Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Etelä-Suomen Voimanostajien menestyksekkäät naiset Helena Rehnberg (vas.), Katja Ronkainen, Seija Skogman ja Tiina Leppäaho.
E-SV
PORNAINEN Etelä-Suomen Voimanostajat menestyivät vuoden 2024 viimeisessä kisassa ja samoin vuoden 2025 ensimmäisessä kisassa.
Kilpailuvuosi 2024 päättyi varustepenkkipunnerruksen SM-kisoihin Hämeenlinnan TEHO-areenalla. Siellä Etelä-Suomen Voimanostajat (E-SV) saavutti melkoisen mitalisaaliin.
Naisten puolella avoimessa luokassa mitalijuhlia jatkoi Katja Ronkainen saaden pronssia sarjassa N/52kg. Luokassa 84 kg oli seuralta kaksi kisaajaa, joista pronssia nappasi Tiina Leppäaho ja tiukan kisan jälkeen Mila Vuorentie nappasi neljännen sijan. 84+ -sarjassa mestaruuteen vakuuttavalla 175 kg:n punnerruksella nousi Helena Rehnberg.
Naisten ikäluokkasarjoissa mitalisade jatkui, kun mestaruuteen ylsivät N40-luokassa Tiina Leppäaho, Helena Rehnberg 84+ -luokassa ja N50-luokassa Katja Ronkainen mestariksi 52kg-luokassa. Seija Skogman sai jännittävän kisan jälkeen hopeaa 69kg-luokassa.
Miesten puolella Sub-junioreissa ensimmäisessä SM-kisassaan mukana ollut Samuel Kröger avasi mitalihanat saavuttamalla kultaa M18/66kg-sarjassa. M50 93kg-luokassa Petri Ronkainen saavutti komeasti hopeaa ja Petteri Nousiainen tiukan taiston jälkeen pronssia. Mestariksi 120kg-luokassa nousi Kaj Mattila. M60-luokassa Keijo Lampinen uusi edellisen vuoden mestaruuden sarjassa 93kg. Miesten avoinmessa luokassa Santeri Helin saavutti hopeaa 120+ -sarjassa.
Vuosi 2025 alkoi menestyksekkäästi
Vuosi 2025 vastaavasti alkoi varustepenkkipunnerruksen ja varustevoimanoston SM-kisoilla niin ikään TEHO-areena Hämeenlinnassa. Kisoissa perjantaina oli vuorossa varustepenkkipunnerrus sekä lauantain ja sunnuntain aikana varustevoimanosto.
Kuvassa Kaj Mattila (vas) ja Santeri Helin yhteiskuvassa kaksi kertaa Maailman vahvin mies -tittelin 90-luvulla voittaneen Jouko Aholan kanssa.
E-SV
Etelä-Suomen Voimanostajien joukkueesta ensimmäisenä tulessa oli Jyrki Lehtonen sarjassa SJ/74kg, jossa hän nousi mestariksi komeasti omalla ennätyksellään. Naisista ensimmäisenä mukana Helena Rehnberg sarjassa 84+, jossa hän sai tuloksella 182,5 kg kisojen kaikkein korkeimmat IPF gl -pisteet. Uusien palkitsemissääntöjen mukaan nämä IPF-pisteet ovat palkitsemisen peruste. Rehnberg, miehet mukaan lukien, oli kisojen kovin penkkaaja.
Miehistä penkkikisassa mukana olivat M50/93kg-sarjassa Petteri Nousiainen, jolle hurjan taistelun jälkeen ripustettiin kaulaan pronssinen mitali sekä Keijo Lampinen sarjassa M60/93kg, josta kotiin viemisinä komeasti hopeaa.
Selvennyksenä uuteen mitalien jakoon kerrotaan, että jos ikäluokassa on alle 10 urheilijaa, niin mitalit jaetaan IPG gl -pisteiden perusteella ja vastaavasti jos ikäluokassa on yli 10 urheilijaa, jaetaan mitalit painoluokittain kuten ennenkin.
– Eli Helena Rehnberg kovimmilla pisteillä teki koko kisan kovimman suorituksen. Petteri Nousiainen puolestaan oli ikäluokassaan kolmanneksi paras ja Keijo Lampinen ikäluokkansa toiseksi paras, tiedotteessa kerrotaan.
Vuoden ensimmäisissä kisoissa voimanostossa naisten puolella mitaleille ylsi Seija Skogman sarjassa N60/69kg. Skogmanin saavutti mestaruuden tuloksella: kyyky SE (111kg), penkki (90kg) ja yhteistuloksella 301kg.
Miesten puolella Jyrki Lehtonen sijoittui ensimmäiseksi M18-sarjassa. M50-luokassa viime vuoden tapaan mestariksi suoriutui Kaj Mattila, jonkan 300 kg:n jalkakyykky oli suurin masters-sarjoissa tehty kyykkysuoritus. M70-sarjassa Juhani Niemi sijoittui hopealle, saavutuksenaan kyykyn SE (155kg), maastanoston SE (153kg) sekä yhteistuloksen SE (378kg).
Avoimen luokan kisassa Seija Skogman sijoittui seitsemänneksi 300kg:n yhteistuloksella, hänelle kuitenkin penkissä N60/76kg-sarjassa SE (90kg). Ankkurina kisoissa esiintynyt Santeri Helin paransi ennätystään huimat 77,5 kg edellisen vuoden SM-kisasta. Helinille päivästä komea 900kg:n yhteistulos ja IPF gl-pisteillä hän oli miesten kolmanneksi paras ja 120+kg-sarjan kiistaton mestari.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot