Viikon kysymys
A-
A+
Paikallisten yrittäjien edustajana Sipoon Yrittäjät ry – Sibbo Företagare rf. haluaa osallistua keskusteluun kunnan elinvoimaan liittyvien palvelujen kehittämisestä. Näemme tarpeelliseksi tuoda esiin näkökulmamme nyt suunnitellusta organisaatiomuutoksesta, jolla on laajempia vaikutuksia elinkeinoelämään.
Ymmärrämme, että kunta pyrkii tehostamaan ja selkeyttämään palvelurakennetta yhdistämällä elinkeino-, työllisyys- ja maahanmuuttajapalvelut yhdeksi kokonaisuudeksi. Tavoite paremmasta synergiasta ja toimivammasta palvelumallista on sinänsä myönteinen.
Kuitenkin katsomme, että muutoksella on merkittävä viestinnällinen ulottuvuus, joka on syytä huomioida.
Viime vuosina Sipoon kunnassa on tehty päätöksiä, jotka voivat näyttäytyä yrityskentälle huolestuttavina. Näistä viimeisimpiä ovat päätös yhdistää elinkeinojaosto maankäyttöjaostoon sekä nyt esitettävä elinkeinopäällikön viran lakkauttaminen. Vaikka elinkeinokoordinaattorin vakanssin perustaminen on askel toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi, muutos saattaa silti näyttäytyä ulospäin elinkeinoasioiden painoarvon vähenemisenä kunnassa.
Yritystoiminnan tukeminen, elinkeinopolitiikka ja kunnallinen vetovoima ovat ratkaisevassa roolissa paitsi talouden myös työllisyyden kehittämisessä. Kokemuksemme mukaan elinkeinoasioiden hyvä hoito heijastuu positiivisesti myös työllisyyspalveluihin – mutta päinvastainen vaikutussuhde ei ole yhtä vahva.
Tämän vuoksi esitämme harkittavaksi, olisiko uuden kokonaisuuden nimeksi syytä valita elinvoimapalvelut. Tällainen nimitys kuvastaisi paremmin sen tarkoitusta ja antaisi selkeämmän viestin siitä, että elinkeinoelämän kehittäminen ja yrittäjyys nähdään kunnassa strategisesti tärkeinä ja tasavertaisina osina toimintaa.
Tuomme myös tiedoksi, että Sipoon Yrittäjät ry valmistelee parhaillaan esitystä Sipoon kunnanhallitukselle elinvoimafoorumin perustamisesta. Foorumin tavoitteena on lisätä vuoropuhelua yrittäjien, kunnan johdon ja viranhaltijoiden välillä sekä vahvistaa elinkeino- ja työllisyyspolitiikan yhteistä kehittämistä. Näemme tämän rakenteen tukevan hyvin myös uudistettavan palvelukokonaisuuden tavoitteita ja tuovan lisäarvoa koko kunnalle.
Toivomme, että elinkeinopalveluiden sisältöön, osaamiseen ja verkostoihin panostetaan jatkossakin, ja että kunnassa säilyy aktiivinen ja avoin yhteistyö yrittäjäkentän kanssa. Sipoon elinvoiman rakentaminen on yhteinen asia, ja olemme valmiita tekemään siinä osaltamme työtä yhdessä kunnan kanssa.
JEANETTE BROMAN,
PUHEENJOHTAJA,
SIPOON YRITTÄJÄT RY
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot