Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Maanlaajuisen hysterian aiheuttaneen Dingon kulta-aika alkoi 40 vuotta sitten. – Meikkiä oli paljon silmissä, ja poskessa luki Nipa ja Pepe. Farkuissa luki biisien lauseita ja nimiä, nykyisin Pukkilassa asuva Mia Kurki, 53, muistelee faniaikaansa.
Lauri Sorvoja/Journalistinen kuva-arkisto ja Mia Kurjen kuva-arkisto
LOVIISA–PORVOO Farkkurotsi niskaan, sifonki kaulaan ja kynsikkäät käteen – ja baanalle. Dingo on saapunut kaupunkiin.
Pikkutytöt ovat saapuneet hyvissä ajoin ovelle jonottamaan nähdäkseen edes vilauksen idolistaan. Yhtyeen keikkabussi on piiritetty.
Esiintymislavan edusta täyttyy tosifaneista. Tytöt ovat kuin nirvanassa ennen kuin laulu ja soitto alkaa. Kirkunaa, huutoa falsetissa!
Dingo esiintyi satamavarasto Etelä-7:ssä Kotkan Meripäivillä 1.8.1985.
Lauri Sorvoja/Journalistinen kuva-arkisto
"Piti olla ajoissa paikalla, että pääsimme mahdollisimman eteen"
Kahden aikuisen lapsen äiti, nykyisin Pukkilassa asuva Mia Kurki, 53, muistelee Dingon keikkaa Loviisan liikuntahallissa keväällä 1986.
– Asuin Monninkylässä ja menimme kaverin äidin kyydillä. Piti olla ajoissa paikalla, että pääsimme mahdollisimman eteen. Mä halusin enempi Pepen (Pertti Laaksonen) puolelle, koska – iiiiiik – se oli niin ihana. Mun kaveri oli enemmän Jonttu-fani.
Kurki oli valmistautunut keikalle pukeutuen Dingo-paitaan ja -korviksiin. Käsissä hänellä oli paljon rannerenkaita, ja tukka pystyssä.
– Meikkiä oli paljon silmissä, ja poskessa luki Nipa ja Pepe. Farkuissa luki biisien lauseita ja nimiä, hän muistelee.
Loviisan-konsertin lisäksi Dingo esiintyi huippuvuosinaan myös Porvoon urheiluhallissa marraskuussa 1984.
– Soitin lämmittelybändissä. Moista hysteriaa en ole missään muualla nähnyt, The Satellites -yhtyeessä soittanut Jari Hämäläinen muistelee Porvoon-keikkaa.
Dingo-paita ja -korvikset, sifonkihuivi ja paljon rannerenkaita. Näin useimmat fanit pukeutuivat Dingon keikalle. Kuvassa teini-ikäinen Mia Kurki, joka fanitti yhtyettä sen huippuvuosina 1984–1986.
Mia Kurjen kuva-arkisto
"Noin vuoden tai kaksi Dingo was the best"
Dingon keikalle lavalle oli tapana heittää jokin lahja, kuten vaikkapa pehmolelu.
– Arvaa vaan, jos joku bändin pojista koski mun antamaan pehmoon – ääääääääk, Kurki sanoo tuntien vieläkin kylmät väreet selkäpiissään.
Fanit lauloivat keikoilla mukana ja osasivat kaikki biisit ulkoa.
– Kiljuttiin hulluna. Fanien kanssa juteltiin, mitkä konsertit on käyty ja mitkä biisit ovat parhaita.
Kurki kertoo käyneensä muutamilla keikoilla ja festareilla, jossa Dingo oli esiintymässä.
– Kuuntelin muitakin bändejä, mutta noin vuoden tai kaksi Dingo was the best.
Myöhemmin hän palasi teinivuosien fanituksen kohteen äärelle.
– Kun tyttäreni nuorena fanitti Ari Koivusta, olimme katsomassa Finlandiatalolla Dingo-musikaalia, jossa Koivunen lauloi. Pääsimme takahuoneeseen juttelemaan musikaalista, jolloin kerroin, että äiti fanitti Dingoa ja tytär Ari Koivusta, Kurki sanoo.
Puheluita Neumannin äidille Monninkylästä
Suomalaisen populaarikulttuurin ilmiöksi nousseen Dingon fanittaminen ei jäänyt keikoille.
– Kaverini tuttuja asui Porissa ja saimme Neumannin äidin puhelinnumeron. Soittelimme Monninkylän puhelinkopista, joka toimi välillä ilman rahaa – ja kyselimme kuulumisia, Mia Kurki muistelee hieman nolostuen.
Erään puhelinsoiton aikana yhtyeen keulakuva sattui olemaan kotona.
– Kerroimme Neumannille meidän nimet ja, että olemme Monninkylästä. Kysyimme milloin Dingo tulee Porvooseen. Sitten sanottiin, että hän on ihana, Kurki sanoo ja tuntee punan nousevan kasvoilleen.
1980-luvulla ihmiset rohkaistuivat pukeutumaan persoonallisesti. – Puvustuksessa näkyy värikkyys ja riikinkukkomaisuus varsinkin Neumannin osalta, Autiotalo-musikaalin puvustuksesta ja lavastuksesta vastannut käsikirjoittaja Katariina Leino sanoo.
Suomen Musiikkiteatteri
Kirjailija arvostaa biisien aivan huikeita sanoituksia
Dingoa voi pitää kaikkien aikojen menestyneimpänä rock-yhtyeenä, jonka kultakausi kesti vain lyhyen ajan.
Kun huhtikuussa 1984 television suosikkiohjelma Levyraati valitsi kappaleen "Sinä ja minä" ykköseksi, vuonna 1983 perustetun yhtyeen suosio räjähti ja keikkasopimukset menivät uusiksi.
Maanlaajuisen rockhysterian, Dingomanian, aiheuttanut yhtye rikkoi vuosien 1984–1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyyntien ennätykset maassamme.
– Oli kiva palata nuoruuden aikoihin ja siihen, mitä kaikkea yhtye aiheutti, 1980-luvun rock-ilmiöstä tuoreen musikaalin käsikirjoittanut kirjailija Katariina Leino sanoo.
Hän kertoo tykänneensä tosi paljon Dingosta, mutta oli sielultaan enemmän punkkari.
– Dingon musiikki oli minulle vähän liian romanttista. Kirjailijana arvostan biisien aivan huikeita sanoituksia, jotka sisältävät persoonallisia kielikuvia sekä elämäniloa ja energiaa, juuriltaan porilainen näytelmäkirjailija ja dramaturgi sanoo.
Hänen edellinen musikaalityö oli Yö-yhtyeen tarinan kertonut "Joutsenlaulu" ja romaani oli teatterimaailmaan sijoittunut "Noitasiskot" (2019). Parhaillaan hän työstää runoteosta, joka ilmestyy ensi vuoden keväänä.
Nuoria Dingo-faneja satamavarasto Etelä-7:n edustalla Kotkan Kantasatamassa elokuussa 1985.
Lauri Sorvoja/Journalistinen kuva-arkisto
"Yhtye kaatui ehkä omaan mahdottomuuteensa"
Musikaali alkaa porilaisen Pertti "Neumann" Niemisen teini-iästä, kun hän päätti lähteä merille ja siitä, miten yhtye syntyi. Valtava menestys alkoi lähes perustamisen jälkeen.
– Se kertoo myös siitä, mitä tapahtui, kun suosio paisui niin isoksi. Vuoden 1986 jäähallikiertueesta seurasi paljon taloudellisia ongelmia ja siihen liittyi myös kähmintää, Leino kertoo.
Hän sanoo käsikirjoittaessaan pohtineensa myös sitä, mitkä olivat ennennäkemättömän valtaisan suosion vähän pelottavat puolet. Fanit seurasivat yhtyettä joka paikkaan; odottivat porttikongeissa, pyrkivät hotellihuoneisiin ja keikkabusseihin.
– Se oli varmasti raskasta aikaa yhtyeen jäsenille, kun missään ei voinut enää liikkua vapaasti ilman, että fanit kävivät kimppuun. Yhtyeen suosio paisui niin suureksi, että se kaatui ehkä omaan mahdottomuuteensa, Leino sanoo.
Musikaali perustuu julkisista tietolähteistä saatuihin aineistoihin, kuten lehtihaastatteluihin. Dingo hajosi lokakuussa 1986. Yhtye on tehnyt kolme paluuta (1993–1994, 1998–2002 ja 2004) eri kokoonpanoilla.
Dingo-yhtyeestä kertova Levoton Tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2024. Elokuvan ohjaa Mari Rantasila. Kuvassa Dingo-yhtyeen jäsenet – takarivissä rumpali Juha "Quuppa, Keijo Q" Seittonen (vas.), laulaja Pertti Nieminen alias Nipa Neumann ja basisti Pertti "Pepe" Laaksonen sekä edessä kitaristi Jouni "Jonttu" Virta (vas.) ja kosketinsoittaja Veli-Pekka "Pete" Nuotio – juhlimassa Helsinki TV:llä Music Boxin Suomen erikoislähetystä 1.3.1985.
Arkisto/Ari Ojala/Lehtikuva
Punkista ja uudesta aallosta alkoi vastalause
Kirjailijaa kiehtoo Dingo-hysteria, joka ajoittui pääasiassa vuodelle 1985.
– Dingon tarinan lisäksi musikaali kertoo myös kuvitteellisen perheen tarinaa, kun teini-ikäinen tytär hullaantuu Dingoon ja karkaa kotoa vanhempien kauhuksi yhtyeen perään.
Leino on kirjoittanut perheen tarinaan komediallisia piirteitä.
– Myös äiti isän kauhuksi hullaantuu yhtyeeseen.
Musikaali tuo esille myös yleisemmin Pori-rockia. Samoihin aikoihin Satakunnasta maailmalle ponnahti Yö-yhtye, joka kävi keskinäistä kilpailua Dingon kanssa
– 1980-luvun puoliväli oli poikkeuksellista aikaa suomalaisessa musiikkimaailmassa, sillä samaan aikaan esille nousi monia upeita bändejä, Leino sanoo.
Hänen mukaan 1980-luku muutti musiikkimaailmaa yhtä paljon kuin 1960-luku.
– Punkista ja uudesta aallosta alkoi vastalause stadion-meiningille. Ymmärrettiin, että musiikkia voitiin tehdä kellareissa itse. Tekijöillä oli myös paljon sanottavaa. Neumannillakaan ei ollut minkäänlaista musiikillista koulutusta, Leino selittää taustaa Dingon kaltaisen ilmiön synnylle.
1980-luvun kulttuuriin liittyi myös paljon uutta ajattelua ja luovuutta, joka ilmeni muun muassa pukeutumisessa ja elämänasenteessa.
– Aikakausi oli myös jonkinlainen irtiotto, kun haluttiin ilmaista omaa persoonallisuutta myös ulkonäön ja vaatteiden kautta rohkeasti, itsekin kasarimusiikkia yhä kuunteleva kirjailija sanoo.
Autiotalo-musikaalin tekijäjoukkoa ryhmäkuvassa.
Suomen Musiikkiteatteri
Autiotalo-musikaali kiertää maatamme
Autiotalo-musikaali sai kantaesityksenä Porissa 10.2. ja aloitti kiertueensa maaliskuun alussa. Porvoon Taidetehtaalle se saapuu perjantaina 5.4.
– On aivan huikeaa, miten yleisö elää mukana, ihmiset osaavat Dingon biisien sanat ulkoa ja katsomossa on edelleen sifonkihuiveja. Selvästi näkee, että yhtye on ollut tärkeä niin monelle suomalaiselle Leino kertoo.
Musikaalissa kuullaan yli 20 kappaletta, joiden joukossa ovat Dingon suosituimpiin kuuluvat "Autiotalo", "Sinä ja Minä", "Nahkatakkinen tyttö", "Levoton tuhkimo", "Valkoiset tiikerit" ja "Rio Ohoi".
– Hittien lisäksi olen halunnut tuoda esille myös Dingon vähemmän tunnettuja kappaleita, kuten "Hämähäkkimies", "Jokainen aamu" ja "Hän on se", jotka ovat jääneet isojen hittien jalkoihin, Leino sanoo.
– Kappaleet tulevat musikaalissa esille tarinan keinoin ja näin ne saavat eri tavalla syvyyttä, ohjaaja Petri Lairikko jatkaa.
Esityksessä kuullaan myös Neumannin soolokappaleita sekä Yö-yhtyeen ja Popedan musiikkia.
Autiotalo-musikaalissa Neumannia alias Pertti Niemistä esittää Erik Kraemer.
Suomen Musiikkiteatteri
Lavalla on reilusti yli 20 roolihahmoa
Ohjaaja kuvailee musikaalia monipuoliseksi kokonaisuudeksi:
– Oman lisänsä tuo perheen tarina, joka on pyritty tekemään mahdollisimman uskottavaksi. Toisaalta lopussa esille tulee myös synkkiä sävyjä ja ongelmia fanituskulttuurissa, Lairikko sanoo.
Hän on yrittänyt luoda katsojille runsauden sarven, joka etenee kovallakin vauhdilla.
– Esiintyjiä lavalla on yhdeksän, mutta roolihahmoja on reilusti yli 20. Esimerkiksi perheen isää esittävä nähdään myös laulaja Olli Lindholmin, toimittaja Mattiesko Hytösen, pursimiehen ja roudarin roolissa. Myös soittajillamme on pienet roolit, Lairikko kertoo.
Neumannin roolissa nähdään Erik Kraemer, joka on tuttu jo useista Suomen Musiikkiteatterin aiemmista musikaalituotannoista.
FAKTA
Autiotalo-musiikin tekijät
» Käsikirjoitus: Katariina Leino
» Ohjaus: Petri Lairikko
» Puvustus ja lavastus: Katariina Leino ja Kaija Serpenttiini
» Koreografi: Elisa Lairikko ja Irina Kabanova
» Rooleissa: Erik Kraemer (Neumann), Tatu Mönttinen (Olli Lindholm, Veikko Lahtinen ja Mattiesko Hytönen), Timo Järvensivu (Jonttu, Jussi Hakulinen ja Pasi), Miika Raeniemi (Quuppa ja Liuhu), Jussi Ojanen (Pete ja Pate Mustajärvi), Mirjam Paaso (Ulpu Lahtinen ja Leila) ja Isabella Lairikko/Evita Aaltonen (Laila Lahtinen)
» Orkesteri: Timo Järvensivu (kitara), Jussi Ojanen (basso). Kasperi Kinnunen ja Juha Kinnunen (koskettimet) ja Miika Raeniemi (rummut).
Näin Itäväylän lukijat muistelevat Dingon keikkoja:
» Itkin kotona niin kauan, että äiti soitti Loviisan Liikuntahallille ja joku järkkäri haki mut keikalle (olin 5-vuotias). Pääsin toki takahuoneeseen ja muualle. Paras asia oli se, että olin etsinyt paikan pisimmän miehen eli Starckin Zellun ja pyytänyt, että voiko setä ottaa olkapäille minut – ja Zellu otti. Hän oli päässyt armeijasta hiljan. Keikuin koko keikan Zellun olkapäillä. Tämä tuli ilmi joskus vuosia myöhemmin, kun olimme ystävystyneet musiikin
Mona-Carita Kantola
» Olin Loviisassa keikalla mukana ja Kotkassakin. Käytiin myös Porissa Neumannia tapaamassa. Paidat ja levyt edelleen tallessa ja kuvat muistoina.
Jenni Stenström, Porvoo
» Olin fani! Keikalle pääsin Hangon Brankkikselle ja Karjaan urheiluhallille. Sifonkihuivien lisäksi oli niin monta ohutta rannerengasta kuin ranteeseen mahtui. Kuuntelen edelleen Dingoa silloin tällöin.
Minna Ruolanto
» Olin ja olen yhä fani. Eka Dingon keikka 8.10.1984 Ivalossa ja eturivissä tietenkin
Hanna Buddas
» Tulihan Kotkan keikalla 1985 oltua tyttären kanssa. Minä yli-ikäisenä, mutta tykkään Dingon musiikista vieläkin. Ja olihan se Dingo täällä Ruotsinpyhtäälläkin esiintymässä 29.7.2017. Päästiin tyttären kanssa ihan haastattelee poikia ja kuvakin otettu.
Riitta Ahlstedt, Loviisa
» Noin 30 vuotta sitten olin Heinolassa Jyrää -konsertissa katsomassa kaverin kanssa.
Anne Karjalainen
» Mä olin ihan armoton Dingo-fani, mutta siihen pahimpaan hysteria-aikaan vielä niin nuori, ettei ollut keikoille mitään asiaa. Istuttiin frendin kanssa vanhempiensa autossa ja luukutettiin autoradiosta kasetilta "Kerjäläisten valtakuntaa". Oi niitä aikoja!
Zaida Hämäläinen
» Juuri Kotkan keikalla elokuussa 1985 olin paikalla. Oli huivia, pinssiä, pitsihanskaa.
Minna Huhta, Porvoo
» Kotkan keikalla elokuussa 1985 olin huiveineni ja rannerenkaineni. Niin oli kova meno, että etuhammas lohkesi!
Sari Hassinen
» Kovaäänisesti vihattiin ja salaa tykättiin.
Teemu Laakko, Porvoo
» Elokuussa 1985 Tavastialla oli EBU-Rock-tapahtuma, jossa Dingo esiintyi. Kyllä oli sifonkihuiveja liikkeellä ja meno oli melkoinen.
Itse en nyt mikään varsinainen fani ollut, mutta biisejä tuli ja tulee edelleen kuunneltua. Aikansa tuote.
Juha Petteri Rinne
» Oli tyttöjen bändi, kuten Europe. Myö kovat pojat kuunneltiin vain W.A.S.P:ia, Dioa ja Twisted Sistersiä. Kaikkihan sitä Dingoa kuitenkin kuunteli jätkistäkin, mutta eihän sitä voinut tunnustaa W.A.S.P:in kannattajat.
Atte Fellman, Loviisa
» Oli se vaan hullua aikaa.
Riina Koskivaara, Porvoo
» Olin keikalla Loviisassa. Päästiin kaverin kans vihdoin keikalle ja se loppu kolmanteen biisiin, kun joku heitti pullon lavalle sillä seurauksella, että Jontun pää aukesi.
Sanna Kurki, Askola
» Kyllä, Porvoon urheiluhallilla keikalla 11-vuotiaana. Joukkohysteerinen kokemus. Seuraavana päivänä koulussa en kuullut mitään saatika ymmärtänyt mitään. Biisit toimii edelleen ja taidan osata ne vieläkin ulkoa.
Eeva Ekstam, Porvoo
»» Itäväylä-lehden toimitus pyysi lukijoiltaan muistoja Dingo-yhtyeestä Facebook-sivuillaan.
Suomirock-legenda Dingo on esiintynyt muun muassa Ruotsinpyhtäällä vuonna 2017 ja Porvoo Soi -festivaalilla heinäkuussa 2020.
Arkisto/Itäväylä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot