Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Tanssisaaren lavalle nousee muun muassa monelle porvoolaiselle tuttu pitkän linjan muusikoista koostuva The Goldies.
Aki Schadewitz
PORVOO Vuonna 2016 Eeva Forsström eläköityi päivätöistään, ja sai idean järjestää ystäväporukalleen hauskan, syksyisen tapahtuman. Varattuaan Porvoon Tanssisaaren hän äkkiä huomasi, että 100-200 henkeä jättää sen tilat melko autioksi. Yhdessä ystäviensä kanssa he päättivät kokeilla, josko tilat saataisiin täyttymään myymällä lippuja "Hattubileisiin". Ja kyllähän saatiin: seitsemisen sataa ihmistä saapui syiskuiseen Tanssisaareen juhlimaan.
– Sen piti olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, ja muutinkin moneksi vuodeksi Loviisaan, hän kertoo.
Forsströmin palattua Porvooseen viime vuonna Hattubileet tekivät pienen paluun, joka jäi kutkuttelemaan aivoihin. Vielä kerran, hän ajatteli, ja varasi yhdessä Satellite Oy:n Susanna Virtasen kanssa salaa mieheltään Tanssisaaren vuoden 2024 syyskuulle.
– Uskalsin kertoa noin kuukausi sen jälkeen. Nyt hän myy kanssani lippuja, Forsström naurahtaa.
Näin se oli lyöty lukkoon: lauantaina 14.9. Hattubileet valtaavat Tanssisaaren toista – ja ehkä viimeistä – kertaa koskaan.
Monipuolisen esityskattauksen omaava musiikkitapahtuma on hauska niin uudet kuin vanhatkin ystävät ja tuttavat yhteen kokoava tapahtuma aikuiseen makuun. Tapahtuman ikäraja on 25 vuotta, ja musiikki kulkee pitkälti 50-90 luvun kotimaisten ja ulkomaisten hittien maailmassa. Mukana nähdään niin dragia, 50-60 lukujen rockmusiikin klassikoita, maailman parhaaksikin kehuttua The Beatles covermusiikkia sekä 70-90 lukujen glam-rockia.
– Jos tanssijalka vipattaa ja haluat tulla kuuntelemaan hyvää musiikkia, haluat tavata kavereita vuosikymmenien takaa tai tutustua uusiin ihmisiin, Hattubileet ovat oikea paikka. Sitä me tarjoamme, Forsström sanailee.
Tervetulleita ovat kaikki, hatulla tai ilman, mutta parhaalle hatulle on luvassa palkinto.
Eeva Forsström kehottaa halukkaita ostamaan liput ennakkoon, sillä myyntitahti kiihtyy tapahtuman lähestyessä.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Illan avaa drag artisti Mega-Paula, joka viettää juuri taiteilijuutensa 45-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 1979 Vaasassa 18-vuotias Juha Rastas astui ensimmäistä kertaa dragshowlavalle, ja myöhemmin hahmoksi muodostui se yksi ainoa Paula Koivuniemi. Mega-Paulan taiteilijuuden juhlavuonna esityksessä on vielä extrammin tunnelmaa, kuin aikaisemmin.
– Mega-Paula odottaa kovasti esiintymistään Porvoossa, jossa hän ei vielä aikaisemmin ole esiintynyt, Forsström kertoo.
Toisena lavalle nousee monelle porvoolaiselle tuttu pitkän linjan muusikoista koostuva The Goldies. 2000-luvun alulla perustetussa kokoonpanossa nähdään solisti-kitaristi Curre Anderśen, basisti Matti "Masa" Saari, rumpali Hate Sjöblom sekä soolokitaristi Kimi Engström. Goldies tuo kuulijoiden korville aitoa 50- ja 60-lukujen rockmusiikkia osaavalla asenteella, ja tanssijalka alkaa pakostakin vipattaa.
Goldiesin jälkeen Liverpoolin Beatle-weekillä tunnustusta ansainnut Beatles-tulkitsija Jiri Nikkinen esiintyy The Beatles Tribute Bandinsa kanssa monipuolisella kattauksella klassikkobändin musiikkia. Nikkinen on meritoitunut muusikko niin Clifters-yhtyeessä kuin soolo-urallaan, ja sanoittanut myös useita suomalaisia hittikappaleita.
Illan päätöskään ei jätä kuulijoita nälkäiseksi. Osmo's Cosmos Show vangitsee mukaansatempaavalla otteellaan niin nuoren kuin vähemmän nuoren yleisön glam-rockin villiin tunnelmaan. Vuonna 1996 perustetun yhtyeen uralle keikkoja on mahtunut yli 1500, ja 70-, 80-, ja 90-lukujen glam-rock soi nykyiselläkin kokoonpanolla yhtä kovaa kuin alkuperäisellä. Kokoonpanossa musisoivat solisti Richard ”Tipe” Johnson, basisti Henri Putto, rumpali Henry Siira, kitaristi Aleksi Koukonen kitaristi-kosketinsoittaja Ville Soininen sekä kitaristi Pete Kiisseli.
Lipunmyynti tapahtumaan on sen lähestyessä kiihtynyt kiihtymistään, ja Forsström kehottaakin paikalle tulijoita olemaan ajoissa liikkeellä.
– Lippuja voi lunastaa Porvoon jokirannassa Kiva Cafesta, hän kertoo.
Tapahtumaan pääsee autolla, veneellä tai vaikka pyörällä, mutta Kevätkummusta järjestetään myös bussikuljetus. Bussiaikataulut löytyvät tapahtuman Facebook-sivuilta, ja niistä voi tiedustella Forsströmiltä. Mikäli lippuja jää ennakkomyynnistä yli, niitä saa vielä ovelta hieman kalliimpaan hintaan kello 17 ja 18.30 välillä. Tapahtumassa on myös tarjoiluja. Jos jano tai nälkä pääsevät yllättämään, paikalla apua tarjoaa yhteistyökumppani Kiva Cafe & Streetfood Bar.
IINA-KAISA VIHERIÄVAARA
toimitus@itavayla.fi
» Hattubileet lauantaina 14.9. kello 18-01 Porvoon Tanssisaaresssa. Ikäraja 25 vuotta. Liput 40 euroa (ennakko) tai 45 euroa (ovelta). Lippuja ennakkoon Kiva Cafesta 31.8. asti. Tämän jälkeen tiedustelut lipuista ja bussiaikatauluista Eeva Forsström 040 7414417.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot