Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Rodeo
Porvoon kaupunkisuunnittelu esittää Hermanninsaarta koskevassa asemakaavaehdotuksessa AK 462, että Albert Edelfeltin rantatien kannasosuus suljetaan ajoneuvoliikenteeltä ja muutetaan kevyenliikenteen väyläksi. Kiertotieksi ehdotetaan Tytärsaarentietä. Ehdotus on täysin käsittämätön ja vastoin kaikkia aiempia päätöksiä.
Ehdotuksella hankaloitettaisiin kaikkien Hermanninssaaren itäosassa asuvien ja asioivien kulkemista. Ehdotusta perustellaan liikenneturvallisuuden lisäämisellä kannastiellä ja vähätellään asukkaiden matkojen pidentymistä. Jos esitys tulisi voimaan, päästäksemme asioimaan Porvoon keskustan suuntaan, meidän pitäisi ensin ajaa saaren länsilaidalle, sitten pohjoiseen ja vielä itään, jotta olisimme siinä kohtaa Haikkoontietä, josta lähdimme liikkeelle. Jokaikinen matka pitenisi yli kilometrillä. Eli jokaisella työmatkalla, kauppareissulla, käynnillä apteekissa, postissa, kokouksissa, harrastuksissa ja kulttuuririennoissa koituisi yli kaksi kilometriä ylimääräistä ajamista. Tämä tuskin on Porvoon kestävän kehityksen strategian mukaista.
Tuskinpa saaren liikenneturvallisuuskaan paranee, jos liikenne siirretään kapealle, mutkaiselle ja huonokuntoiselle Tytärsaarentielle, jossa autot eivät mahdu ohittamaan toisiaan, ja jossa ei ole yhtään ohitustaskua. Talotkin on aikoinaan rakennettu ihan tiehen kiinni ja tie kulkee kyläalueen läpi. Nykyisellä kannastiellä sentään mahtuu ohittamaan kaikkialla muualla paitsi sillalla.
Kun vuonna 1972 Hermanninsaareen rakennettiin Puhdistamotie (nyk. Hermanninsaarentie), sitä perusteltiin sillä, että saaressa pitää olla kaksi sisäänmeno/ulostuloväylää. Tämä peruste on edelleen voimassa ja kaksi väylää on välttämätöntä pelastusajoneuvojenkin takia.
Kaavaehdotusta perustellaan myös säästösyillä. Viime kaudella toimin varavaltuutettuna ja olin kokouksessa mukana, kun valtuustossa käsiteltiin tämän vuoden budjettia. Hermanninssaaren sillan korjaus on merkitty kuluvan vuoden investointiohjelmaan. Tytärsaarentien kautta kulkevaa kiertotietä oli ajatus käyttää vain sillan korjauksen ajan. Miten sillan korjaus on nyt yhtäkkiä muuttunut kevyenliikenteen sillaksi ja tilapäisestä kiertotiestä ehdotetaan pysyvää ? Kuvitellut säästöt uppoavat moninkertaisesti siihen, kun huonokuntoista Tytärsaarentietä ruvetaan leventämään, kunnostamaan ja asentamaan sinne katuvalot. Lisäksi sen talvikunnossapitoa pitäisi parantaa.
Mikäli ajoneuvoliikennettä halutaan vähentää kannastiellä, se voidaan tehdä esim. laittamalla läpiajokielto Albert Edelfeltin rantatielle ja sallimalla tonteille ajo. Silloin me Alexandrantien asukkaat voimme edelleen kulkea suoraan Haikkoontielle, emmekä lisää turhaa liikennettä saaren muissa osissa.
HANNELE LUUKKAINEN,
HERMANNINSAARI
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot