Viikon kysymys
A-
A+
Lajitteluneuvoja kysytään paljon ja Rosk’n Rollin verkkosivujen viime kevään uudistuksen jälkeen on asiakkaiden ollut entistä helpompaa löytää itse vastauksia kysymyksiinsä aina biojätteestä akkuihin.
Rosk’n Roll
ITÄ-UUSIMAA Useimmille länsi- ja itäuusmaalaisille Rosk’n Roll on paras tietolähde lajittelu- ja jätteenkuljetusasioita mietittäessä tai jäteasemakäyntiä suunniteltaessa. Yhtiön lakisääteisiin perustehtäviin kuuluu myös jäteneuvonta ja siinä uudistunut www.rosknroll.fi -sivusto noin 155 000 vuosittaisella kävijällään on tärkeä kanava.
–?Asiakas ja ympäristö ovat kaiken toimintamme ytimessä, ja meille viestinnän ja kierrätysvalmennuksen parissa työskenteleville se merkitsee muun muassa sitä, että panostamme paljon juuri neuvontaan. Meille on tärkeää viestiä aktiivisesti ulospäin ja jakaa lajitteluohjeita sekä muita jätteisiin liittyviä neuvoja asiakkaillemme, esimerkiksi erilaisten tapatumien yhteydessä, sanoo Rosk’n Rollin viestintäpäällikkö Seija Päivänsalo-Nykänen.
Yhtiön verkkosivujen viime kevään uudistuksen jälkeen on asiakkaiden ollut entistä helpompaa löytää itse vastauksia kysymyksiinsä jätteiden lajittelusta aina biojätteestä akkuihin.
Hakutoiminto on näppärä ja se tunnistaa koko joukon synonyymeja, mutta toisinaan kysymys on niin hankala, että tekniikan rajat tulevat vastaan. Kiperissä tilanteissa voi kysymykset osoittaa asiakaspalveluun asiakaspalvelu@rosknroll.fi tai ottaa yhteyttä Rosk’n Rollin ympäristökouluttajiin, jotka tavoittaa osoitteesta neuvonta@rosknroll.fi.
Hyviä neuvoja monin eri tavoin
Painetulla materiaalilla on myös paikkansa; sekä asiakaslehti Roskista että Rosk’n Rollin seinäkalenteria pidetään arvossa.
–?Seinäkalenteri roikkuu lukemattomien kotien seinällä toimialueellamme ja se sisältää paljon käytännöllisiä lajitteluvinkkejä ja hyödyllistä tietoa, muun muassa kiertävien jätekeräystemme aikataulut. Kuvamateriaali koostuu asiakkaidemme lähettämistä kuvista, sanoo Päivänsalo-Nykänen ja muistuttaa, että kuvakisa vuoden 2023 kalenteriin jatkuu vielä syyskuun ajan.
Neuvontakanavat ovat joustavia, helposti saavutettavia ja kehitetty asiakkaiden tarpeiden mukaan. Myös vuorovaikutus on keskeistä: Rosk’n Rollin ympäristökouluttajan voi esimerkiksi kutsua taloyhtiön talkoisiin tai jonkin yhdistyksen kokoukseen, vaihtoehtona on myös tulla informatiiviselle tutustumiskierrokselle Porvoon tai Lohjan jätekeskukseen.
Mobiilipelejä ja kilpailuja
Perheen nuorimmat – tulevaisuuden lajittelijat ja kierrättäjät – ovat myös keskeinen kohderyhmä. Yhtiö on muun muassa ottanut käyttöön mobiilipelejä. Opetuskansio Otto ja Ronja kierrättävät, on ollut pidetty kouluissa samoin kuin nelosluokkalaisille suunnattu Kierrätysexpertit-kilpailu.
–?Roskamysteeri luokassa, Roskarastit jätekeskuksessa, päiväkoteihin ja kouluihin lainaksi annettavat Jätejengin käsinuket… On monia tapoja lähestyä jätehuoltokysymyksiä, toteaa Seija Päivänsalo-Nykänen.
Uutta tänä syksynä on Lajittelulähettiläs-nimellä kulkeva yhteistyömuoto, joka toteutetaan yhdessä paikallisen urheiluseuran kanssa.
–?Parhaillaan teemme porvoolaisen juniorijääkiekkoseura Hunters Juniorsin kanssa yhteistyötä, jossa olemme luoneet lajitteluaiheisen tietopaketin ja mobiilipelin sekä pelaajille että heidän vanhemmilleen. Tarkoitus on laajentaa samaa mallia myös muille järjestöille ja harrastusseuroille, kertoo Päivänsalo-Nykänen.
Verkkosivustolta ”Neuvonta”-välilehden alta löytyy yhtiön tarjonta lapsille ja aikuisille. Rosk’n Rollin ajankohtaisia julkaisuja löytyy myös Facebookista ja Instagramista. Informatiivisia videoita julkaistaan yhtiön Youtube-kanavalla.
»» Rosk'n Rollin verkkosivut löytyvät täältä
– On monia tapoja lähestyä jätehuoltokysymyksiä, nelosluokkalaisten Kierrätysexpertit-kisa on hyvä esimerkki jäteneuvonnastamme lapsille, Rosk’n Rollin viestintäpäällikkö Seija Päivänsalo-Nykänen kertoo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot