Viikon kysymys
A-
A+
Vuoden porvoolainen -tunnustuspalkinto on jaettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1977. Tämän vuoden tunnustuspalkinnon sai yleisötilaisuudessa hotellinjohtaja Erkka Hirvonen, joka liittyy näin osaltaan paikallisten elinkeino-, urheilu- ja kulttuurivaikuttajien jatkumoon.
Marko Wahlström
PORVOO, LÄNSIRANTA Tämän vuotisen Vuoden porvoolainen -tunnustuspalkinto jaettiin palkinnon historiassa poikkeuksellisella tavalla – yleisötilaisuudessa Haaga-Helian kampuksen lavalla tänään keskiviikkona.
Porvoon Nuorkauppakamarin jo vuodesta 1977 jakaman tunnustuspalkinnon sai Runo-hotellin perustaja ja hotellinjohtaja, porvoolainen Erkka Hirvonen, 41.
Palkinto luovutettiin oppilaitoksen aulassa järjestetyn Vastuullinen bisnes -paneelikeskustelun päätteeksi kello 16.05. Koko tilaisuus striimattiin suorana verkkoon. Hän sai tunnustuksen aplodien ja vihellysten saattelemana.
– Vuoden porvoolainen 2025 on tehnyt pitkäjänteistä työtä Porvoon matkailun ja elinkeinoelämän eteen luoden uuden maamerkin Porvoon vanhan kaupungin kupeessa. Hänen roolinsa ja sitoutumisensa vanhan Valtimontalon nostamiseen nykyiseen loistoonsa on tehnyt hänestä henkilön, joka jää Porvoon historiankirjoihin, yritysyhteistyövastaava Heli Ahola Porvoon Nuorkauppakamarista perusteli.
– Suomen ainoa hotellille myönnetty Michelin-tunnustus on osoitus vastuullisesta toiminnasta ja kansainvälisesti merkittävästä työstä, hän jatkoi.
Palkinnon jakoivat yhteiskuntavastaava Outi Laitinen (2. oik.) ja yritysyhteistyövastaava Heli Ahola yhdessä Porvoon Nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneiden edustajien, ABB:n Mikaela Ahlnäs-Mäkeläisen (vas.) ja Haikon Kartanon Marja-Liisa Karhun kanssa.
Marko Wahlström
"Runoa ei olisi ilman Porvoota"
Vuoden porvoolainen otti palkinnon suurella kiitollisuudella vastaan.
– Yli puolet elämästä Porvoossa eläneenä, täällä kasvaneena sekä asuvana ja yrittäjänä toimivana Porvoo merkitsee minulle paljon. Porvoo on yksi tuotteeni, jota edustan ja myyn, hän sanoi kiitospuheessaan.
Hirvonen korosti, ettei myy maailmalla pelkästään hotelliaan.
– Kierrämme paljon ja myymme Porvoota kansainvälisille matkailijoille. Näin saamme kaupunkiin lisää kansainvälisyyttä niin liiketoiminnan kuin sen kannalta, että meillä on erittäin kaunis kaupunki, jota on hyvä esitellä.
Runo-hotelli investoi Porvoon esille tuomiseen myynti- ja markkinointiaktiviteeteissaan.
– Runoa ei olisi ilman Porvoota, ja varmaan toisinkin päin. Saamme olla kiitollisia Porvoolle, että saamme harjoittaa toimintaamme täällä.
– Porvoo antaa meille valtavasti mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa ja olla siinä paikassa Michelin-tunnustuksen haltijanakin, missä olemme, Hirvonen jatkoi Haaga-Helian campuksen lavalla.
Hirvonen on varttunut Hamarissa. Hän lähti maailmalle armeija-ikäisenä sekä kouluttautui hotellialalle ja työskenteli Dubaissa, kunnes palasi takaisin Porvooseen, jonne ideoi ja perusti oman hotellin.
Erkka Hirvonen sai kukat ja hotellilahjakortin Porvoon Nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneiden edustajilta Mikaela Ahlnäs-Mäkeläiseltä (vas.) ja Marja-Liisa Karhulta.
Marko Wahlström
Yleisöltä noin 30–40 palkintoehdotusta
Porvoon Nuorkauppakamari on palkinnut Vuoden porvoolaisen vuodesta 1977 lähtien.
– Valintaan vaikuttavia asioita ovat merkityksellinen työskentely porvoolaisten hyväksi, Porvoon kaupungin edustaminen ja Porvoon esiintuominen. Innostava ja esimerkillinen toiminta ovat Vuoden porvoolaisen tunnusmerkkejä, yritysyhteistyövastaava Heli Ahola sanoi.
Tänä vuonna nuorkauppakamari toivoi ehdotuksia erityisesti vastuullisuustekoja huomioiden.
– Saimme ehdotuksia yleisöltä 30–40, jotka hallitus arvioi ennen lopullisen päätöksen tekoa. Ahola kertoi.
Sekä Vuoden porvoolainen 2025 että yleisöehdotusten tehneiden joukosta arvottu voittaja pääsevät stayvacation-lomalle porvoolaiseen Haikon Kartanoon.
Vuoden porvoolainen palkittiin tänä vuonna jo 49. kerran. Ensimmäisen palkinnon sai perheyhtiö Enston perustaja Ensio Miettinen (1929–2010) vuonna 1977. Viime vuonna palkinto annettiin Itäväylä-lehden päätoimittaja–toimitusjohtaja Mika Laineelle.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot