla on tahto ja taito säilyttää ja kehittää"
Vuonna 1996 perustettua säätiötä luotsaava Kajaste korosti sitä, että Porvoon vanhan kaupungin asukasviihtyvyyden, kaupunkikuvan, kiinteistöjen ja palveluiden ylläpidossa tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät kaupunginosan ainutkertaisen rakennuskannan historiallisen ja rakennussuojelun merkityksen.
–?Ihmisiä, joilla on tahto ja taito säilyttää ja kehittää. Tätä ymmärrystä ja tahtoa ovat molemmat tunnustuspalkinnolla kiitetyt ja kannustetut toimillaan ja teoillaan osoittaneet.
Tunnustuspalkinto on kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykön tekemä pienimuotoinen pronssinen plaketti, johon on taltioitu kaupunginosan vanha asemakaava.
Palkinnon luovutus tapahtui Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien merkeissä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot