Viikon kysymys
A-
A+
Kirjoittajan mielestä itäisellä Uudellamaalla tulee kiinnittää erityistä huomiota alalle palaavien hoitajien täydennyskoulutukseen. Arkistokuva on otettu Porvoon sairaalan leikkausosastolla.
Arkisto/Mia Smolander
Suomea koettelee terveydenhuollon kriisi, jonka yksi merkittävä syy on alati paheneva hoitajapula. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 70?000 aiemmin sote-alalla työskennellyttä suomalaista hoitajaa on vaihtanut alaa ja siirtynyt muihin tehtäviin. Tosiasiallisesti Suomessa on siis runsaasti hoitajia, joiden koulutuksen yhteiskunta on jo maksanut. Syitä hoitajien alanvaihtoon on monia, mutta kyseissä joukossa on varmasti myös sellaisia henkilöitä, jotka voisivat olla kiinnostuneita palaamaan hoitotyöhön.
Alalle paluuseen liittyvä haaste on se, että hoitotyöhön palaavat ammattilaiset tarvitsevat päivitystä tietoihin ja taitoihin. Jos hoitaja on ollut pitkään poissa hoitoalalta, esimerkiksi 10–20 vuotta, on haastavaa palata vaativaan ja vastuulliseen hoitotyöhön.
Itäisellä Uudellamaalla tulee kiinnittää erityistä huomiota alalle palaavien hoitajien täydennyskoulutukseen. Yksi ratkaisu hoitajapulan helpottamiseksi olisi palkallisen työhönpaluukoulutuksen tarjoaminen niille hoitajille, jotka haluavat palata entiseen ammattiinsa. Jätin aiheesta aloitteen aluevaltuuston kokouksessa Myrskylässä tiistaina 13.9.
Koulutuksessa kerrattaviin asioihin kuuluisi mm. tautioppia, lääkehoitoa, hoitotyön uusia suuntauksia ja käytänteitä, sähköinen potilastietojärjestelmä sekä valittuun erikoisalaan liittyvää opetusta. Yhteistyökumppaniksi sopisi alan ammattikorkeakoulu. Suunniteltu opintokokonaisuus olisi sellainen, että sitä voidaan räätälöidä yksilöllisesti kunkin opiskelijan tarpeisiin sopivaksi. Täydennyskoulutuksen jälkeen hoitaja siirtyisi normaaliin perehdytykseen valittuun työpisteeseen.
Filippiiniläisiä sairaanhoitajia koulutetaan yhdeksän kuukautta kestävällä koulutuksella lähihoitajiksi Suomeen. Kielitaitoon ja kulttuurieroihin liittyvät kysymykset asettavat koulutukseen oman haasteensa. Suomessa asuvan, jo kieltä osaavan ja kulttuurin tuntevan, hoitajan paluukoulutus on helpommin ja nopeammin toteutettavissa, mikä tekee siitä myös kustannustehokkaamman tavan täydennyskouluttaa alan ammattilaisia.
Itäinen Uusimaa voisi tällä panostuksella turvata riittävän hoitajaresurssin tulevaisuudessa ja olla vetovoimainen työnantaja.
TIINA SINKKONEN,
ALUEVALTUUTETTU (KD.),
SIPOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot