Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Sahasaarilta löytää merkkejä vanhasta teollisuudesta.
Mika Laine
PORVOO, HAMARI Hamarin vastarannalla on satumainen saarirykelmä. Sen luonto on rehevää ja linnusto runsas. Satunnainen ohikulkija voi hämmästellä saarten viidakkomaisuutta ja saaria ympäröiviä ajan patinoimia puupaaluja. Jos kulku käy saarten siimekseen tai niiden väliseen kanaaliin, päätyy kuin toiseen maailmaan.
Tunnelma on aavemaisen mystinen.
Kerran, ei niinkään kauan sitten, nämä luonnon valtaamat saaret olivat Porvoon Höyrysahan keskus.
– Kun ensimmäistä kertaa kävin Sahasaarilla, sahan äänimaailma alkoi kummitella mielessäni. Pystyin melkein kuulemaan sen kilkkeen, kolkkeen ja sahanäänet, Hannele Tenhovuori kertoo.
Merja Forsman
Viisi saarta
Sahasaarilla on kiehtova historia. Vuonna 1870 vaikutusvaltainen liikemies, kauppaneuvos August Eklöf, perusti silloiselle Kaunissaarelle Etelä-Suomen ensimmäisen höyrysahan.
Saarella oli erinomainen sijainti meren portilla, Hamarin kiireisen satama-alueen lähistöllä.
Nälkävuodet olivat takana ja suhdanteet heikot. Talonpojat myivät metsäänsä pilkkahintaan.
–?Se oli kymmenen pisteen paikka nuorelle miehelle aloittaa uransa. Eklöf käänsi tilanteen edukseen, ja saha pääsi kasvamaan nopeasti, Porvoon Museon museolehtori Hannele Tenhovuori kertoo.
Höyrysaha levittäytyi viidelle saarelle, joita laajennettiin savella ja jätepuulla ja tuettiin puupaaluin.
Saarille rakennettiin Porvoon Höyrysahan toimisto-, saha- ja asuinrakennuksia, laajat puutavaravarastot ja konttorin puisto – jonka lajistoa voi vielä tänäkin päivänä löytää saarelta.
Päivisin Sahasaarten maamerkkinä oli korkea tiilipiippu, pimeällä sadat palavat lamput ja ”Rimahelvetin ikuinen tuli”, jolla poltettiin roskarimoja.
Hitaasti lahoavat puupaalut muistuttavat Sahasaaren menneisyydestä.
Niko Laurila
Pitkät työpäivät
Elämä saarella oli raskasta. Osa työntekijöistä asui Hamarissa, osa saarella pienissä asunnoissa. Vuonna 1880 saaren asukasluku oli noin 79, 1890-luvulla jo yli 600.
Suurin osa sahan työntekijöiden asunnoista oli noin 16-neliöisiä hellahuoneita. Perheissä oli vanhempien lisäksi usein 5–9 lasta, ja koko perhe asutti pikkuruista huonetta syksyt, talvet ja keväät. Kesäisin tilanne oli toinen; silloin huoneeseen piti toisinaan mahduttaa väliaikaista työvoimaa.
–?Kausityöntekijöiden majoittaminen oli työntekijöiden vastuulla. Ruokalaan laitettiin muutamia sänkypaikkoja ja liitereihin myös, mutta usein alivuokralaisen punkka oli hellahuoneen ovella, Tenhovuori kertoo.
Töitä tehtiin sahan sähköistymiseen eli 1930-luvulle asti aamuviidestä iltakahdeksaan, myöhemmin työpäivä lyheni muutamalla tunnilla. Siinä ei vanhemmilla ollut kovin paljon aikaa jälkikasvulleen, mutta eipä lapsillakaan ollut vanhemmilleen, sillä monesti koko perhe työskenteli samalla sahalla.
–?Lapsille annettiin töitä voimien mukaan. Ensimmäisiä tehtäviä olivat lumenluominen, kaarnan kaapiminen tukeista ja keppien sekä jätteen kerääminen. Kun voimat kasvoivat, pääsi muihin hommiin, Tenhovuori sanoo.
Lasten keräämä puujäte vietiin Savisaaren ”Rimahelvetin ikuiseen tuleen”.
Saaren keskellä kulkevassa kanaalissa kajahtaa linnunlaulu.
Niko Laurila
Saarella oli myös koulu
1890-luvulla Eklöf perusti Sahasaarelle koulun. Koska oppivelvollisuus ei ollut astunut voimaan, lasta ei ollut pakko laittaa pulpetin äärelle, eivätkä kaikki laittaneetkaan.
Kun oppivelvollisuus vuonna 1921 astui voimaan, lapset kävivät koulua 13–14 vuoden ikään saakka, ja sitten monet tulivat sahalle töihin, jos ei ollut varaa jatkaa koulunkäyntiä.
Lapsityövoiman käyttö oli luvanvaraista ja alle 15-vuotiaiden enimmäistyöaika oli 8 tuntia. Aina lakia ei kuitenkaan noudatettu.
–?Käytännössä kävi usein niin, että kun työsuojeluvalvoja tuli sahan pihaan, lapset piilotettiin. Kun valvoja poistui, työtä jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Tenhovuori kertoo.
Sahalla naisten tehtävänä oli muun muassa saada puutavarat sahalta kohti maailmaa, ensin proomuihin ja sitten laivoihin, joista puutavara suuntasi muun muassa Ranskaan, Saksaan ja Espanjaan.
–?Naiset olivat kuulemma äärimmäisen näppäriä lastaamaan laivan tarkasti täyteen, Tenhovuori kertoo.
Työtä tehtiin urakkapalkalla eikä eläkettä ollut.
–?Töitä tehtiin niin pitkään kuin jaksettiin ja sittenkin jatkettiin hanttihommilla, kun ei rankimpiin hommiin kyetty. Työurat saattoivat olla hyvin pitkiä, Tenhovuori sanoo.
Naisleskiä
Höyrysahalla onnettomuuksia sattui usein ja työntekijät kärsivät muun muassa kulumista ja reumatismista. Puita käsiteltiin myrkyllä, jota alussa valeltiin käsin, mikä saattoi aiheuttaa terveysongelman jos toisen. Monet sahan työntekijöistä olivat myös huonokuuloisia, olihan sahan äänimaailma voimakas.
–?Sahasaarilla naisleskiä kerrotaan olleen merkittävästi enemmän kuin miesleskiä, mikä indikoi siitä, että työ oli varsinkin miehille hyvin raskasta. Museolla on kuitenkin kuva 30-luvulta, jossa näkyy, että Eklöfin työntekijöille järjestettiin ensiapukursseja. Sahalla otettiin työnsuojelun ensiaskeleita! Tenhovuori kertoo.
Ruoka tuotiin Sahasaarille mantereelta, jonne järjestettiin tasaisin väliajoin perunanhakureissuja. Sahan työntekijät saivat ostaa Eklöfin tiloilta ruokavaroja kauppojen hintoja edullisemmin.
Koska saarella oli ahdasta, viljelylle löytyi vain muutama maatilkku. Jokainen neliömetri oli tarkasti käytössä.
Kesäisin Sahasaarille kuljettiin soutamalla, talvisin jäätä pitkin. Jäätienä oli kelluva silta, joka oli rakennettu pitkistä laiturinpätkistä. Silta ankkuroitiin keskeltä niin, että se voitiin tarvittaessa avata laivoille.
Vuonna 1890 sahaa kohtasi suuronnettomuus, kun se paloi maan tasalle.
–?Tulipalot olivat tyypillisiä sahoille. Eklöf rakensi sahan uudestaan puhtaalta pöydältä, modernisoi tehdasta, kasvatti ja laajensi toimintaa, Tenhovuori sanoo.
Saha jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1955 saakka, jolloin saarten rakennukset purettiin ja maasto tasattiin. Viimeisimpänä purettiin Sahasaarten maamerkki, korkea tiilipiippu vuonna 1969.
Saari vaipui prinsessa Ruususen uneen.
Ikuisesti kätketty?
Tasainen virta veneitä ohittaa hylätyt Sahasaaret. Yksikään ei pysähdy sen rannoille.
Lähes koskemattomana säilyneille saarille on vuosien mittaan kaavailtu erilaisia käyttötarkoituksia, joista osa on kaatunut siihen, että saaren maaperä on osin pilaantunutta sahalla käytetyn puumyrkyn vuoksi.
Vanhat paaluperustukset eivät myöskään kestä rakentamista ja virkistyskäyttöä.
Jos saarelle kuitenkin rantautuu, voi löytää vielä merkkejä vanhasta teollisuudesta: rakennusten kivijalkoja, tiilimurskaa, rakennusjätettä, kiskonpätkiä. Kasvillisuuden joukossa voi tavata myös muun muassa tarhaomenapuun ja pihasyreenin.
Voi löytää kätkettyjä tarinoita.
MERJA FORSMAN
toimitus@itavayla.fi
Holmin talossa on esillä parkki Regina. Alus kuljetti Eklöf-yhtiön puutavaraa Porvoon Höyrysahalta. Regina tuhoutui ensimmäisessä maailmansodassa 1916.
Merja Forsman
Puupaalut pitivät koossa Sahasaaria, joita laajennettiin savella ja jätepuulla.
Niko Laurila
Myös veneilijöitä kiusaavat uppotukit ovat muisto sahavuosilta.
Niko Laurila
Saha jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1955 saakka, jolloin saarten rakennukset purettiin ja maasto tasattiin.
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot