Viikon kysymys
A-
A+
OK Trian vastasi Porvoossa suurimmasta koskaan järjestetystä liikuntatapahtumasta.
Arkisto/Marko Wahlström
PORVOO Porvoon kaupungin iikuntapalkinnon, Vuoden liikuntateko 2023 -palkinto myönnetään suunnistusseura OK Trianille, joka oli kesän 2023 Porvoon Epoossa järjestetyn Jukolan viestin järjestäjäseura.
Venlojen ja Jukolan viestiin osallistui yhteensä 18 061 suunnistajaa ja joukkueita oli ilmoittautunut 18:sta eri maasta. Tapahtuman järjestelyihin osallistui yli 1 500 vapaaehtoista ja katsojia oli paikalla tuhansittain. Tapahtuma oli suurin Porvoossa koskaan järjestetty liikunta- ja yleisötapahtuma.
– Jukolan viesti on Porvoon urheilutapahtumien historiassa täysin oma lukunsa. OK Trianin vastuuhenkilöt ja vapaaehtoisten joukko ylsivät huimaan suoritukseen tapahtuman järjestelyissä, liikuntapalveluiden päällikkö Piritta Forsell toteaa.
Ensimmäistä kertaa Jukolan viestin historiassa tapahtuma järjestettiin hiiliviisaasti, ja vastuullisen järjestämisen opit on koottu tapahtumajärjestäjän käsikirjaksi myös tuleville Jukola-järjestäjille ja muille suurien tapahtumien tekijöille. Jukolan viestin aluetaloudellinen vaikutus oli noin l´kahdeksan miljoonaa euroa.
Palkitsemisesta päätti tiistaina 5. joulukuuta kokoontunut Porvoon kaupungin elinvoimalautakunta. Palkinnon arvo on 2 000 euroa.
Vuoden liikuntapalkinto voidaan myöntää urheilijalle, joukkueelle, yhdistykselle tai henkilölle, joka on pitkäjänteisesti ja ansiokkaasti työskennellyt urheilun parissa siten, että toiminta on ollut merkityksellistä ja kehittänyt urheilutoimintaa Porvoossa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot