Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Viettäessämme mukavaa perinnepäivän tilaisuutta Loviisan uudella pelastusasemalla herätti, ainakin entisten Loviisan brankkareiden joukossa, hämmennystä pelastuslaitoksen 120 vuoden iänmääritys.
Hämmennyksen syynä oli se, että vuonna 1997 vietimme Loviisan Pelastuslaitoksen 125-vuotisjuhlaa. Olin itse silloin Loviisan kaupungin palopäällikkönä, joten muistan tilaisuuden hyvin. Vieraina silloin oli niin läänin kuin alueen pelastustoimen johtajistoa.
Loviisan pelastuslaitoksen aloitusvuodeksi on määritetty 1872 koska silloin, seitsemän vuotta tuhoisan Loviisan palon jälkeen, kun kaupunkia rakennettiin uudelleen, raatimiehet palkkasivat päätoimisia palovartioita, jottei tulevaisuudessa samanlaista onnettomuutta pääsisi tapahtumaan. Siitä on aikaa kertynyt 153 vuotta.
Porvoon päätoimisen palokunnan historiaa en tunne mutta perustamisesta lienee 120 vuotta, koska tämä on näköjään myös määritetty Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen iäksi.
Tällaiset asiat jäävät historian lehdille, joten ikää määritettäessä tulisi kuitenkin käyttää koko pelastustoimialueen historiaa, ei vain Porvoon pelastustoimen.
Näin kunnioitettaisiin kaikkia niitä henkilöitä, ketään unohtamatta, jotka ovat työpanoksellaan suojanneet alueen kansalaisia sekä materiaalisia arvoja tulen tuhoilta puolentoista vuosisadan aikana.
Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos aloitti toimintansa 1.1.2004. Tämä on fakta. Tältä osin ikä on 21 vuotta.
Muut ikämääritykset muodostuvat lähinnä mielipiteistä siitä, mistä laskenta tulisi aloittaa.
Itselleni, kerran jo 125 vuotisjuhlia viettäneenä, valinta on itsestäänselvyys. Muut muokatkoot näkemyksensä mielensä mukaan.
Kiitän vielä pelastuslaitosta mukavasta juhlasta ja toivotan, kauan odotetun aseman, henkilökunnalle hyvää jatkoa tärkeässä työssänne.
JARI EXCELL,
PALOPÄÄLLIKKÖ,
ELÄKELÄINEN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot