Viikon kysymys
A-
A+
Metsäkirkko on perinteinen osa Jukolan viestiä ja tarjoaa mahdollisuuden kokea rauhallinen hetki luonnon keskellä. Kuva otettu toukokuun alussa, jolloin metsäkirkon tiimi kävi tutustumassa alueeseen.
Mika Laine
PORVOO, EPOO Porvoon seurakunnat osallistuvat tämän vuoden Jukola-suunnistustapahtumaan järjestämällä yhdessä vapaaehtoisten kanssa metsäkirkon, jolla on pitkät perinteet Jukolassa ja joka on tärkeä osa tapahtumaa.
Tämän vuoden Jukolan metsäkirkossa järjestetään kaksikielinen ehtoollismessu, joka on avoin kaikille. Myös metsäkirkkoon kuka tahansa saa mennä hiljentymään.
– Metsäkirkko ja ehtoollismessu ovat tärkeä perinne monille suunnistajille ja muille Jukolaan osallistuville. Metsä ja luonto ovat monille ”kirkko”. He kokevat Jumalan luomakunnassa kokoontumisen kauniina ja ihanana, metsäkirkosta vastaava Henna Liljeström suunnistusseura OK Trianista kertoo.
Metsäkirkolla ja messulla on myös tärkeä rooli ennen ja jälkeen kilpailun.
– Monilla on mahdollisuus hiljentyä, pyytää suojaa tai kiittää. Tai ihan vain rentoutua hetken riippumatoissamme, Liljeström jatkaa.
Metsäkirkon tiimi on myös liitetty Jukolan kriisivalmiuteen ja valmis auttamaan mahdollisissa kriiseissä. Jukola on maailman suurin suunnistusviesti ja Suomen suurin vuosittainen urheilutapahtuma.
– Metsäkirkon miljöö on jo itsessään kaunis ja puhutteleva. Metsäkirkossa olemme todella luonnon keskellä ja siksi metsämessun teemana onkin luomakunta, metsäkirkosta vastaava Henna Liljeström OK Trianista sanoo.
OK Trian
Metsäkirkko sijaitsee kilpailualueen keskellä
Jukolan viesti on hiiliviisas tapahtuma. mikä on huomioitu metsäkirkon valmisteluissa.
– Olemme suunnitelleet metsäkirkon olemassa olevien resurssien pohjalta ja vältämme uusien asioiden ostamista, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä, Liljeström sanoo.
– Lainaamme ja hyödynnämme käytettyä välineistöä metsäkirkossa ja priorisoimme digitaalisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi messuvihko on ensisijaisesti saatavilla digitaalisesti, hän jatkaa.
Metsäkirkko sijaitsee kilpailualueen keskellä Epoon päiväkodin lähellä. Kilpailualueelle pääsee helpoiten Porvoon keskustasta järjestetyllä bussikuljetuksella. Epoontie on suljettu liikenteeltä suunnistustapahtuman ajan.
Metsäkirkon ehtoollismessun tiimin muodostavat seurakuntapastorit Andreas Lundgren (ylh. vas.) ja Maiju Halmela sekä kanttorit Anne Hätönen (alh. vas.) ja Jarkko Yli-Annala.
Porvoon seurakunnat
Piispaduo saarnaa ehtoollismessussa
Kaksikielinen ehtoollismessu pidetään metsäkirkossa lauantaina 17.6. kello 21 alkaen. Seurakunnat arvioivat, että 500–600 henkilöä tulee osallistumaan messuun. Messu striimataan suorana verkkoon.
Messua toteuttamassa on monia ihmisiä aina messuavustajista bändiin ja kuoroon. Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand pitävät dialogisaarnan. Ehtoollisenvietto kuuluu myös olennaisesti messuun.
– On hienoa, että saamme viettää Porvoossa tällaista jumalanpalvelusta, seurakuntapastori Maiju Halmela Porvoon suomalaisesta seurakunnasta iloitsee.
Halmela ohjaa messun yhdessä Borgå svenska domkyrkoförsamlingin seurakuntapastori Andreas Lundgrenin kanssa.
Osa Metsäkirkon tiimiä alttarikiven vieressä. Oikelta kanttori Jarkko Yli-Annala, seurakuntapastori Andreas Lundgren, Metsäkirkosta vastaava Henna Liljeström OK- Trianista, diakoni Juha Virolainen sekä kuvauksesta vastaavat Mika Laine ja Noel Laine Streamersistä.
Simon Lampenius
Seurakuntien kanttoreista messuun osallistuvat Jarkko Yli-Annala ja Anne Hätönen.
Ehtoollismessun musiikkia ovat kanttoreiden mukana toteuttamassa Varia Voce -kuoro ja soitinyhtye, jossa soittavat Milla ja Ari Suomela, Siru Vikla ja Juha Levo. Tätä messua varten sovitettuja virsiä lauletaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Messu alkaa Anna-Mari Kaskisen runoilemalla Jukola-laululla, joka oli tilaus vuoden 2022 Jukolan viestiin ja päättyy suvivirteen, jossa mukana on rap-artisti Mamanderos.
– Messuun ovat tervetulleita kaikki: kilpailijat, vapaaehtoiset ja muut porvoolaiset tai ohikulkijat, vaikka he eivät Jukolaan muuten osallistuisikaan. Halmela sanoo ja kannustaa erityisesti porvoolaisia osallistumaan.
Hänen mukaan messuun osallistuminen on hyvä tapa aistia Jukolan tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä.
– Tietysti saamme hetken hiljentyä yhdessä kauniin luomakunnan keskellä, rukoilla ja kiittää sekä laulaa ja iloita. Paikalle voi tulla myös vain ihmettelemään, että “Vau, onpas meitä monta!, Halmela naurahtaa.
»» Lisätietoja bussikuljetuksista saa Jukolan verkkosivuilta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot