Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Arkisto/Niko Laurila
Tietty ryhmä on vuosikymmeniä ajanut metsiensuojelun nimissä omaa ideologiaa Suomessa. Hurmokseen asti noussut vimma puuttua maailman parhaaseen metsänhoitoon alkaa näkyä selvästi metsämiehen silmään. Ja järkevän ihmisen silmään.
Metsän uudistamisesta on tullut sirkusta ja huvittavaa ja siihen leipääntyy. Vastassa on pakolliset tekopökkelöt, riistatiheiköt, jättöpuut, maapuut, elintärkeät elinympäristöt, Metso-kohteet ja viimeisimpänä Museovirasto yhdessä Metsäkeskusten kanssa.
Hyväkasvuiset ja ravinteikkaat metsän pohjat täyttyy lahopuilla. Pystyyn jätetään lahoja haapoja ja lehtipuita, joiden oikea paikka olisi kuntien hakelaitoksissa. Samalla korjuukerralla, kun hakkuiden puutavaralajit ajetaan tien viereen olisi edullista ja järkevää ajaa energiapuu myös.
Energiapuuta jätetään aivan haaskuuseen asti metsään ilman järkevää syytä. Etelä-suomen MT-kuusikkoon jää puun kiertoajassa noin 100 kuutiometriä lahoavaa puuta ilman, että tarkoituksella lisätään lahon määrää. Mutta Pekka Puupäät eivät huomioi laskelmissaan taimikonhoitojen, harvennusten ja päätehakkuiden hakkuutähteiden ja kantojen määrää. Heidän mielestä ainoastaan puun arvokkain osa eli runko lasketaan lahomääriin.
Nyt näkyy tien vierillä Pekka Puupäitten aiheuttama ongelma. Kuusikot kärsivät tuhohyönteisten aiheuttamista tuhoista. Tämä johtaa hyvin nopeasti nuorten kuusikkojen avohakkuisiin. Päätehakkuuikä alenee nyt voimakkaasti. Jopa 50–55-vuotiaita kuusikkoa avohakataan. Siksi, koska tuhohyönteiset tappavat joka vuosi saastuneilta alueilta puita ja puut eivät ehdi kasvaa kunnon tukkipuiksi.
Tämä kuvaamani ongelma on todellinen. Uudistuksia tehdään nyt väärillä puulajeilla ja yritetään tällä tavalla välttää kuusikkojen hyönteistuhot.
On menty säkki päässä, Vihreän Valheen mukana päin mäntyä ja koivua. Suomi elää kuitenkin vielä kuusisahatavarasta ja paperiteollisuudesta. Mutta ehkä vain muutaman vuosikymmenen. Se jää nähtäväksi.
MATTI JÄPPILÄ,
VILJELIJÄ, METSÄTALOUSINSINÖÖRI,
ALUEVALTUUTETTU (PS,),
ASKOLA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot