Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Jahkob Tjäder (vas.), Agneta Longhurst, Nina Wiklund, Jaana Laine ja Ulrika Rosendahl Loviisan kaupungilta esittelivät Loviisan viikot -tapahtumaa.
Reija Kokkola
LOVIISA Loviisan viikkoja vietetään tänä vuonna 18.-30.8. Loviisan viikot avataan sunnuntaina 18.8. Höganåsin seurantalolla Pernajassa. Musiikkia kuullaan pitkin päivää. Monitaiteellinen ryhmä Säilättäret esiintyy, ja muusikot Tom Nyman ja Timo Salmi vievät 50- ja 60-lukujen tunnelmiin. Tilaisuudessa järjestetään myös 50- ja 60-lukujen leikkejä ja askartelua. On tietovisapolku, ja kirjasto jakaa poistettuja kirjoja. Seurantalolla on myös kahvio sekä tori- ja ruokamyyntiä.
– Tarjottava ruokakin on 50-luvun tyylistä, kulttuurituottaja Agneta Longhurst kertoi.
Tapahtumassa on myös poniratsastusta, Pernajan eläkeläisyhdistyksen pika-arvonta ja hevosajelua. Agricolan seurakunnat järjestävät tilaisuudessa kaksikielisen messun Pitäjäntuvassa. Myös Veteraanimuseo ja Agricola-talo ovat avoinna yleisölle.
Remontoitu raatihuone on avoinna yleisölle LWT-tapahtuman ajan.
Arkisto/Mika Laine
Loviisan päivän markkinat järjestetään Loviisan torilla tiistaina 20.8. Teemana on ”Hyvinvointi kuuluu kaikille”. Torilla jaetaan kello 9–15 asukkaille tietoa hyvinvoinnista ja keskustellaan Loviisan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä ja Loviisan alueella toimivasta sosiaali- ja terveysalan yhdistystoiminnasta.
Samalla pääsee pyörittämään onnenpyörää ja hakemaan tehtäväkortin, joka kannustaa hyvinvointitekoihin. Päivän päätteeksi Loviisan Oppaat ry järjestää maksullisen opastetun kävelykierroksen Loviisan vanhalla hautausmaalla klo 18.00.
– Ne ovat olleet aina hyvin suosittuja. Esillä on ollut erilaisia teemoja, Jaana Laine kaupungin viestinnästä huomautti.
Loviisan vanhat talot avaavat ovensa 24.-25.8.
Arkisto/Mika Laine
Loviisan viikko ulottuu yli LWT-viikonlopun. Tänä kesänä 20-vuotisjuhlavuottaan viettävässä Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa 24.–25.8. pääsee taas kurkistamaan vanhoihin puutalokoteihin. Oheisohjelmassa on tuttuun tapaan antiikkimarkkinoita, kirpputoreja, näyttelyitä ja musiikkia.
– LWT on nyt osa Loviisan viikkoja, ja siksi Loviisan päivää juhlitaan vasta maanantaina 26.8. Muuten tulisi liikaa LWT-viikonloppuun, kulttuuri- ja matkailukoordinaattori Nina Wiklund sanoi.
Vastikään remontoitu Raatihuone avaa myös ovensa LWT-tapahtuman ajaksi. Kävijät pääsevät tutustumaan Raatihuoneen vanhaan valtuustosaliin ja sen taideteoksiin. Varsinaisena Loviisan päivänä 25.8. voi kuvauttaa itsensä kaupungille nimensä antaneen Ruotsin kuningatar Lovisa Ulrikan muotokuvan edessä.
– Lisäksi järjestetään iltatapahtuma lauantaina 24.8. Laivasillalla LWT-kotien sulkeuduttua, kulttuurituottaja Jahkob Tjäder totesi.
Loviisan päivän kahvitarjoilu järjestetään maanantaina 26.8. kaupungin museon puistossa. Ohjelmassa on musiikkia, paperilentokonekilpailu, opastuksia museossa, nappulajuoksu ja Loviisanpisarat-neuleiden tuuletustempaus. Tuuletustapahtumassa nähdään käsityöihmisten yllä Loviisanpisarat-villaneuleita, ja yhteiskuva otetaan klo 16.30 museon edustalla.
– Jaamme Loviisanpisarat-neuleiden, -lapasien ja pipon ohjeita. Loviisanleivoksia on varattu noin 500, Wiklund kertoi.
Itämeripäivää vietetään Loviisassa Plagenilla torstaina 29.8.
Mika Laine
Itämeripäivää vietetään torstaina 29.8. Loviisassa aamusta iltaan. Ohjelmassa on muun muassa tietoa Itämeren kaloista ja vieraslajeista, yleisövierailu Vårdön jätevedenpuhdistamolle, opastettuja roskakävelyitä, Minun mereni -dokumenttielokuvan ilmaisnäytös Kino Marilynissä, pulahdus ja vesisankarit-tapahtuma uimaranta Plagenilla.
– Kyseessä on tärkeä juhlapäivä, jolloin kunnioitamme Itämerta ja Loviisanlahtea, Wiklund painotti.
Loviisan viikkojen aikana museot ovat avoinna, ja kuullaan urkukonsertti, opiskellaan shakin pelaamista, järjestetään Asahi-tempaus ja kuntotestaus. Yhteislauluilta järjestetään säävarauksella Myllyharjulla myllyn luona. Loviisan viikot päättyvät sunnuntaina 30.8. aamulla kulttuurikahvitilaisuuteen Seurahuoneella.
Osa tapahtumista on maksullisia ja vaatii ennakkoilmoittautumista. Kaikki tapahtumat aikatauluineen on nähtävissä Loviisan kaupungin nettisivuilla: www.loviisa.fi.
REIJA KOKKOLA
toimitus@itavayla.fi
LOVIISAN VIIKKOJEN 2024 OHJELMA
SUNNUNTAI 18.8.
» Pernaja-päivä klo 11–14 Höganåsin seurantalo, Höganåsintie 25, Pernaja
11.15–11.35 Musiikkia: Tom Nyman & Timo Salmi back in the 50s and 60s
11.45 Tervetuliaissanat: Jonna Hinttaniemi
12–12.20 Musiikkia: Tom Nyman & Timo Salmi back in the 50s and 60s
12.30–13.20 Säilättäret: Läpi kesäillan valssin
1950-60-lukujen leikkejä ja askartelua, tietovisapolku, kirjasto jakaa poistettuja kirjoja, tori- ja ruokamyyntiä, kahvio, poniratsastusta, Pernajan eläkeläisyhdistyksen pika-arvonta, hevosajelua klo 12–13.
Muuta ohjelmaa:
Agricolan seurakunnat järjestävät kaksikielisen messun kello 10 Pitäjäntuvassa, Pernajantie 307. Veteraanimuseo ja Agricola-talo, Pernajantie 197, avoinna klo 11–14.
Järjestäjät: Hembygdens Vänner i Pernå, Loviisan kaupunki, Agricola svenska församling, Agricolan suomalainen seurakunta, Pernajan veteraanimuseo ja Pernajan Agricola-Seura.
TIISTAI 20.8.
» Loviisan päivän markkinat klo 7–16 Loviisan torilla
Hyvinvointi kuuluu kaikille! -pisteellä klo 9–15 jaetaan asukkaille tietoa ja keskustellaan Loviisan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä ja Loviisan alueella toimivasta sosiaali- ja terveysalan yhdistystoiminnasta. Tule pyörittämään onnenpyörää ja hakemaan tehtäväkortti. Katso markkinakuljetusten reitit: loviisa.fi/tori
» Opastettu kävelykierros Loviisan vanhalla hautausmaalla klo 18. Lähtöpaikka Perämiehenkuja 1. Kierros kestää noin 1,5 tuntia. Hinta 10 €/henkilö. Järjestäjä: Loviisan oppaat ry
TORSTAI 22.8.
» Opastettu shakki-ilta klo 17–19 Ankkuripuistossa Loviisan torin laidalla.
LAUANTAI–SUNNUNTAI 24.–25.8.
» Loviisan Wanhat Talot klo 10–17
Yli satavuotiaat yksityiset puutalokodit ja niiden pihapiirit avoinna kävijöille. LWT viettää 20-vuotisjuhlavuottaan 2024. Oheisohjelmassa antiikkimarkkinoita, kirpputoreja, näyttelyitä ja musiikkia. Iltatapahtuma 24.8. klo 17 Saltbodanissa Laivasillalla. Lisätietoja: lwt.fi
» Loviisan Raatihuone avoinna kello 10–17, Mannerheiminkatu 4. Tule tutustumaan vastikään remontoidun Raatihuoneen vanhaan valtuustosaliin taideteoksineen ja ota Loviisan päivän 25.8. kunniaksi kuva itsestäsi kaupungille nimensä antaneen Ruotsin kuningatar Lovisa Ulrikan muotokuvan edessä. Aulatiloissa tarjolla tietoa Loviisasta.
» Vapaa pääsy Loviisan kaupungin museoon, Puistokatu 2, avoinna kello 10–17.
» Ilmaisia taontanäytöksiä klo 12–14, Strömforsin ruukin pajamuseo, Ruukintie 10, Ruotsinpyhtää.
SUNNUNTAI 25.8.
» Urkukonsertti – Marianne Gustafsson Burgmann klo 18
Loviisan kirkko, Brandensteininkatu 2. Vapaa pääsy, ohjelmalehti 10 €. Järj. Agricolan suomalainen seurakunta, Agricola svenska församling
MAANANTAI 26.8.
» Loviisan päivän kahvitarjoilu klo 15–17 Loviisan kaupungin museon puistossa, Puistokatu 2. Loviisanleivoksia ja musiikkia. Paperilentokonekilpailu klo 16 alkaen.
» Museo avoinna klo 14–17, vapaa pääsy. Niin kutsuttu Komendantintalo ja museon aikaisemmat kodit -näyttelyn esittelyt klo 14.30 ruotsiksi ja klo 16 suomeksi.
Tule tuulettamaan Loviisanpisarat-villaneuleitasi, yhteiskuva otetaan klo 16.30 museon edustalla. Jaossa uusien Loviisanpisarat-neuleiden – lapasien ja pipon – ohjeet.
» Nappulajuoksu klo 17.30, ilmoittautuminen etukäteen vapaa-aika@loviisa.fi tai paikan päällä klo 17–17.20. Juostaan museon puistossa tai Kappelinpuistossa. Sarjat: 4 v., 6 v. ja 8 v.
» Asahi-tempaus klo 17–18, Plagenin uimaranta, Kapteenintie
TIISTAI 27.8.
» Kuntotestaus-tapahtuma klo 13–18 yhteistyössä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilun ry:n kanssa, Seurahuone, Itäinen Tullikatu 7. Ilmoittautuminen: https://www.phlu.fi/liikkuvaaikuinen/liikkuva-paijat-hame/ajanvaraukset-kunnittain/. Lisätiedot/kyselyt: Fanny Stam-Ravi, puh. 0440 555 485, fanny.stam-ravi@loviisa.fi
» Yhteislauluilta klo 17 Myllyharjulla tuulimyllyn luona. Säävaraus. Järj. Loviisan Karjalaiset ry
TORSTAI 29.8. Itämeripäivä
Juhlapäivää vietetään Loviisassa aamusta iltaan. Yhteistyössä Vesisuojeluyhdistys, Koskenkylänjoen kalatalousalue, Loviisan kaupungin ympäristönsuojelu, puisto-osasto, kulttuuri ja viestintä sekä Loviisan Vesiliikelaitos.
» Onginta. Ruusuranta ja kelluva silta, Vanha Ranta
Koululaisryhmille klo 10–14, muulle yleisölle klo 14–19. Tutustuminen kalankäsittelyyn, kalan anatomiaan ja eri kalalajeihin sekä Itämeren mielenkiintoiseen lajistoon ja vieraslajeihin.
» Loviisan Merenkulkumuseo, ilmainen sisäänpääsy klo 10–17, Laivasilta.
» Opastetut roskakävelyt klo 10 Tamminiemestä (Loviisa Camping, Kapteenintie 1) ja klo 18 Rantapuiston Ruusurannasta (Vanha Ranta). Aamupäivän kävely päättyy Ruusurantaan ja illan kävely Tamminiemeen/uimaranta Plagenille. Ilmainen kävelyretki kestää 1,5 tuntia, kielet suomi ja ruotsi.
Kävelyllä tutustutaan Itämeren merkitykseen Loviisalle ja loviisalaisille ennen ja nyt. Saat tietoa Loviisanlahden ja Itämeren historiasta ja voit tehdä konkreettisia tekoja Itämeren suojelun hyväksi keräämällä matkan varrelta roskia. Järjestäjät: Loviisan oppaat ry ja Loviisan kaupunki
» Yleisövierailu Vårdön jätevedenpuhdistamolle, Vårdöntie 9, 07910 Valko
Vårdön puhdistamolla tarjolla tietoa vesi- ja hulevesiasioista klo 11–15. Paikalla vesiliikelaitoksen ja ympäristösuojelun henkilökuntaa. Lisäksi ennakkoon ilmoittautuneille puhdistamokierrokset klo 12 ja klo 13. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: loviisa.fi/vesiliikelaitos -> Ajankohtaista
» Minun mereni -elokuva klo 17 Kino Marilyn, Kuningattarenkatu 17. Ilmainen sisäänpääsy. minunmereni.fi
» Pulahdus klo 18 Uimaranta Plagen. Uintia, sauna, musiikkia ja kioskin herkkuja.
» Vesisankarit-tapahtuma. Uimaranta Plagenilla koko perheelle suunnattu tapahtuma klo 18–20.
Luvassa mm. pelastusvälineiden testausta, merestä pelastautumisharjoitteita, Itämeri-tietovisa, kelluntapuvun ja pelastusliivien kokeilua.
Lisätietoa Itämeripäivästä: itämeripäivä.fi
PERJANTAI 30.8.
» Kulttuurikahvit Seurahuoneella klo 9, Itäinen Tullikatu 7
Tapaaminen yhdistyksille, kulttuuritoimijoille ja kaikille muille ajankohtaisista kulttuuriasioista kiinnostuneille Loviisassa. Tuo ajatuksesi ja kysymyksesi kulttuurista mukaasi, niin keskustellaan lisää. Kulttuurityöntekijät esittäytyvät, tietoa kulttuuriavustuksista ja kaupungin tapahtumakalenterista.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot