VAN­HA-POR­VOO Iloi­nen pu­heen­so­ri­na sol­juu per­jan­tai­aa­mu­na pai­kal­li­ses­sa ra­vin­to­las­sa. Sa­lin täy­del­tä por­voo­lai­sia nai­sia – ja pari mies­tä – on ko­koon­tu­nut Por­voon Zon­ta-ker­hon jo pe­rin­teek­si muo­dos­tu­neil­le nais­ten­päi­vän aa­mu­kah­veil­le.

Täl­lä ker­taa Zon­ta-nai­set oli kut­sut­tu et­koil­le var­si­nai­sen nais­ten­päi­vän osu­es­sa sun­nun­taik­si. Aa­mu­kah­vi­ti­lai­suu­den pu­hu­ja­vie­raak­si oli pyy­det­ty por­voo­lai­nen ur­hei­li­ja ja yrit­tä­jä Sara Lap­pa­lai­nen, 34, joka ker­toi avoi­mes­ti ei–niin–ta­va­no­mai­ses­ta elä­män­po­lus­taan ur­hei­li­ja­na ja äi­ti­nä.

Hän an­toi myös kai­kil­le nai­sil­le – ja mie­hil­le – oi­val­li­sia elä­mä­noh­jei­ta.

– Us­ko­kaa it­seen­ne, vaik­ka ku­kaan muu ei us­koi­si. Us­kal­ta­kaa yrit­tää ja lait­ta­kaa kaik­ki li­koon. Sit­ten voit­te ol­la jäl­ki­kä­teen tyy­ty­väi­siä, ei­kä tar­vit­se har­mi­tel­la, vaik­ka kaik­ki epä­on­nis­tui­si.

– Us­kal­ta­kaa ol­la vaa­ti­via ja äl­kää tyy­ty­kö ihan mi­hin ta­han­sa. Us­kal­ta­kaa pi­tää omat ra­jan­ne; se mikä ei sovi ar­voil­len­ne, niin al­kää teh­kö sitä. Us­kal­ta­kaa ol­la omia it­se­jän­ne, sil­lä ih­mi­set ra­kas­ta­vat ai­to­ja ih­mi­siä.

– Us­kal­la kuun­nel­la it­se­ä­si; oma fii­lis tosi har­voin pet­tää. Koh­te­le ih­mi­siä hy­vin joka ti­lan­tees­sa. Sii­tä voi ol­la us­ko­mat­to­man upei­ta seu­rauk­sia pit­kän­kin ajan ku­lut­tua. Tun­te­mat­to­mien mie­li­pi­teil­lä si­nus­ta ei ole mi­tään mer­ki­tys­tä, Lap­pa­lai­nen eväs­ti.

Porvoolainen urheilija, yrittäjä ja kunnallispoliitikko Sara Lappalainen kertoi urastaan ja elämästään Porvoon Zontakerhon naistenpäivän etkoilla perjantaiaamuna. Perinteiseen tapaan aamukahveille osallistui ravintolasalin täydeltä naisia.

Marko Wahlström

"Omia bis­nek­siä maan ja tai­vaan vä­lil­tä"

Puo­let elä­mäs­tään ylei­sur­hei­lun pa­ris­sa viet­tä­nyt Sara Lap­pa­lai­nen (o.s. Kui­vis­to) tun­ne­taan kes­ki­pit­kien mat­ko­jen – 800 ja 1 500 met­rin – kim­pus­ta.

– Omas­ta mie­les­tä­ni ur­hei­lu-ura­ni su­jui hie­nos­ti ja saa­vu­tin pal­jon aset­ta­mie­ni ta­voit­tei­den mu­kai­ses­ti, ar­vo­ki­sa­e­dus­tuk­set sekä Suo­men-en­nä­tyk­set ja -mes­ta­ruu­det niis­tä ar­vok­kaim­pi­na.

Ur­hei­lu-uran ul­ko­puo­lel­la Sara on työs­ken­nel­lyt per­hey­ri­tyk­ses­sä yh­des­sä isän, äi­din ja sis­kon kans­sa.

– Li­säk­si olen pyö­rit­tä­nyt kai­ken­lai­sia omia bis­nek­si­ä­ni maan ja tai­vaan vä­lil­tä. Ur­hei­lu-uran jäl­keen olen läh­te­nyt mu­kaan myös kun­nal­lis­po­li­tiik­kaan.

Kil­pail­les­saan Lap­pa­lai­nen pa­nos­ti kaik­ken­sa ur­hei­luun ja elä­mään­sä sen eh­doil­la. Hän lo­pet­ti ur­hei­lu-uran Pa­rii­sin olym­pi­a­lais­ten jäl­keen hei­nä­kuus­sa 2024, jon­ka jäl­keen sai Ras­mus-po­jan vuon­na 2025.

– Minun urheilijaurani ei ole polku, joka kuulostaa mielessäni ihanalta, metsältä tuoksuvalta, sammaleen pehmentämältä, jolla neulanen voi välillä pistää varpaaseen, Sara Lappalainen sanoi.

Marko Wahlström

Huip­pu-ur­hei­li­jan tai­val on kuin pur­kau­tu­va tu­li­vuo­ri

Suo­ma­lai­set ovat tun­ne­tus­ti penk­kiur­hei­lu­kan­saa. Lap­pa­lai­sen mie­les­tä tun­tuu­kin vä­hän hul­lun­ku­ri­sel­ta, kun meil­lä ih­me­tel­lään ja kum­mok­su­taan, et­tä jon­kun am­mat­ti voi ol­la ur­hei­lu ja joku voi lait­taa sii­hen it­sen­sä li­koon.

– Ei ole yk­si tai kak­si ker­taa, kun olen jou­tu­nut se­lit­te­le­mään häm­mäs­ty­neel­le kuu­li­jal­le sitä, et­tä ur­hei­lu on am­mat­ti­ni. Sil­ti on vie­lä ky­syt­ty, et­tä mitä teet työk­se­si.

Lap­pa­lai­nen ku­vai­lee huip­pu-ur­hei­li­jan tai­val­ta pur­kau­tu­vak­si tu­li­vuo­rek­si, jos­sa jou­tuu väis­te­le­mään laa­vaa ki­ven­mu­ri­koi­den sin­koil­les­sa nis­kaan.

– En pu­hui­si po­lus­ta, joka kuu­los­taa iha­nal­ta, met­säl­tä tuok­su­val­ta, sam­ma­leen peh­men­tä­mäl­tä po­lul­ta, jol­la neu­la­nen voi vä­lil­lä pis­tää var­paa­seen.

Lap­pa­lai­sen mu­kaan ih­mi­set, jot­ka ovat on­nis­tu­neet kii­pe­ä­mään laa­van­täyt­tei­sen po­lun, ovat elä­neet hy­vin eri­lais­ta elä­mää kuin pe­rin­tei­sen opis­ke­lu- ja työ­po­lun va­lin­neet ih­mi­set.

– Sitä en tie­dä, mut­ta luu­len, et­tä sen pe­rin­tei­sem­män po­lun va­lin­neet edus­ta­vat sitä fik­sum­paa vä­es­töä, hän hy­mäh­ti.

"Ul­ko­na puu­hat­tiin niin pal­jon kaik­kea, mitä vain iki­nä kek­sit­tiin"

Por­voo­lai­sen mat­ka koh­ti ur­hei­li­juut­ta al­koi suh­teel­li­sen myö­hään, noin 15-vuo­ti­aa­na.

– Olin pie­ne­nä ener­gi­aa pur­sui­le­va pik­ku vil­li. Ym­mär­sin jo ai­ka var­hain, et­tä se on kai­kil­le meil­le sa­mas­sa ta­los­sa asu­vil­le par­haak­si, et­tä olen mah­dol­li­sim­man pal­jon ul­ko­na.

Ul­ko­na Sara sai pur­kaa lo­pu­ton­ta ener­gi­aan­sa.

– Luu­len, et­tä äi­ti­kin oli tyy­ty­väi­nen oma-aloit­tei­suu­des­ta­ni.

Sa­ran ur­hei­lu-uran alus­ta te­kee eri­koi­sem­man se, et­tä hän ei käy­nyt pie­ne­nä kos­kaan mis­sään oh­ja­tus­sa lii­kun­nas­sa.

– Ul­ko­na puu­hat­tiin niin pal­jon kaik­kea, mitä vain iki­nä kek­sit­tiin. Siel­lä juos­tiin, pyö­räil­tiin, ui­tiin, kii­peil­tiin, ul­koil­tiin ja rat­sas­tet­tiin. Tein sitä myös tosi pal­jon it­se, en­kä tar­vin­nut äi­tiä ja isää seu­ra­nei­dik­si.

Sa­ran lap­suu­den per­hees­sä hyö­ty­lii­kun­ta oli hy­vin isos­sa roo­lis­sa ver­rat­tu­na mo­nen tä­män päi­vän lap­sen elä­mään.

– Meil­lä oli iso tont­ti ja he­vo­sia. Äi­ti ja isä pis­ti­vät luo­maan lun­ta ja työn­tä­mään pai­na­via pas­ka­kär­ry­jä heti, kun kyn­nel­le ky­ke­nim­me. Sii­tä tuli var­mas­ti hyvä fyy­si­nen poh­ja ur­hei­lu-uraan, hän muis­te­li.

Sara on tyy­ty­väi­nen sii­tä, et­tä per­heen tyt­tä­riä ei kos­kaan kus­kat­tu min­ne­kään.

– Näin äi­ti ja isä päät­ti­vät. Ja kos­ka se oli meil­lä alus­ta as­ti nor­mi, ei sii­tä rui­ku­tet­tu, vaan se tun­tui ihan ta­val­li­sel­ta. Jos ha­lu­sit näh­dä ka­ve­rin, niin sit­ten piti hy­pä­tä pyö­rän sel­kään tai juos­ta sin­ne.

Lap­pa­lai­nen ke­hot­ti aa­mu­kah­vien osal­lis­tu­jia poh­ti­maan lap­sien­sa tai lap­sen­lap­sien­sa vie­mis­tä har­ras­tuk­siin.

– Tree­nei­hin meno ja siel­tä tulo oli­si lois­ta­vaa al­ku- ja lop­pu­ver­ryt­te­lyä. Jo­kai­ki­nen mi­nuut­ti lii­kun­taa lap­sel­le on kuin lait­tai­si ra­haa pank­kiin.

Eniten Sara Lappalaisessa harmittaa urheilu-uran loppumisessa se, että vuosia tehdyn kovan työn hedelmät jäivät häneltä poimimatta.

Marko Wahlström

Ko­van har­joit­te­lun kan­ta­mat he­del­mät jäi­vät ke­rää­mät­tä

Ur­hei­lu­seu­ran toi­min­taan Sara meni mu­kaan noin 15 vuo­den iäs­sä, ja pää­si no­pe­as­ti kiin­ni har­joit­te­luun hy­vän kun­to­poh­jan­sa an­si­os­ta.

– Por­voon Ur­hei­li­joi­den tyt­tö­po­ru­kas­sa tree­na­sin 20-vuo­ti­aak­si as­ti, jol­loin siir­ryin por­voo­lai­sen 800 met­rin SE-mies Ari Su­ho­sen val­men­net­ta­vak­si. Sil­loin kes­ki­tyin 800 ja 1 500 met­ril­le.

Yh­teis­työ jat­kui kym­me­nen vuot­ta.

– Tein sa­tun­nai­sia ve­to­har­joi­tuk­sia mies­ten kans­sa, mut­ta pää­sään­töi­ses­ti tree­na­sin ai­na yk­sin. Se oli tie­toi­nen va­lin­ta: kil­pai­lu­hen­ki­se­nä ih­mi­se­nä kil­pai­lin har­joi­tuk­sis­sa­kin, jol­loin edes­sä oli­si ol­lut pit­kä ja rank­ka tal­vi.

Lä­pi­mur­ton­sa por­voo­lai­nen teki vuon­na 2021.

– Va­li­tet­ta­vas­ti heti sen jäl­keen al­koi ka­saan­tua kai­ken maa­il­man on­gel­mia, ja pas­kaa sa­toi nis­kaan vä­hän joka suun­nas­ta. Uras­ta­ni eni­ten jäi har­mit­ta­maan se, et­tä olin teh­nyt vuo­sia tosi ko­vaa työ­tä ja pääs­syt kan­sain­vä­li­sel­le ta­sol­le, mut­ta en pääs­syt ke­rää­mään työn he­del­miä on­gel­mien ta­kia.

Kun yk­si­lö­ur­hei­li­ja epä­on­nis­tuu, sat­tuu tosi ko­vaa

La­ji­vaa­ti­muk­set mää­rit­te­le­vät am­mat­tiur­hei­li­jan työ­tä.

– Yk­si­lö­la­jis­sa olet to­del­la yk­sin, ei­kä si­nul­la ole ka­ve­ria aut­ta­mas­sa. Vas­taat täy­sin omas­ta on­nis­tu­mi­ses­ta, mut­ta myös epä­on­nis­tu­mi­ses­ta.

Lap­pa­lai­nen ku­vaa yk­si­lö­ur­hei­lua ää­ri­pää­la­jik­si.

– Kun epä­on­nis­tut se sat­tuu tosi ko­vaa, kun ei ole ka­ve­ria vie­rel­lä. Väi­tän, et­tä on­nis­tu­mi­nen tun­tuu to­del­la hy­väl­tä, kos­ka olet it­se teh­nyt kai­ken.

Huip­pu-ur­hei­lus­sa har­joit­te­luun vaa­di­taan niin pal­jon kuin ih­misk­rop­pa kes­tää.

– Mi­nul­le se tar­koit­ti 11–13 har­joi­tus­ta vii­kos­sa. Aa­mut al­koi­vat aa­mu­pa­lal­la, jon­ka jäl­keen käy­tiin te­ke­mäs­sä en­sim­mäi­nen har­joi­tus. Sen jäl­keen oli lou­nas, le­poa ja il­lal­la toi­nen har­joi­tus. Vä­li­a­jat piti käyt­tää te­hok­kaak­si hyö­dyk­si ar­jen as­ka­rei­siin.

Ur­hei­li­jan ar­ki piti suun­ni­tel­la tar­kas­ti ruo­kai­lun suh­teen.

– Ur­hei­lu-uras­sa yk­si haus­kim­pia asi­oi­ta oli syö­mi­nen. Voi luo­ja nii­tä lou­nas­ra­vin­to­las­sa ol­lei­ta kuk­ku­ral­li­sia an­nok­sia! Moni työ­mies to­te­si, et­tä ty­töl­lä on näl­kä.

– Urheilussa, jos missä tulee tasaisin väliajoin turpaan niin paljon, että kolisee. Eikä harjoitteleminen aina innosta. Ammattimaisella asenteella siitä kuitenkin selvitään, Sara Lappalainen sanoi.

Marko Wahlström

Am­mat­ti­lai­sen asen­ne: Pu­li­nat pois, pipo pää­hän ja ulos!

Ur­hei­lu­e­lä­män yk­si­näi­syys ko­ros­tui pit­kil­lä, use­an vii­kon lei­reil­lä ja alp­pi­ma­jois­sa vie­te­tyis­sä het­kis­sä.

– Ne oli­vat hen­ki­ses­ti puu­dut­ta­via. Luu­len, et­tä muu­ta­ma kau­pan kas­sa ja lii­kun­ta­pai­kan ken­tän­hoi­ta­ja on ih­me­tel­lyt, et­tä mikä pu­he­ri­pu­li tuol­la­kin ty­töl­lä on. He ei­vät voi­nee tie­tää ol­leen­sa ai­no­at jut­tu­ka­ve­ri­ni.

Lap­pa­lai­nen sa­noi suh­tau­tu­neen­sa ur­hei­luun ai­na niin am­mat­ti­mai­ses­ti kuin pys­tyi.

– Us­kon, et­tä sen avul­la sel­vi­sin­kin niis­tä ti­lan­teis­ta sil­loin, kun en oli­si jak­sa­nut tree­ne­jä tai oli­si ker­ta kaik­ki­aan hu­vit­ta­nut. Sel­lai­si­a­kin het­kiä tu­lee, ku­ten ihan ta­val­li­ses­sa työs­sä.

– Jos­kus, kun piti men­nä te­ke­mään in­hot­ta­va ve­tot­ree­ni vie­lä­kin in­hot­ta­vam­paan ve­si­sa­tee­seen, ei sii­tä sel­vin­nyt kuin am­mat­ti­mai­sel­la asen­teel­la; nyt pu­li­nat pois, pipo pää­hän ja ulos! Ai­na ei kuu­lu­kaan ol­la ki­vaa.

Ta­sai­sin vä­li­a­join tur­paan niin pal­jon, et­tä ko­li­see

Per­heen tuki ran­kas­sa am­ma­tis­sa on ol­lut Sa­ral­le ai­na to­del­la tär­ke­ää.

– Us­kal­lan sa­noa, et­tä mun kans­sa ei ai­na ole ol­lut kaik­kein hel­poin­ta ol­la sa­man ka­ton al­la. Ur­hei­li­jat ovat mel­koi­sen it­se­käs­tä po­ruk­kaa. Sitä va­li­tet­ta­vas­ti vaa­di­taan, jos ha­lu­aa pär­jä­tä. Jat­ku­va jous­ta­mi­nen mui­den tar­pei­den ta­kia ei vain mah­dol­lis­ta ta­voit­teel­lis­ta har­joit­te­lua.

Ur­hei­lu-uran jäl­keen Sara on­kin naut­ti­nut sii­tä, et­tä saa teh­dä mui­den eteen asi­oi­ta ja jous­taa.

– Se on tun­tu­nut ki­val­ta.

Hän sa­noo op­pi­neen­sa uras­taan pal­jon ja sa­noo ole­van­sa kii­tol­li­nen kai­kes­ta ko­ke­mas­taan.

– Ur­hei­lu on an­ta­nut val­ta­van työ­mo­raa­lin, sil­lä vaa­din it­sel­tä­ni ai­na pa­ras­ta. Toki mie­he­ni sa­noo, et­tä tämä on men­nyt lii­al­li­suuk­siin: mun ei kuu­le­ma tar­vit­si­si si­lit­tää la­ka­noi­ta yh­del­tä­tois­ta yöl­lä tai pes­tä pyö­rän­ket­ju­ja ham­mas­har­jal­la.

Ur­hei­lu opet­taa myös epä­on­nis­tu­maan elä­mäs­sä.

– Sii­nä, jos mis­sä tu­lee ta­sai­sin vä­li­a­join tur­paan niin pal­jon, et­tä ko­li­see. Se kas­vat­taa ih­mis­tä tosi pal­jon, vaik­ka mi­nua edel­leen syö, jos en saa lei­kat­tua nur­mik­koa ta­sai­ses­ti, hän sa­noi.

Lap­pa­lai­nen myön­tää ole­van­sa jat­ku­va suo­rit­ta­ja.

– Ei var­mas­ti ole ihan ter­vet­tä vii­mei­sil­lään ras­kaa­na ol­les­sa, vii­mei­sel­lä vii­kol­la en­nen syn­ny­tys­tä, ai­ka­tau­lut­taa ta­lon maa­laus­ta. Ajat­te­len, et­tä per­hee­ni saa nyt naut­tia te­hok­kuu­des­ta­ni.

Porvoon Zonta-kerhon naistenpäivän etkoille eli perjantain aamukahvitilaisuuteen osallistuneet saivat Sara Lappalaiselta myös aimoannoksen elämänviisauksia kotiin vietäväksi.

Marko Wahlström

Tu­han­net har­joi­tus­tun­nit an­ta­neet ai­kaa aja­tel­la

Ur­hei­lu on opet­ta­nut Lap­pa­lai­sel­le myös pe­laa­maan omien tun­tei­den­sa kans­sa.

– Tu­han­net har­joi­tus­tun­nit yk­sin met­säs­sä ovat an­ta­neet ai­kaa aja­tel­la ja ol­la ai­dos­ti it­sen­sä kans­sa. Kun soh­val­la rä­pel­lät pu­he­lin­ta, et sa­mal­la ta­val­la pää­se oman mie­len syö­ve­rei­hin.

Kun ih­mi­nen jat­ku­vas­ti lai­te­taan tiuk­koi­hin ti­lan­tei­siin ko­vat pai­neet nis­kas­sa, li­sää se Lap­pa­lai­sen mu­kaan sie­to­ky­kyä val­ta­vas­ti.

– Ur­hei­lu-uran jäl­keen elä­män ta­val­li­set mur­heet ovat tun­tu­neet pie­nil­tä. Pi­tää ta­pah­tua ai­ka pal­jon en­nen kuin me­nee her­mot.

Lap­pa­lai­nen on kii­tol­li­nen ur­hei­lun an­ta­mis­ta ver­kos­tois­ta.

– Olen saa­nut käy­dä mitä ih­meel­li­sim­mis­sä pai­kois­sa ja ta­van­nut ih­mi­siä ym­pä­ri maa­il­maa. Ur­hei­lu yh­dis­tää ih­mi­siä tosi tii­viis­ti. Ur­hei­li­ja­na ih­mis­ten on val­ta­van help­po tul­la luok­se­ni jut­te­le­maan ka­duil­la.

Ur­hei­lu­kup­las­ta ulos­tu­lo toi esil­le peh­me­än puo­len

Ur­hei­lu-uran ja las­ten yh­dis­tä­mi­nen on nai­sil­le usein vai­kea yh­tä­lö.

– Mi­nul­la se meni ai­ka jou­he­vas­ti. Heti lo­pe­tet­tu­a­ni ur­hei­le­mi­sen ras­kau­duin mel­ko pian ja saim­me lap­sen heti seu­raa­va­na ke­sä­nä.

Tu­le­va­na ke­sä­nä Lap­pa­lai­nen vaih­taa la­jia. Hä­nen tar­koi­tuk­se­na on ajaa ki­saa pyö­rän sar­vis­sa.

– Kil­pai­lu­hen­ki­syy­te­ni ei ole ka­don­nut mi­hin­kään. Tämä teh­dään ai­ka pal­jon ke­vy­em­mäl­lä ot­teel­la ja Ras­muk­sen eh­doil­la, mut­ta nu­me­ro­la­pun rin­taa­ni saa­des­sa kyl­lä kil­pail­laan.

Sara myön­tää lap­sen saa­mi­sen teh­neen hä­nel­le hy­vää.

– Jou­duin pa­kol­la tu­le­maan ur­hei­lu­kup­las­ta­ni sekä minä ja mi­nun ur­hei­lu­ju­tut -ajat­te­lus­ta ulos. Jou­duin opet­te­le­maan te­ke­mään asi­oi­ta toi­sin. Olen sii­tä myös naut­ti­nut, ei­kä se ole tun­tu­nut vai­ke­al­ta.

Hän on löy­tä­nyt it­ses­tään myös peh­me­än puo­len äi­tiy­den myö­tä.

– Olen tot­tu­nut raa­dol­li­ses­sa kil­pai­lu­maa­il­mas­sa sii­hen, et­tä kyy­när­päil­lä so­hi­taan mui­ta. Re­hel­li­syy­den ni­mis­sä täy­tyy sa­noa, et­tä kil­pai­lu­ti­lan­teis­sa aja­tuk­set kil­pa­kump­pa­neis­ta voi­vat ol­la ihan kau­hei­ta­kin, vaik­ka toi­sia kun­ni­oi­te­taan.

– Jos ha­lu­aa voit­taa, ky­sees­sä ei ole mi­kään ka­ve­ri­ker­ho, vaan sitä te­kee kaik­ken­sa ta­voit­teen saa­vut­ta­mi­sek­si. Lap­sen kans­sa ei tar­vit­se ol­la niin kova. Olen saa­nut läs­syt­tää vau­val­le.

Sara Lappalainen nautti Zonta-naisten iloisessa seurassa kevätauringon säteiden kantautuessa ravintolan ikkunoista sisään. Pöytäseurueessa muun muassa Mirja Suhonen, Anja Luoma ja Raija Tölkkö.

Marko Wahlström

Ylei­sur­hei­lus­sa nai­set ja mie­het ta­sa­ver­tai­sia

Lap­pa­lai­sen mu­kaan ylei­sur­hei­lus­sa mie­het ja nai­set ovat ta­sa­ver­tai­sia kes­ke­nään.

– En ole kos­kaan ko­ke­nut, et­tä esi­mer­kik­si kil­pai­lu- ja start­ti­palk­ki­ois­sa oli­si mi­tään eroa. Jouk­ku­e­la­jeis­sa sen si­jaan on vie­lä te­ke­mis­tä, hän vas­ta­si ylei­sö­ky­sy­myk­seen.

Lap­pa­lai­nen muis­tut­ti, et­tä jouk­ku­e­la­jeis­sa nais­ten pi­täi­si pyr­kiä yhä pa­rem­paan.

– Ar­vos­tus la­je­ja koh­taan ei tule it­ses­tään, vaan ta­son pi­tää ol­la hyvä, jot­ta ih­mi­set tu­le­vat kat­so­maan pai­kan pääl­le. Ur­hei­li­joi­den pi­tää myös it­se teh­dä töi­tä, ei­kä vain olet­taa, et­tä ar­vos­tus tu­lee au­to­maat­ti­ses­ti, hän jat­koi.

Juok­su­ra­dat ei­vät ole täy­sin unoh­tu­nei­ta

Täl­lä het­kel­lä Sara har­joit­te­lee vain 10–15 tun­tia vii­kos­sa.

– Kil­pai­lu­kau­te­ni al­kaa Lat­to­me­ri­a­jos­sa Po­ris­sa huh­ti­kuus­sa. En­si kuus­sa läh­dem­me Mal­lor­cal­le har­joit­te­le­maan, hän ker­toi tu­le­vas­ta kil­pai­lu­kau­des­ta.

Por­voo­lai­sen kau­den pyö­räi­ly­kil­pai­lut ajoit­tu­vat ke­sä­kuu­hun. Sara näh­dään as­fal­til­la myös pe­rin­tei­sis­sä Por­voon Ajois­sa ke­sä­kuun alus­sa.

Pik­ku­sor­men­sa ker­ran rak­kaal­le la­jil­le an­ta­nut por­voo­lai­nen ei kui­ten­kaan aio täy­sin py­syä pois­sa ra­ta­mat­koil­ta.

– En­si ke­sän ylei­sur­hei­lun Ka­le­van Ki­sois­sa Jy­väs­ky­läs­sä saa­tan ol­la myös juok­su­ra­dal­la, jos olen kun­nos­sa. Osal­lis­tun ki­soi­hin just for fun -aja­tuk­sel­la il­man mi­tään ta­voit­tei­ta, hän pal­jas­ti Itä­väy­lä-leh­del­le aa­mu­kah­vi­ti­lai­suu­den päät­teek­si.

Zonta-sisar Raija Tölkkö ojensi Sara Lappalaiselle keltaisia ruusuja, jotka ovat Zonta-järjestön tunnuskukkia.

Marko Wahlström

Zon­tien ta­voit­tee­na vä­hen­tää vä­ki­val­taa nuor­ten seu­rus­te­lu­suh­teis­sa

Zon­ta In­ter­na­ti­o­nal on maa­il­man­laa­jui­nen po­liit­ti­ses­ti ja us­kon­nol­li­ses­ti si­tou­tu­ma­ton ih­mi­soi­keus­jär­jes­tö, joka kes­kit­tyy nais­ten ja tyt­tö­jen hy­vin­voin­nin edis­tä­mi­seen.

– Zon­tien ydin­toi­min­taa on vä­ki­val­lan eh­käi­sy sekä nais­ten ja tyt­tö­jen kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sien edis­tä­mi­nen. Myös il­mas­to­muu­tos­ten vai­ku­tuk­set nais­ten ja tyt­tö­jen hy­vin­voin­tiin ote­taan huo­mi­oon, Zon­ta-ker­hon hal­li­tuk­sen jä­sen Rai­ja Tölk­kö ker­toi.

Lä­hi­suh­de­vä­ki­val­ta on Suo­mes­sa jo mel­ko yleis­tä. Tä­män vuo­den ai­ka­na jo vii­si nais­ta maas­sam­me on kuol­lut sen seu­rauk­se­na. Yleen­sä kuo­le­man on ai­heut­ta­nut nais­ten lä­hi­pii­ris­sä ole­va mies.

– Vii­me vuon­na kuo­li kaik­ki­aan 15 nais­ta lä­hi­suh­de­vä­ki­val­lan joh­dos­ta. Li­säk­si joka kol­mas nai­nen ko­kee elä­män­sä ai­ka­na vä­ki­val­taa. Eli töi­tä meil­lä vie­lä riit­tää, Tölk­kö jat­koi.

Pii­ri 20, jo­hon Por­voon Zon­ta-ker­ho kuu­luu, te­kee yh­teis­työ­tä muun mu­as­sa En­si- ja tur­va­ko­tien lii­ton kans­sa kym­men­vuo­ti­sen pui­te­so­pi­muk­sen mer­keis­sä.

– Sii­nä ja­e­taan tie­toa lä­hi­suh­de­vä­ki­val­las­ta sekä teh­dään työ­tä sen pois­ta­mi­sek­si. Me­neil­lään on en­sim­mäi­nen kam­pan­ja, Iha­na seu­rus­te­lu, jon­ka avul­la tar­koi­tus pois­taa ja vä­hen­tää vä­ki­val­taa eten­kin nuor­ten seu­rus­te­lu­suh­teis­sa. Ta­voit­tee­na on, et­tä jo­kai­nen nuo­ri voi­si seu­rus­tel­la tur­val­li­ses­ti. Tölk­kö jat­koi.

Per­jan­tai­aa­mun aa­mu­kah­vin lip­pu­tuo­tos­ta osa me­nee En­si- ja tur­va­ko­tien lii­tol­le. Ar­pa­jai­sis­sa pää­pal­kin­non eli herk­ku­ko­rin voit­ti Mar­jaa­na Suo­mi­nen. Hy­vin­voin­ti­se­tin sai As­ta Sten­vall, kuk­ka­kim­pun Bo­dil Mic­kos ja sau­na­se­tin Kari Kan­gas sekä pie­net loh­du­tus­pal­kin­not Ma­ria Ro­sen­löf, Mar­jo Bär­lund ja Ma­ri­an­ne Green.

Naistenpäivän aamukahvit ovat jo pitkä perinne Porvoon Zontakerho. – Tilaisuuden tuotosta osa menee Ensi- ja turvakotien liitolle, puheenjohtaja Marjaana Suomista tuurannut Zonta-sisar Raija Tölkkö kertoi.

Marko Wahlström