Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Loviisan uusi keskustapäiväkoti rakennetaan niin sanotulle ratapihan alueelle. Alustavien suunnitelmien mukaan käyttöönotto tapahtuisi syyskuussa 2025. Pääsuunnittelijana toimii Arkkitehtitoimisto Art Michael Oy.
Arkisto/Havainnekuva
LOVIISA, KESKUSTA Loviisan keskustaan ratapihan alueelle rakennetaan uusi päiväkoti. Yksikköön tulee yhdeksän varhaiskasvatuksen ryhmää ja tilat avoimelle varhaiskasvatukselle. Kaavoitus on valmistunut ja saanut lainvoiman. Lopullisten suunnitelmien valmistuttua on pystytty laatimaan tarkka kustannusarvio. Maatyöt alueella alkavat kesän aikana.
Syyskuussa 2022 laskettu kustannusarvio oli 7,8 miljoonaa euroa. Uusi kustannusarvio on 9,9 miljoonaa euroa.
Suunnitelmien tarkentuessa päiväkodin koko on kasvanut noin 1 000 neliömetrillä. Näistä 400 neliömetriä koostuu pelastusviranomaisten vaatimasta väestönsuojasta. Tekniset tilantarpeet ovat myös kasvaneet.
– Edellisen kustannusarvion jälkeen on muun muassa työntekijöiden suunnalta tullut vahva viesti, että olisi tärkeää sijoittaa ryhmien tilat niin sanotun pesämallin mukaan, hanketyöryhmän puheenjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff kertoo
– Uuteen päiväkotiin lapsiryhmien tilat jäsennetään kotialueiksi, joilla kaikilla on oma sisäänkäynti ja kuraeteinen. Kullakin lapsiryhmällä tulee olemaan myös omat eteisaulat ja pesuhuoneet. Tämä muutos on lisännyt tilantarvetta jonkin verran.
Päiväkodista A-energialuokan rakennus
Lisääntyneen tilantarpeen lisäksi kustannuksia ovat nostaneet yleinen ja erityisesti rakennusmateriaalien hintojen nousu. Lisäksi vuoden 2022 kustannusarviossa optiona ollut kantavan alapohjan paalutus toteutui. Koska pihan koosta ei haluttu tinkiä, rakennukseen päätettiin lisätä toinen kerros, mikä vaatii pitempiä paaluja.
Kaupungin tiedotteen mukaan uusi kustannusarvio sisältää myös katolle asennettavat aurinkopaneelit. Päiväkodista tulee näin A-energialuokan rakennus. Rakennuksen koko käyttöiän kattavien ilmasto- ja kustannushyötyjen lisäksi tämä mahdollistaa myös niin sanotun vihreän rahoituksen hakemisen. Vihreä rahoitus on edullisempi kuin perinteinen kuntarahoitus.
– Hanketyöryhmän huolellisen suunnittelutyön tähtäimessä on koko ajan ollut laadukas, turvallinen ja toimiva kokonaisuus, jossa lapset ja henkilökunta voivat hyvin. Piakkoin rakennettava päiväkoti on koko kaupungin yhteinen vetonaula ja ylpeydenaihe, Hoff painottaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot