Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Asukkaan esimerkillinen alkusammutus esti vahingot kerrostaloasunnossa Porvoon Gammelbackassa tiistaina.
Mika Laine
PORVOO, GAMMELBACKA Asukkaan tiistainen ruoanlaitto sai odottamattoman käänteen kerrostaloasunnossa mikroaaltouunin leimahtaessa liekkeihin kesken ruoan lämmityksen.
Neuvokas asukas ei jäänyt toimettomana katselemaan mikron liekehtimistä vaan otti sammutuspeitteen, jolla liekit tukahtuivat.
Hätäkeskukseen ilmoitus rakennuspalosta Porvoon Länsitiellä tuli kello 12.06. Ensimmäisenä kohteeseen ehti Hamarin VPK:n sopimuspalokunnan yksikkö, jonka tehtäväksi jäi palon sammumisen varmistaminen.
Palo ei ollut ehtinyt levitä laajemmalle.
Päivystävä päällikkö Toni Nurmivaara Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kehuu asukkaan operaatiota alkusammutustilanteessa esimerkilliseksi.
–?Asukkaan toiminta oli ansiokasta ja ensiluokkaista. Jos mikroa ei olisi sammutettu, palo olisi todennäköisesti levinnyt keittiökaapistoihin, Nurmivaara sanoi.
Myös tapahtumapaikalla ollut Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki kiittelee asukkaan toimintaa ja toteaa sen olleen ”kympin suoritus”.
Koukin alustavan arvion mukaan palon syttymissyy on laitevika.
Päivystävän päällikön mukaan itse asunto ei kärsinyt palossa vahinkoja vaan se jäi asuttavaan kuntoon. Ainoaksi vahingoksi jäi kärventynyt mikro.
–?Pientä savua siellä on, mutta muuten täysin asuttavassa kunnossa.
Ensihoito tarkisti vielä rouvan kunnon, jonka jälkeen hän pääsi palamaan takaisin asuntoonsa.
Pelastajien ja sopimuspalokuntalaisten tehtäväksi jäi palon sammumisen varmistaminen ja asunnon tuuletus.
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot