Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Ajoneuvon korkeudeksi mitattiin 4,75 metriä.
Mika Laine
PORVOO, KULLOO-BOX Tiellä 170 eli Helsingintiellä tapahtui tiistaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa on osallisena parakkia kuljettanut ulkomaalainen rekka.
Rekka oli matkalla Porvoosta Helsingin suuntaan, kun sen lastina ollut parakki osui Helsingintien ylittävään Kilpilahden rautatiesiltaan.
Törmäyksen seurauksena parakki siirtyi rekan lavalta useita metrejä taaksepäin toisen pään tippuessa tielle, toisen pään jäädessä lavan päälle.
Hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta kello 16.21. Onnettomuuspaikalle hälytettiin kaksi yksikköä Porvoon pelastusasemalta, ensihoito sekä poliisi.
Puoliksi perävaunun päälle makaamaan jäänyt parakki saatiin siirrettyä pois lavalta hinausauton ja ilmatyynyjen avulla. Tieltä pahoin vaurioitunut parakki siirrettiin nosturiauton lavalle ja kuljetettiin pois. Ulkomaalainen rekka pääsi jatkamaan matkaa omin voimin. Sen kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Sillan alituskorkeus liikennemerkin mukaan on 4,4 metriä ja paikalla suoritetun epävirallisen mittauksen mukaan 4,55 metriä. Liettuan rekisterikilvissä olleen rekan kuorman korkeudeksi mitattiin 4,75 metriä. Suomessa ajoneuvon suurin sallittu korkeus on 4,40 metriä.
Ohita onnettomuuspaikka muita vaarantamatta
Pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikan ohi yhtä ajokaistaa pitkin. Välillä tie oli suljettuna kokonaan.
Suurta huolta onnettomuuspaikalla herätti satunnaisten autoilijoiden käyttäytyminen onnettomuuspaikan ohittaessaan. Pelastajien ja hinausauton kuljettajan työturvallisuus ohi uhattuna, sillä moni ajoi onnettomuuspaikan ohi aivan liian kovaa.
– Tämä on ihan normaalia, päivystävä paloesimies Ralf Brygger Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta totesi huolestuneena kesken raivaustöiden ja kavensi vapaata ajokaistaa entisestään varoituskartioilla.
Välillä jopa niin kovaa, että hidastamisen merkiksi tielle levitetty ”makkara” tarttui yhden auton matkaan.
– Tämähän on kuin moottoritie, hinausauton kuljettaja Kristoffer Frejborg puolestaan huudahti.
Muutama autoilija ei malttanut olla kuvaamatta onnettomuuspaikkaa ohi ajaessaan poliisin viittoiluista huolimatta.
Onnettomuuspaikka saatiin raivattua kello 18.40 mennessä.
MIKA LAINE
// Juttua päivitetty 20.8. klo 19.45 kauttaaltaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot