Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Jokikarnevaalit huipentuu näyttävään valoshowhun.
Arkistokuva/Mika Laine
Lauantaina 31.8. kello 12-22.30 järjestetään Porvoon Jokikarnevaalit keskustan ja jokirannan alueella. Tapahtuma järjestetään toista kertaa ja luvassa on elokuvaesityksiä ja musiikkia.
– Joen ja Taidetehtaan rantatien väliin nurmikentälle sijoitetaan esiintymislava ja 40 m2 näyttö elokuvien esittämistä varten. Nurmikentälle tuodaan myös penkkejä ja pöytiä, joten eväiden tai ruokapalveluista nauttiminen on kätevää, kerrotaan Porvoon kaupungin tiedotteessa.
Päivän aikana nähdään neljä elokuvaa, joista ensimmäinen on ruotsinkielinen ja kolmas englanninkielinen. Elokuvien välissä nautitaan musiikkiesityksistä, joista ensimmäinen on suunnattu perheen pienimmille. Myöhemmin iltapäivällä lauletaan yhdessä Tom Nymanin ja Opebandin johdolla.
– Alueelle tuodaan tuttuun tapaan Porvoon kaupungin puisia myyntikioskeja, joissa on pientä elintarvike- sekä käsityömyyntiä. Taidetehtaan rantakadulle sijoitetaan street food –myyntipisteitä, jotka palvelevat ulkoilmaelokuvien ja konserttien kävijöitä, sanotaan Porvoon kaupungin tiedotteessa.
Taidetehtaan rantakadun nurmikentän lisäksi ohjelmaa on Aleksinpuistossa. Puistossa musisoivat Hot Club Porvoo, Antti Varjola ja Pekka Suominen sekä fillaripianisti Aarno Paakkari. Iltapäivästä paikalla on myös kirjastobussi Felix. Ilta huipentuu vesi-, valo ja äänishowhun, jonka toteuttaa Mikko Kiviharju.
Länsirannalla järjestetään myös kaksi ilmaisopastusta matkailuoppaiden yhdistyksen toimesta. Yhdistys täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Kävelykierroksilla tutustutaan alueen historiaan, taiteeseen ja nykypäivään. Lähtöpaikka August Eklöfin puisto Valtiopäivätriptyykki klo 13 ja 15. Kesto noin tunti.
Ohjelma Taidetehtaan rantakadun nurmikentällä
» 12–14 Elokuva: Coco (ruotsiksi)
» 14.00–14.45 Lastenkonsertti: Flip Flop
» 15.00–16.30 Elokuva: Sing 2 (suomeksi)
» 16.30–17.30 Yhteislaulua Tom Nymanin & Opeband
» 17.30–19.30 Elokuva: The Greatest Showman (alkuperäiskielellä, englanniksi)
» 19.30–20.45 Konsertti: Porvoo Big Band & Anna Wiksten
» 20.45–21.30 Elokuva: Minun mereni (45 min)
» 21.30–22.30 Konsertti: B.O.J.
Ohjelma Aleksinpuistossa
» 12–23 Jokirantamarkkinat Aleksinpuistossa, myyntikioskit avoinna koko päivän
» 14–17 Hot Club of Porvoo: Kuutti Kylätasku trumpetti, Sasha Charkin trombone, Ari Heinonen banjo, Patrik Latvala sousaphone, 2 x 30 min esitys
» 18–21 Antti Varjola, laulu, kitara & Pekka Suominen basso, esiintyvät 3 x 30 min esitys
» 12–17 Fillaripianisti Aarno Paakkari soittaa ja pyöräilee Aleksinpuistossa, 5 x 30 min esitys
» 12–16 Iloinen kirjastobussi Felix on paikalla.
» 21–23 Näyttävä vesi-, valo- ja äänishow, toteuttaja Mikko Kiviharju.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot