Viikon kysymys
A-
A+
Kirjoittaja uskoo vakaasti, että kiinnostusta palata hoitotyöhön löytyy, kunhan ongelmia ratkotaan.
Arkisto/Mika Laine
Hoitoalan mittavat ongelmat vaativat pikaisia ja tavoitteellisia toimenpiteitä hyvinvointialueilla. On välttämätöntä pyrkiä nopeisiin toimiin hoitajapulan ja hoitajien työolojen korjaamiseksi.
Joidenkin laskelmien mukaan jopa 70 000 hoitoalan työntekijää on vaihtanut alaa vuosien saatossa. Hoitoalan työolojen ongelmat yhdessä johtamisen ongelmien kanssa tekevät tehtävänsä riittämättömän palkkauksen ohella. Henkilöstö äänestää jaloillaan ja hakeutuu muihin tehtäviin.
Parhaimmillaan hoitotyö on mielenkiintoista, vaihtelevaa ja merkityksellistä. Uskoisin monen hoitajan hakeutuneen alalle alun perin juuri näistä syistä. Sairauden keskellä saatu apu on korvaamatonta ja potilaan aito kiitos kannattelee pitkälle eteenpäin.
Vaikeiden palkkaneuvotteluiden jälkeen saatiin alalle uusi sopimus. Nyt on se hetki, jolloin alan houkuttelevuutta rasittavat muut asiat tulee laittaa kuntoon. Esimerkiksi työaikojen joustavuutta voisi parantaa selkeästi. Elämäntilanteet vaihtelevat, kun pienet lapset kasvavat, jossain vaiheessa omat vanhemmat ovat kenties huolenpidon tarpeessa, tai harrastuksille tai opiskelulle tarvitaan aikaa. Hoitajan työaika voisi olla sovittavissa hänen elämäntilanteensa mukaan. Voidaan tehdä vähennettyä työaikaa oman valinnan mukaan. Tilanteiden muuttuessa tunteja lisätään tai vähennetään. Tällaisella joustolla sitoutetaan hoitajia ja irtisanoutumisilta vältytään. Keikkalaisten tarve vähenee ja siten helpottuu työpaine työyksikössä. Virkojen määrän laskemisen sijaan voitaisiin laskea tarvittavaa osaston kokonaistyön prosenttimäärää ja hoitajien määrä määräytyisi tämän tarpeen mukaan.
Monet hoitajat ovat vaihtaneet alaa. Uskon vakaasti, että kiinnostusta palata hoitotyöhön löytyy, kunhan ongelmia ratkotaan. Takaisin hoitotyöhön -koulutus on tarpeellinen silloin, kun alanvaihdosta on kulunut aikaa. Vanhentuneet tiedot tulevat esteeksi, vaikka kiinnostusta olisi. Ehdotan hyvinvointialueille tällaisen koulutuksen järjestämistä hoitotyöhön palaaville palkallisena ja osana riittävää perehdytystä. Vaativa työ edellyttää ajantasaisia tietoja. Koulutus madaltaa kynnystä palata, ja työajan joustot mahdollistavat sen, että aloittaa voi myös osa-aikatyönä, jos elämäntilanne sitä vaatii.
Nyt on ratkaisujen aika. Enää ei ole aikaa odottaa, sillä me kaikki vanhenemme ja uusia hoitajia tarvitaan. Tehdään hoitoalasta vetovoimainen, niin kuin se on ollut aiemmin.
TIINA SINKKONEN
SAIRAANHOITAJA, LAULUPEDAGOGI
ALUEVALTUUTETTU (KD)
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot