Viikon kysymys
A-
A+
Opri Jylhä (vas.) ja Carolina Mikander pitävät joukkueen henkeä ja työmoraalia kovana.
Kalle Hyttinen
PORVOO On huhtikuun 25. päivä. Tarmon naiset ovat juuri kukistaneet vantaalaisen PuHu Wallabyt -seuran sarjanousun ratkaisevassa ottelussa. Koko joukkue hyppii riemusta, ja monella on liikutuksen kyyneleet silmissä. Vielä kaksi erää aikaisemmin ei mikään ollut varmaa. Ratkaisun hetkillä pitkäjänteisen harjoittelun tuoma kestävyys ja oma tekeminen kuitenkin kantoivat voittoon.
Kaksi vuotta aikaisemmin vain harva olisi uskonut joukkueen edes pelaavan noususta naisten eteläisen alueen II divisioonaan. Yhtä korkealla naiset ovat pelanneen viimeksi 1990-luvulla.
Kaudeksi 2022-2023 joukkue oli noussut eteläisen alueen 3. divariin. Syksyn pelit menivät loistavasti Tarmon kärsittyä vain yhden tappion.
Syyskauden jälkeen joukkueen kesken sovittiin, että uutta sarjanousua lähdetään todella hakemaan. Kaikki sitoutuivat tekemään töitä tavoitteen eteen. Hyvä joukkuehenki, kova harjoittelu ja yhteen hiileen puhaltaminen tuottivat tulosta.
– Tämä on ollut uskomaton matka, harva joukkue pystyy nousemaan kahdessa vuodessa kahta kertaa, iloitsee joukkueen päävalmentaja Antti Busk.
Pelaajat antavat menestyksestä isoimman kiitoksen juuri Buskille. Hänen tultua valmentajaksi muutama vuosi sitten, muuttui tekeminen selvästi ammattimaisemmaksi.
Nykyään naiset treenaavat kolme kertaa viikossa perhe-elämän, töiden ja koulujen ohessa. Harjoituspaikkana toimii uuden Strömborgska skolanin eli "Ströhön" sali, joka on suunniteltu juuri koripalloa varten.
Antti Buskin valmennuksessa joukkueen tekeminen on noussut uudelle tasolle.
Kalle Hyttinen
Tulevana syksynä joukkue aloittaa pelinsä II divisioonassa. Joukkueen pelaaja ja "äitihahmo" Mona Lukkarinen kannustaakin kaikkia Ströhölle katsomaan kotipelejä.
– Koris on nopea peli, ja koreja pääsee juhlimaan useasti. Nais- ja mieskoripallo ovat ihan yhtä viihdyttäviä.
Lukkarinen on itse ollut mukana Tarmossa aina 1980-luvun lopulta juniorijoukkueista lähtien. Ikähaitari joukkueessa onkin laaja. Mukana on neljä lukiolaistakin. Porukka on kuitenkin hitsautunut tiivisti yhteen.
Joukkueen kuopus Opri Jylhä nostaakin yhteisen tsempin yhdeksi syyksi menestykseen. Sentteri Carolina Mikanderin mukaan etenkin korona-aikana huomasi, kuinka tärkeä joukkue on.
– Se oli henkisesti raskasta, kun ei päässyt näitten kanssa treenaamaan.
Kun aikuisten joukkue on hyvällä tasolla, säteilee se myös junioritoimintaan. Lukkarinen kertoo, että Porvoossa on nyt mahdollisuus jatkaa harrastusta hyvällä tasolla aikuiseksi asti. Esimerkiksi yläkoulu- tai lukioikäisenä ei ole enää pakko siirtyä pääkaupunkiseudun seuroihin pelaamaan.
Tällä hetkellä tyttöjen juniorijoukkueita on aina alle 16-vuotiaisiin asti. Jos nykyiset joukkueet pysyvät kasassa, saatetaan lähitulevaisuudessa nähdä porvoolainen joukkue vanhemmassakin juniori-ikäluokassa.
Menneellä kaudella nuoremmissa juniorijoukkueissa on ollut hyvää tekemistä ja menestystä. Esimerkiksi Tarmon U14 tytöt pelasivat SM-sarjatasolla. Myös muita juniorijoukkueita on pelannut valtakunnallisella tasolla.
Laadukasta valmennusta halutaan tarjota myös nuorimmissa ikäluokissa. Ammattivalmentajia seuralla on kolme.
– Koriksessa on niin monta osattavaa asiaa. Lajitaidot, eli niin sanottu perusta tulee olla hallussa, perustelee itsekin junioreita valmentava Lukkarinen.
Lisää pelaajia kuitenkin tarvitaan. Tarmo kannustaakin lapsia koripallon pariin tarjoamalla ykkösluokkalaisille ilmaisen koripallokauden. Lukkarinen kuitenkin korostaa, ettei haittaa, vaikkei olisi aloittanutkaan ihan pienenä.
– Voit tulla mukaan myöhemminkin, kehittyminen riippuu vain omasta motivaatiosta.
Harjoitustiloja saisi Lukkarisen mielestä Porvoolla kuitenkin olla enemmän. Tilanne on ihan hyvä, mutta tarvittavien harjoituskertojen takaamiseksi töitä joutuu tekemään.
» Tarmon Naiset: Anni Barkas, Lina Busk, Julia Björkestam , Heidi Forslund, Ira Hyvärinen, Opri Jylhä, Lena Karlsson, Jenna Kortelainen, Nina Kuusrainen, Tanja Lappalainen, Elina Lindqvist, Mona Lukkarinen, Carolina Mikander, Elisa Pennanen, Maiju Siekkinen ja Ronja Vehniäinen. Päävalmentaja Antti Busk.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot