Viikon kysymys
A-
A+
Vuoden porvoolainen -tunnustuspalkinto on jaettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1977. Tämän vuoden tunnustuspalkinnon sai yleisötilaisuudessa hotellinjohtaja Erkka Hirvonen, joka liittyy näin osaltaan paikallisten elinkeino-, urheilu- ja kulttuurivaikuttajien jatkumoon.
Marko Wahlström
PORVOO, LÄNSIRANTA Tämän vuotisen Vuoden porvoolainen -tunnustuspalkinto jaettiin palkinnon historiassa poikkeuksellisella tavalla – yleisötilaisuudessa Haaga-Helian kampuksen lavalla tänään keskiviikkona.
Porvoon Nuorkauppakamarin jo vuodesta 1977 jakaman tunnustuspalkinnon sai Runo-hotellin perustaja ja hotellinjohtaja, porvoolainen Erkka Hirvonen, 41.
Palkinto luovutettiin oppilaitoksen aulassa järjestetyn Vastuullinen bisnes -paneelikeskustelun päätteeksi kello 16.05. Koko tilaisuus striimattiin suorana verkkoon. Hän sai tunnustuksen aplodien ja vihellysten saattelemana.
– Vuoden porvoolainen 2025 on tehnyt pitkäjänteistä työtä Porvoon matkailun ja elinkeinoelämän eteen luoden uuden maamerkin Porvoon vanhan kaupungin kupeessa. Hänen roolinsa ja sitoutumisensa vanhan Valtimontalon nostamiseen nykyiseen loistoonsa on tehnyt hänestä henkilön, joka jää Porvoon historiankirjoihin, yhteisövastaava ja Vuoden porvoolaisen projektipäällikkö Heli Arola Porvoon Nuorkauppakamarista perusteli.
– Suomen ainoa hotellille myönnetty Michelin-tunnustus on osoitus vastuullisesta toiminnasta ja kansainvälisesti merkittävästä työstä, hän jatkoi.
Palkinnon jakoivat yhteiskuntavastaava Outi Laitinen (2. oik.) ja yhteisövastaava Heli Arola yhdessä Porvoon Nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneiden edustajien, ABB:n Mikaela Ahlnäs-Mäkeläisen (vas.) ja Haikon Kartanon Marja-Liisa Karhun kanssa.
Marko Wahlström
"Runoa ei olisi ilman Porvoota"
Vuoden porvoolainen otti palkinnon suurella kiitollisuudella vastaan.
– Yli puolet elämästä Porvoossa eläneenä, täällä kasvaneena sekä asuvana ja yrittäjänä toimivana Porvoo merkitsee minulle paljon. Porvoo on yksi tuotteeni, jota edustan ja myyn, hän sanoi kiitospuheessaan.
Hirvonen korosti, ettei myy maailmalla pelkästään hotelliaan.
– Kierrämme paljon ja myymme Porvoota kansainvälisille matkailijoille. Näin saamme kaupunkiin lisää kansainvälisyyttä niin liiketoiminnan kuin sen kannalta, että meillä on erittäin kaunis kaupunki, jota on hyvä esitellä.
Runo-hotelli investoi Porvoon esille tuomiseen myynti- ja markkinointiaktiviteeteissaan.
– Runoa ei olisi ilman Porvoota, ja varmaan toisinkin päin. Saamme olla kiitollisia Porvoolle, että saamme harjoittaa toimintaamme täällä.
– Porvoo antaa meille valtavasti mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa ja olla siinä paikassa Michelin-tunnustuksen haltijanakin, missä olemme, Hirvonen jatkoi Haaga-Helian campuksen lavalla.
» VIDEO: Vuoden porvoolainen 2025 -julkistus 3.12.2025 Haaga-Heliassa"Porvoo on kilpailukykyinen ja kova kaupunki"
Haastattelussa Erkka Hirvonen iloitsi tunnustuspalkinnosta.
– Porvoo ei ole tämän maan pienin tai kilpailukyvyttömin kunta. Täällä on paljon hyviä yrittäjiä ja menestyjiä sekä vaikuttajia, joten on hieno saada tunnustus heidän joukossaan.
Hän antoi myös tunnustusta Porvoon Nuorkauppakamarille.
– On hienoa, että yrittäjiä, urheilijoita, taiteilijoita ja muita paikallisia vaikuttajia nostetaan esille. Jos maailmalla haluaa menestyä, se vaatii työtä paljon.
Hän muistutti, että varsinkin pienet tekijät ovat usein sellaisessa arjen rallissa, jossa he saattavat hukkua intohimonsa pyörteen sekaan.
– Sitä ei osaa aina katsoa ulkoapäin, mitä on tullut tehtyä. Tällainen tilaisuus tarjoa hetken tarkastella omaa tekemistään.
Hirvosen mielestä tuntuu upealta päästä mukaan tunnustuspalkinnon pitkään jatkumoon.
– Erityisen hienoksi tämän tekee se, että joku on ehdottanut ja arvioinut minut palkitsemisen arvoiseksi. Palkinnon historia osoittaa, että Porvoon on erittäin kilpailukykyinen ja kova kaupunki monella saralla.
Veljekset Erkka (vas.) ja Arttu, Hirvonen ovat olleet Valtimontalolle syntyneen Runo-hotellin primus motorit. Heidän vanhempansa Marja-Terttu ja Kari Hirvonen ovat harjoittaneet matkailu- ja majoitustoimintaa Rutumin kartanolla Lapinjärvellä vuodesta 2000. Kuva on otettu syyskuussa 2019.
Arkisto/Marko Wahlström
"Historian kunnioittaminen merkitsee meille vastuullisuutta"
Tunnustuspalkinnon tämän vuoden teema, vastuullisuus, perustuu Runo-hotellissa vanhan kulttuurin arvostamiseen.
– Koitamme preservoida (säilyttää), vaalia ja kunnioittaa vanhaa ja sitä, mitä vanha kaupunki edustaa. Sen perustalle pyrkimyksenämme on luoda moderneja, huippulaatuisia tuotteita. Historian kunnioittaminen ja arvostaminen merkitsee meille vastuullisuutta, Hirvonen sanoi.
Liiketoiminnan kehitystyön kruununa porvoolaishotelli sai viime lokakuussa Suomen ensimmäisen hotelleille myönnetyn Michelin-tunnustuksen.
– Olemme uranuurtaja sillä saralla samalla tavalla kuin Hans Välimäki ravintola-alalla Helsingissä. Sitä kunniaa ei meiltä voi viedä kukaan pois.
Runo-hotelli on palkittu vanhan kulttuuriperinnön vaalimisesa. Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö Salvuksen Vanhan Porvoon vuoden 2022 tunnustuspalkintojen saajat Erkka (vas.) ja Arttu Hirvonen Runo Hotel Porvoosta sekä Vanhan Porvoon Asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja Petri Tykkä, viestintäpäällikkö Janica Johansson ja puheenjohtaja Andreas Frankenhaeuser (oik.) yhdessä Salvus-säätiön puheenjohtaja Kimmo Kajasteen (kesk.) kanssa.
Arkisto/Marko Wahlström
Teki opinnäytetyönsä perheen Rutumin kartanolle
Hirvonen on varttunut Hamarissa. Hän lähti maailmalle armeija-ikäisenä sekä kouluttautui ja työskenteli hotellialalle Dubaissa, kunnes palasi 15 vuoden takaisin Porvooseen, jonne ideoi ja perusti oman hotellin.
Porvoolaisen elämäntarinan suunta kyti miehen opiskellessa kansainvälistä hotellijohtamista Haaga-Heliassa.
– Tein ensimmäisen teoreettisen hotellikehityssuunnitelman perheemme omistamalle Rutumin kartanolle. Silloin tajusin kuinka vaikea ala on. Päätin jo silloin, että jonain päivänä oma hotelli pitää toteuttaa. Siksi lähdin Dubaihin opettelemaan alaa.
Samaa Haaga-Helian opinnäytetyötään hän hyödynsi Runo-hotellin käynnistämistä edeltäneen toteutettavuuden laskennassa.
Hotellinjohtajan työn vastapainona hän kunnostaa vanhaa omakotitaloa Myllymäellä.
– Lapsuudessani olin mukana entisöimässä Rutumin kartanoa vanhempieni kanssa. Jotenkin vanhan kunnostaminen ja arvostaminen on dna:ssa.
Vapaa-ajallaan hän tunnustautuu myös hotelli- ja ravintola-alan intohimoiseksi kuluttajaksi.
– Rakastamme ruokaa, juomaa ja hotelleja. Käymme syömässä ja tutkimassa, intohimoisesti alalle omistautunut pieneen perheen isä kertoi.
Erkka Hirvonen sai kukat ja hotellilahjakortin Porvoon Nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneiden edustajilta Mikaela Ahlnäs-Mäkeläiseltä (vas.) ja Marja-Liisa Karhulta.
Marko Wahlström
Yleisöltä reilu 60 palkintoehdotusta
Porvoon Nuorkauppakamari on palkinnut Vuoden porvoolaisen vuodesta 1977 lähtien.
– Valintaan vaikuttavia asioita ovat merkityksellinen työskentely porvoolaisten hyväksi, Porvoon kaupungin edustaminen ja Porvoon esiintuominen. Innostava ja esimerkillinen toiminta ovat Vuoden porvoolaisen tunnusmerkkejä, yhteisövastaava Heli Arola sanoi.
Tänä vuonna nuorkauppakamari toivoi ehdotuksia erityisesti vastuullisuustekoja huomioiden.
– Saimme ehdotuksia yleisöltä reilu 60, jotka hallitus arvioi ennen lopullisen päätöksen tekoa. Arola kertoi.
Sekä Vuoden porvoolainen 2025 että yleisöehdotusten tehneiden joukosta arvottu voittaja pääsevät stayvacation-lomalle porvoolaiseen Haikon Kartanoon.
Vuoden porvoolainen palkittiin tänä vuonna jo 49. kerran. Ensimmäisen palkinnon sai perheyhtiö Enston perustaja Ensio Miettinen (1929–2010) vuonna 1977. Viime vuonna palkinto annettiin Itäväylä-lehden päätoimittaja–toimitusjohtaja Mika Laineelle.
Runo-hotellin perustaja ja hotellinjohtaja Erkka Hirvonen, 41, on kulkenut määrätietoisen tien hotellialalla.
Marko Wahlström
FAKTA: ERKKA HIRVONEN
» Syntynyt Siilinjärvellä vuonna 1984. Perhe muutti Porvoon Hamariin, kun Erkka oli reilu vuoden ikäinen.
» Kävi alakoulun Hamarissa ja yläkoulun Pääskytiellä. Tie vei vuonna 2004 armeijan jälkeen maailmalle. Palasi Porvooseen vuonna 2019.
» Teki opinnäytetyönä Haaga-Heliassa ensimmäisen hotellikehityssuunnitelmansa vanhempiensa Marja-Terttu ja Kari Hirvosen perustamasta Rutumin kartanosta Lapinjärvellä. Opiskeli ja työskenteli Dubaissa hotellialalla.
» Harrastaa työn vastapainoksi Myllymäellä sijaitsevan vanhan omakotitalon entisöimistä ja sen puutarhan hoitamista liikunnan ja urheilun lisäksi sekä nauttii hotelli- ja ravintola-alan palveluista.
» Perheeseen kuuluvat puoliso Ronja ja 2-vuotias Elmi.
Vuoden porvoolaiset 1977–2025
1977 Ensio Miettinen, Ensto Oy:n perustaja, yrittäjä
1978 Juhani Linnovaara, kuvataiteilija
1979 Tommy Ekblom, yleisurheilija
1980 Eino Korhonen, yrittäjä, Eino Korhonen Oy:n perustaja
1981 Bror-Erik Malm, poliisi, muun muassa korttelipoliisi Gammelbackassa
1982 Per-Eric Nyholm, kaupunginjohtaja
1983 Lauri Heiman, kauppateknikko, historioitsija
1984 Tapani Mäki-Panula, suomalaisen seurakunnan kirkkoherra
1985 Yngve Lindqvist, Porvoon Energian verkkorakennuspäällikkö
1986 Henry Stolt, arjen sankari, joka pelasti kaksi pikkulasta Porvoonjoesta
1987 Kaj Bärlund, ympäristöministeri, kansanedustaja
1988 Carl-Henrik Strålmann, lastenlääkäri
1989 Sakari Brusila, yrittäjä, autokauppias
1990 Jan Klemets. isännöitsijä
1991 Jarmo R. Mulari, yrittäjä, Kulta-Ajan Kodit -hoiva- ja hoitokodin perustaja
1992 Jussi Kylätasku, kirjailija
1993 Rolf Söderström, yrittäjä, painotalo TT-Urex
1994 Raimo Luoma, intendentti
1995 Satu Tiivola, yrittäjä, Haikon Kartano
1996 Markku Tähkäpää, rata-autoilija, rakennusyrittäjä
1997 Janina Frostell, malli, juontaja, laulaja ja muotisuunnittelija
1998 Riitta Korpela, Ti-Ti Nallen luoja, yrittäjä
1999 Mika Pietilä, thainyrkkeilijä
2000 Kimmo Paasikivi, yrittäjä
2001 Jussi Kiiski, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario
2002 Harri Kari, Porvoon Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja
2003 Seija Kastari-Johansson, yrittäjä, päiväkoti Kuperkeikka
2004 Kari-Pekka Toivonen, näyttelijä
2005 Merja Tammi, yrittäjä, ravintoloitsija
2006 Klaus Härö, elokuvaohjaaja
2007 Airi Kallio, yrittäjä, restaurointimaalarimestari
2008 Petteri Saario, yrittäjä, luontodokumentaristi
2009 Birgitta Palmqvist, yrittäjä
2010 Risto Anttonen, yritysjohtaja
2011 Aino Mäki-Punto, rovasti
2012 Jussi Sairanen, urheiluvälineiden kierrätysmyymälän vetäjä
2013 Jarmo Sievers, Porvoon Keskuskoulun rehtori
2014 Kai Kallio, yrittäjä, ravintoloitsija
2015 Laura Sormunen, kaupungin hyvinvointikoordinaattori
2016 Laura Pulkkinen, Smaku-ruokatapahtuman perustaja
2017 Iina Virkki, kuvataiteilija
2018 Niko Laurila, yrittäjä, valokuvaaja
2019 Peter Westerlund, yrittäjä, Pieni Suklaatehdas
2020 Sofia Antman, Support Porvoo Lokalt Facebook-ryhmän perustaja
2021 Sara Lappalainen (o.s. Kuivisto), yleisurheilija
2022 Erika Englund, yrittäjä, Pellingin kyläkauppias
2023 Niko Lehto, yrittäjä, ravintoloitsija
2024 Mika Laine, päätoimittaja–toimitusjohtaja, yrittäjä
2025 Erkka Hirvonen, hotellinjohtaja, yrittäjä
//Uutista täydennetty 4.12.2025 kello 9.05 Erkka Hirvonen tarkemman palkintohaastattelun osalta.
//Uutista korjattu 4.12.2025 kello 13.24: Porvoon Nuorkauppakakamarin yhteisövastaava on nimeltään Heli Arola, ei Ahola. Palkintoa varten saatiin reilu 60 ehdotusta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot