Viikon kysymys
A-
A+
PORVOO Suun terveys on osa kokonaisterveyttä, muistuttavat hammaslääkäretieteen tohtorit Sini Karinen ja Freja Frankenhaeuser Näsin hammashoitolasta.
Vaikka moni tunnistaa suun terveyden yhteyden yleisterveyteen, yllättävän monet eivät toimi sen mukaisesti ja hoida hampaitaan suositusten mukaisesti.
– Suun terveyden hoitamisessa on edelleen valtavasti puutteita, Frankenhaeuser kertoo.
Suun terveys vaikuttaa elämänlaatuun
Huono suuterveys on tutkimusten mukaan yhteydessä moniin eri sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin, hengityselinsairauksiin ja diabetekseen.
– Jo lievätkin iensairaudet voivat aiheuttaa pitkällä aikavälillä kehossa matala-asteisen tulehduksen, jolla on yhteys moneen eri sairauteen. Tulehdus voi vaikuttaa esimerkiksi karsinogeneesiin eli syövän syntyyn, Karinen kertoo.
Tutkimusten mukaan suomalaisilla aikuisilla yleisenä esiintyvää hampaiden kiinnityskudosta tuhoavaa parodontiittia sairastavilla on noin 70 prosenttia suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin kuin tervesuisilla. Parodontiitti lisää myös diabeteksen riskiä.
Heikentynyt suuterveys voi vaikuttaa elämänlaatuun myös esimerkiksi esteettisten haittojen ja hajuhaittojen kautta.
– Suun infektiot, kivut tai hampaiden menetykset voivat hankaloittaa puhumista ja syömistä sekä heikentää yleistä jaksamista, Karinen sanoo.
Hän suosittelee, että jos kärsii pahanhajuisesta hengityksestä, kääntyy hammaslääkärin puoleen.
– Kyseessä ei aina ole välttämättä suunterveyden ongelma, mutta olisi tärkeä tarkistaa, onko ongelma suuperäinen, Karinen kannustaa.
Sini Karinen hakeutui alalle halusta auttaa ihmisiä. – Olen alanvaihtaja, aikaisempi tutkinto liittyi ihmisen perinnöllisyystieteeseen. Hammaslääkärin ammatti kiinnosti, koska halusin auttaa ihmisiä ja pidän käsillä tekemisestä. Tässä työssä näkee työnsä jäljen.
Merja Forsman
Hammaslääkärin vastaanotto alkaa useimmiten alkukyselyllä, jossa kysytään omahoitoon ja elintapoihin liittyviä kysymyksiä. Myös lääkityksestä kysytään, ja siihen on hyvä syy.
– Lääkkeet vaikuttavat suun terveyteen monella eri tavalla, Frankenhaeuser kertoo.
Osa lääkkeistä vähentää syljeneritystä, mikä aiheuttaa suun kuivumista. Suun kuivuminen taas lisää riskiä hampaiden reikiintymiseen, ientulehdukseen ja hiivatulehdukseen sekä vaikeuttaa puhumista, nielemistä ja pureskelua.
Jos dosetista löytyy useampaa lääkettä, suuhun liittyvät haasteet kertautuvat.
– Polyfarmasia lisää huomattavasti hammashoidon tarvetta. Siksi suosittelen niitä, joilla on paljon sairauksia tai lääkkeitä käytössä, pitämään erityisen hyvää huolta hampaistaan, Frankenhaeuser kertoo.
Osa lääkkeistä saattaa vaikuttaa myös siihen, millaisiin toimenpiteisiin lääkärin vastaanotollla voidaan ryhtyä.
Harva pesee hampaitaan tarpeeksi usein
Tavallisin syy heikentyneeseen suuterveyteen löytyy usein omahoidosta ja elintavoista.
Suositusten mukaan hampaat pitäisi pestä kaksi kertaa päivässä vähintään kahden minuutin ajan fluorihammastahnalla. Hampaiden välit pitäisi puhdistaa vähintään kerran päivässä esimerkiksi hammaslangalla tai väliharjalla.
FinTerveys-tutkimuksen mukaan 30–64-vuotiasta naisista noin 81 prosenttia pesee hampaat kaksi kertaa päivässä, miehistä näin toimii vain 57 prosenttia.
– Jotta suu voisi hyvin, omahoidon ja elintapojen pitäisi olla kunnossa. Ruokavalio ja uni ovat myös tärkeitä kokonaisterveydelle, Karinen muistuttaa.
Myös nikotiinituotteiden ja alkoholin käyttäminen vaikuttavat negatiivisesti suuterveyteen ja lisäävät esimerkiksi parodontiitin riskiä.
Nikotiinipussien ja sähkötupakoiden vaikutuksista suun terveyteen ei ole vielä riittävästi tutkimusnäyttöä, sillä tuotteet ovat uusia ja tutkimukset vievät vuosia. Ikenien ja limakalvojen muutokset sen sijaan havaitaan usein hyvin nopeasti.
– Näemme limakalvoista, jos potilas käyttää nikotiinipusseja tai nuuskaa. Käyttökohdassa on usein limakalvomuutos, Karinen sanoo.
Freja Frankenhaeuser nauttii työstään hammaslääkärinä. – Hammaslääkärinä näkee usein jo nopeasti, miten potilaan tila paranee ja säryt katoavat. Lisäksi saamme – ja meidän pitääkin – kehittää itseämme työn ohella ja kehittää omaa alaamme eteenpäin.
Merja Forsman
Energiajuomien kulutus on kasvanut, mikä näkyy myös hammaslääkärin vastaanotolla. Happamat juomat kuluttavat kiillettä ja edistävät reikiintymistä.
Karinen ja Frankenhaeuser ovat huolissaan etenkin nuorten hampaiden kunnosta.
– Monille tulee yllätyksenä, että näemme happamien juomien aiheuttaman eroosion hampaista. Meillä käy paljon nuoria, joilla on virvoitusjuomista aiheutunutta reikiintymistä ja kiilteen liukenemista. Vaikka nuori olisi pessyt hampaita säännöllisesti, kiilteeseen on jo ilmestynyt kuoppia, Frankenhaeuser kertoo.
Energiajuomista ja virvoitusjuomista on haittaa etenkin, kun niitä nauttii useasti päivässä siemaillen.
Säännöllinen ateriarytmi ja napostelun välttäminen ovat muutenkin tärkeitä suun terveydelle, sillä hampaat kestävät vain noin viisi happohyökkäystä päivässä.
Näsin hammashoitolan seinällä on pysäyttävä juliste, josta näkee, paljonko eri herkut sisältävät sokeria.
Merja Forsman
Karinen ja Frankenhaeuser antavat kuitenkin hyviä uutisia hammashoidossa laiskotteleville: koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa hampaiden hoitamista.
– Mitä aiemmin hampaista alkaa pitää huolta, sitä parempi, mutta myös myöhemmin voi herätä tilanteeseen ja parantaa rutiinejaan, Frankenhaeuser lupaa.
Alkavat reiät voi pysäyttää ja ientulehduksen parantaa, kun hampaat puhdistaa suositusten mukaan.
– Esimerkiksi ientulehduksessa parantumistuloksia voi nähdä jo parissa viikossa jos omahoitoa on kohennettu, Karinen sanoo.
Karinen haluaa muistuttaa myös säännöllisten hammastarkastusten merkityksestä.
– Monet suuhun liittyvät ongelmat voivat olla hyvinkin pitkään oireettomia.Hammastarkastuksissa tutkitaan usein hampaiden lisäksi limakalvot, jolloin voimme havaita vakavampiakin tauteja, kuten suusyövän, joka tosin on harvinainen. Suusyöpä on ikävä sairaus, joka valitettavan usein löydetään vasta, kun se on jo pitkälle edennyt. Silloin ennustekin on huonompi, Karinen kertoo.
Ennaltaehkäisy ja ongelmien varhainen havaitseminen on aina parempi vaihtoehto kuin niiden hoitaminen vasta, kun ne ovat jo ehtineet aiheuttaa suurempia haittoja.
Kun suu voi hyvin, koko keho voi paremmin.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot