Viikon kysymys
A-
A+
Anja Sorasalo avasi Anis Café pop upin Sparren tiloissa.
Ismo Henttonen
PORVOO Ani’s Café -ravintola on taas heräämässä eloon viime vuoden elokuussa naapuriyrityksestä alkaneen tulipalon jälkeen.
– Olen etsinyt uutta ravintolatilaa Porvoosta ja nyt asiat loksahtivat kohdilleen, Anja Sorasalo iloitsee.
Uusi paikka löytyi Piispankadulta Hotelli Sparresta, joka on kokenyt täydellisen muodonmuutoksen uusien omistajiensa, Tiina Janhusen ja Katja Euron käsissä.
– Kaikki tilat on remontoitu modernilla otteella. Sparressa on myös entuudestaan hyvin toimiva, tilava ammattikeittiö ja viihtyisä ravintolasali.
Kyseessä ei ole pysyvä ratkaisu vaam Ani’s Café toteuttaa pop up ravintolansa Sparren tiloissa joulukuun ajan.
– Olen saanut valtavan paljon kannustavia viestejä ja kyselyitä toiminnan jatkamisesta aiemmilta asiakkailtani. Se rohkaisee kokeilemaan tällaista mainiota yhteistyötä Hotelli Sparren kanssa. Uskon, että niin aiemmat kuin uudetkin asiakkaat löytävät tiensä tänne kolmanteen kerrokseen aivan Porvoon keskustassa.
Vanhaa ja uutta
Tarjonta tulee olemaan samantapaista kuin aiemmassakin Aniksessa.
– Lounasaikaamme on nyt pidennetty asiakkaiden toiveesta kello 15.30 saakka. Tarjolla on suosittu salaattibaari, päivän keitto ja lämmin ruoka. Muutamat suursuosikit, kuten kasvislasagne ja kookos-inkiväärikeitto palaavat ruokalistalle, Sorasalo luettelee.
Lisäksi vitriiniin leivotaan päivittäin sekä suolaisia että makeita kahvilaherkkuja.
– Monet ovat kaivanneet erityisesti Helga-mummin sitruuna-marenkikakkua. Meiltä voi myös tilata leivonnaisia ja muita herkkuja noudettavaksi omaan joulupöytään.
Ani’s Cafén ruokafilosofiamme pohjautuu laadukkaaseen, itse tehtyyn kasvisruokaan.
– Suosimme luomua ja tarjolla on aina myös vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja. Kaunis kattaus sekä värikäs, esteettinen ja eettinen ruoka ovat meille edelleenkin sydämen asioita, Sorasalo toteaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot