Viikon kysymys
A-
A+
Kondiittorimestari Oskari Takkinen ryhtyi Porvoossa ja Salossa toimivan suklaakonditoria PetriS Chocolaten yrittäjäksi viime syyskuun alussa. – Nyt tuomme porvoolaisille uutuuden, Runebergtorttu-praliinit, joita saa irtotuotteina vitriinistä tai lahjapakkauksissa, hän kertoo.
Marko Wahlström
VANHA-PORVOO Kuluva viikko on yhtä juhlaa kansallisrunoilija J.L. Runebergin (1804–1877) kotikaupungeissa. Juhlaviikko tuo aikansa kansanidolista oman osuutensa ammentavaan Porvooseen uuden tuotteen.
Vanhassa-Porvoossa toimivan suklaakonditoria PetriS Chocolaten kondiittorimestari ja yrittäjä Oskari Takkinen, 26, on kehittänyt Runebergintorttu-praliinin. Tuote tuli tammikuun puolivälissä myyntiin yhtiön tehtaanmyymälässä Salossa.
– Uutuus on saanut ihmiset liikkeelle ja tuonut positiivista palautetta.
Vastaavaa tuotetta ei ole osunut Takkisen omalle kohdalle missään. Hän halusi luoda oman versionsa Runebergintortusta.
– Mietin erityisesti Porvoota, jossa Runeberg on se juttu. Toisaalta hiljaiseen alkuvuoteen piti kehittää jokin hittituote.
Runebergintorttu-praliinin on tarkoitus jäädä Porvoon myymälässä ympärivuotiseksi tuotteeksi – samaan tapaan kuin porvoolaiskahviloista saa Runebergintorttuja vuoden jokaisena kuukautena.
Pikkuruinen Runebergintorttu-praliini yhdistää perinteisen Runebergintortun maut suklaiseen pakettiin.
Marko Wahlström
Kondiittorimestari on heikkona Runebergintorttuihin
Takkinen sanoo rakastavansa Runebergintorttuja.
– Niiden maku ja koostumus viehättävät. Tortun pitää olla mahdollisimman kostea, ja siinä pitää oikeasti maistua punssi tai rommi.
Hän maistelee joka vuosi hyvin monen eri valmistajan Runebergintorttuja, mutta ei lähde nimeämään suosikkiaan.
– En kehtaa edes sanoa, kuinka monta torttua syön alkuvuonna, hän tunnustaa heikon kohtansa.
Kondiittorimestarin mieli paloi halusta kehittää perinteisestä leivoksesta suklainen torttu.
– Täytyy itsekin sanoa, että siitä tuli hyvä ja kauniin näköinen, hän iloitsee luomuksestaan.
Uutuuspraliini koostuu perinteisestä Runebergintortun makumaailmasta.
– Vadelmahillo, maitosuklaapunssiganache ja murustetusta Runebergintortusta tehty crunchy-kerros, jolloin viimeisenä suuhun tulee rapea torttu, Takkinen sanoo.
Praliini on kuorrutettu maitosuklaalla. Runebergintortusta tuttu valkoinen sokerikuorruterengas on valkosuklaata ja keskellä on vadelmainen valkosuklaasilmä.
– Tuoretuotteen reseptiikan olen hionut niin, että sen säilyvyys on kymmenisen viikkoa. Tuotetta on valmistettu tähän mennessä yhteensä jo noin tuhat kappaletta, Takkinen jatkaa.
Sormustimen kokoisia Runebergintorttu-praliineja on valmistettu tähän mennessä jo noin tuhat kappaletta.
Marko Wahlström
Omistajanvaihdos toteutui viime syyskuun alussa
Takkinen aloitti viitisen vuotta sitten työt suklaayrittäjät Nina ja Petri Sirénin perustaman konditorian tuotannossa Salon Halikossa.
Perustajien ilmoittaessa yhtiön Suomen-liiketoimintojen eli tuotannon ja vähittäiskaupan myyntiaikeista, kondiittorimestari innostui. Sirénit jatkavat suklaatuotteiden kansainvälistä tukku- ja vientitoimintaa.
– Liiketoimintaa tarjottiin minulle viime vuoden keväällä, jolloin lähdimme neuvottelemaan asiasta. Omistajanvaihdos toteutui viime syyskuun alussa.
Tuoreelle yrittäjälle ajoitus ei voisi olla täydellisempi: viimeiseen viiteen kuukauteen mahtuu vuoden huippusesonki eli joulukauppa.
Porvoon-myymälässä on tehty tammikuun aikana pintaremonttia, uusittu vitriinikalusteet ja raikastettu ilmettä valkoiseksi.
– Suklaatuotteiden huoneen lattia käsiteltiin kokonaan uusiksi. Suunnittelemme, että tuomme myyntiin myös uudenlaista käyttötavaraa, Takkinen kertoo. Puoti avaa ovensa tiistaina 3.2.
Vitriineistä löytyy uutuutena myös sydänpraliineja neljällä eri maulla höystettynä.
Marko Wahlström
"Olemme pyrkineet siihen, että kaikille löytyy jotain"
Nimensä mukaisesti konditorian tuotevalikoimassa pääpaino on suklaatuotteilla.
– Tavoitteena on, että myynnissä on entistä enemmän suklaita.
Yrityksen tuotantoreseptiikasta löytyy monia kymmeniä eri vaihtoehtoja valkoisesta suklaasta tummaan sekä sokerittomaan ja vegaaniseen suklaaseen.
– Olemme pyrkineet siihen, että kaikille löytyy jotain.
PetriS Cholaten suosituin tuote ovat olleet praliinit, joita on koko ajan valikoimassa. Käsinvalmistettuihin suklaakonditoriatuotteisiin erikoistunut yritys perustettiin vuonna 2008.
– Ystävänpäiväksi olemme tuoneet uutena tuotteena muiden sydäntuotteiden rinnalle sydänpraliinit, joiden mauista löytyy mansikkavaniljaa, mustikkavaniljaa, maitosuklaamandariinia ja maitosuklaavadelmaa.
– Kinuskipaahdettu valkosuklaasydänlevy on ollut monena vuotena yksi hittimme. Sydämiä löytyy valmiina rasiassa tai isoina sydäminä, joiden sisällä on caramel-vaahtoa.
Suklaakonditoria PetriS Chocolate avaa uudistettuna tutulla paikalla Jokikatu 16:ssa tiistaina 3.2.
Marko Wahlström
"Eniten nautin siitä, kun saan tehdä käsilläni"
Suklaakonditorian kaikki tuotteet valmistetaan Turun moottoritien varrella Halikossa sijaitsevassa Design Hillissä, jossa on myös myymälä.
– Olen tehnyt ja teen edelleen siellä kaikki suklaatuotteemme. Tuotannon lisäksi hoidan logistiikan eli tuotteet Halikosta Porvooseen. Eniten nautin siitä, kun saan tehdä käsilläni, hän sanoo.
Takkinen työllistää itsensä lisäksi Salossa yhden ja Porvoossa yhden myyjän.
– Perhe ja puoliso ovat tarvittaessa auttamassa kiireaikoina. Toivottavasti pystymme kasvattamaan myyntiä ja laajuutta, jotta meillä olisi jossain vaiheessa mahdollisuus olla isompikin työnantaja.
Yrityksessä valmistuu vuodessa tuhansia kiloja erilaisia suklaatuotteita.
– Tavoitteena on kehittää eri vaihtoehtoja vegaanisesta suklaasta, jolle tuntuu olevan Porvoossa kysyntää. Suklaatuotteissa vegaanisten raaka-aineiden hinnat voivat olla jopa kaksinkertaiset esimerkiksi tavalliseen suklaaseen verrattuna. Kuluttaja ei välttämättä ole valmis maksamaan tuplahintaa lopputuotteesta.
Kultaa ja kunniaa kolmessa kilpailussa
Kondiittorimestari on työskennellyt suklaan parissa ammattikoulusta asti. Salolainen valmistui leipurikondiittoriksi Turun ammatti-instituutista.
– Sitä kautta olen saanut paneutua suklaaseen ja hakeutua työpaikkoihin, joissa saan olla suklaan kanssa tekemisissä.
Takkinen voitti kultaa sekä Taitaja 2018 -kilpailuissa että kahdesti Rinkeli Grand Prix -kilpailuissa 2017 ja 2018.
– Vuonna 2022 osallistuin kansainvälisiin World Skills -kilpailuihin, joista tuli kunniamaininta, hän kertoo.
Yrittäjänä hän yrittää pysyä kehityksen aallonharjalla.
– Hyväksi todettu vanha ei ole muuttumassa, mutta pyrin keksimään aina jotain uutta. Ihmiset myös odottavat uusia tuotteita.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot