Viikon kysymys
A-
A+
Viime vuonna liki 70 prosenttia yhdyskuntajätteistä hyödynnettiin energiana. Loppusijoitukseen kaatopaikalle päätyi alle 4 prosenttia.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Rosk’n Rollin liikevaihto viime vuonna oli 25,5 miljoonaa euroa. Edelliseen tilikauteen verrattuna liikevaihto pieneni 0,5 prosenttia. Tilikauden investointien kokonaismäärä oli 5,5 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja oli 1 064 530 euroa tappiollinen.
– Suurin syy tappioon on liiketoiminnan kustannusten voimakas nousu tilivuoden aikana, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.
Erityisesti jätteen keräyksen ja kuljetuksen sekä toimitilojen kustannukset ovat nousseet voimakkaasti. Yhtiö päätti esittää jätelautakunnalle korotuksia kunnan jätetaksassa määriteltäviin jätehuollon perusmaksuihin, jätteen vastaanottohintoihin sekä jäteastioiden tyhjennysmaksuihin. Esitys tehtiin jätelautakunnalle toimintavuoden lopussa, mutta asiakashintojen korotuksia ei toteutettu vielä viime vuoden aikana.
Hallitukselle uusi puheenjohtaja
Rosk’n Rollin yhtiökokouksessa 5.5. vahvistettiin viime vuoden tilinpäätös sekä valittiin yhtiön hallitukselle uusi puheenjohtaja, Elin Andersson (r.) Porvoosta. Lisäksi hallitukseen valittiin uusina jäseninä Anna-Mari Eloranta (sd.) Askolasta, Jaana Pulkkinen (sd.) Hangosta sekä Mika Tallgren (sd.) Karkkilasta. Hallituksessa jatkavat Jarmo Aho (sd.) Lohjalta, Katri Haverinen (kok.) Loviisasta, Veijo Kämppi (ps.) Raaseporista, Markus Söderqvist (kok.) Sipoosta ja Jenni Viherkanto (sd.) Vihdistä.
Kokonaisjätemäärä kasvoi
Yhtiön käsittelemä kokonaismateriaalimäärä oli 156 800 tonnia, josta 103 400 tonnia vastaanotettiin jäteasemille ja jätekeskuksiin ja 53 470 tonnia kerättiin kiinteistöiltä.
Kokonaisjätemäärä kasvoi 0,77 prosenttia edellisestä vuodesta, kiinteistökeräyksen kertymä kasvoi 2,4 prosenttia. Yhdyskuntajätteistä 24,6 prosenttia pystyttiin hyödyntämään materiaalina, 67,3 prosenttia hyödynnettiin energiana ja kaatopaikalle loppusijoitukseen päätyi 3,3 prosenttia.
Asiakastyytyväisyys yhä korkea
Vuosittaisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset ovat jo vuosien ajan osoittaneet, että asiakkaat ovat hyvin tyytyväisiä kunnallisen jätehuoltoyhtiönsä palveluihin.
Viime vuonna asiakkaat olivat tyytyväisimpiä jäteastian tyhjennykseen (4,42 asteikolla 1–5) sekä jäteasemien palveluihin (4,30/5). Myös jäteyhtiön asiakaspalvelu keräsi kiittäviä arvioita (4,1/5).
Kriittisimpiä asiakkaat olivat arvioinneissaan eko- ja sekajätepisteistä (3,86/5) sekä vaarallisen jätteen keräysverkostosta (3,60/5).
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot