Viikon kysymys
A-
A+
– Urheilu-urani on ollut erityisen opettavaista ja todella antoisaa. Ensi kesänä vaihdan lajia pyöräilyyn, mutta sitä tehdään paljon rennommalla otteella kuin juoksua, urheilija ja yrittäjä Sara Lappalainen, 34, kertoi.
Marko Wahlström
VANHA-PORVOO Iloinen puheensorina soljuu perjantaiaamuna paikallisessa ravintolassa. Salin täydeltä porvoolaisia naisia – ja pari miestä – on kokoontunut Porvoon Zonta-kerhon jo perinteeksi muodostuneille naistenpäivän aamukahveille.
Tällä kertaa Zonta-naiset oli kutsuttu etkoille varsinaisen naistenpäivän osuessa sunnuntaiksi. Aamukahvitilaisuuden puhujavieraaksi oli pyydetty porvoolainen urheilija ja yrittäjä Sara Lappalainen, 34, joka kertoi avoimesti ei–niin–tavanomaisesta elämänpolustaan urheilijana ja äitinä.
Hän antoi myös kaikille naisille – ja miehille – oivallisia elämänohjeita.
– Uskokaa itseenne, vaikka kukaan muu ei uskoisi. Uskaltakaa yrittää ja laittakaa kaikki likoon. Sitten voitte olla jälkikäteen tyytyväisiä, eikä tarvitse harmitella, vaikka kaikki epäonnistuisi.
– Uskaltakaa olla vaativia ja älkää tyytykö ihan mihin tahansa. Uskaltakaa pitää omat rajanne; se mikä ei sovi arvoillenne, niin alkää tehkö sitä. Uskaltakaa olla omia itsejänne, sillä ihmiset rakastavat aitoja ihmisiä.
– Uskalla kuunnella itseäsi; oma fiilis tosi harvoin pettää. Kohtele ihmisiä hyvin joka tilanteessa. Siitä voi olla uskomattoman upeita seurauksia pitkänkin ajan kuluttua. Tuntemattomien mielipiteillä sinusta ei ole mitään merkitystä, Lappalainen evästi.
Porvoolainen urheilija, yrittäjä ja kunnallispoliitikko Sara Lappalainen kertoi urastaan ja elämästään Porvoon Zontakerhon naistenpäivän etkoilla perjantaiaamuna. Perinteiseen tapaan aamukahveille osallistui ravintolasalin täydeltä naisia.
Marko Wahlström
"Omia bisneksiä maan ja taivaan väliltä"
Puolet elämästään yleisurheilun parissa viettänyt Sara Lappalainen (o.s. Kuivisto) tunnetaan keskipitkien matkojen – 800 ja 1 500 metrin – kimpusta.
– Omasta mielestäni urheilu-urani sujui hienosti ja saavutin paljon asettamieni tavoitteiden mukaisesti, arvokisaedustukset sekä Suomen-ennätykset ja -mestaruudet niistä arvokkaimpina.
Urheilu-uran ulkopuolella Sara on työskennellyt perheyrityksessä yhdessä isän, äidin ja siskon kanssa.
– Lisäksi olen pyörittänyt kaikenlaisia omia bisneksiäni maan ja taivaan väliltä. Urheilu-uran jälkeen olen lähtenyt mukaan myös kunnallispolitiikkaan.
Kilpaillessaan Lappalainen panosti kaikkensa urheiluun ja elämäänsä sen ehdoilla. Hän lopetti urheilu-uran Pariisin olympialaisten jälkeen heinäkuussa 2024, jonka jälkeen sai Rasmus-pojan vuonna 2025.
– Minun urheilijaurani ei ole polku, joka kuulostaa mielessäni ihanalta, metsältä tuoksuvalta, sammaleen pehmentämältä, jolla neulanen voi välillä pistää varpaaseen, Sara Lappalainen sanoi.
Marko Wahlström
Huippu-urheilijan taival on kuin purkautuva tulivuori
Suomalaiset ovat tunnetusti penkkiurheilukansaa. Lappalaisen mielestä tuntuukin vähän hullunkuriselta, kun meillä ihmetellään ja kummoksutaan, että jonkun ammatti voi olla urheilu ja joku voi laittaa siihen itsensä likoon.
– Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen joutunut selittelemään hämmästyneelle kuulijalle sitä, että urheilu on ammattini. Silti on vielä kysytty, että mitä teet työksesi.
Lappalainen kuvailee huippu-urheilijan taivalta purkautuvaksi tulivuoreksi, jossa joutuu väistelemään laavaa kivenmurikoiden sinkoillessa niskaan.
– En puhuisi polusta, joka kuulostaa ihanalta, metsältä tuoksuvalta, sammaleen pehmentämältä polulta, jolla neulanen voi välillä pistää varpaaseen.
Lappalaisen mukaan ihmiset, jotka ovat onnistuneet kiipeämään laavantäytteisen polun, ovat eläneet hyvin erilaista elämää kuin perinteisen opiskelu- ja työpolun valinneet ihmiset.
– Sitä en tiedä, mutta luulen, että sen perinteisemmän polun valinneet edustavat sitä fiksumpaa väestöä, hän hymähti.
"Ulkona puuhattiin niin paljon kaikkea, mitä vain ikinä keksittiin"
Porvoolaisen matka kohti urheilijuutta alkoi suhteellisen myöhään, noin 15-vuotiaana.
– Olin pienenä energiaa pursuileva pikku villi. Ymmärsin jo aika varhain, että se on kaikille meille samassa talossa asuville parhaaksi, että olen mahdollisimman paljon ulkona.
Ulkona Sara sai purkaa loputonta energiaansa.
– Luulen, että äitikin oli tyytyväinen oma-aloitteisuudestani.
Saran urheilu-uran alusta tekee erikoisemman se, että hän ei käynyt pienenä koskaan missään ohjatussa liikunnassa.
– Ulkona puuhattiin niin paljon kaikkea, mitä vain ikinä keksittiin. Siellä juostiin, pyöräiltiin, uitiin, kiipeiltiin, ulkoiltiin ja ratsastettiin. Tein sitä myös tosi paljon itse, enkä tarvinnut äitiä ja isää seuraneidiksi.
Saran lapsuuden perheessä hyötyliikunta oli hyvin isossa roolissa verrattuna monen tämän päivän lapsen elämään.
– Meillä oli iso tontti ja hevosia. Äiti ja isä pistivät luomaan lunta ja työntämään painavia paskakärryjä heti, kun kynnelle kykenimme. Siitä tuli varmasti hyvä fyysinen pohja urheilu-uraan, hän muisteli.
Sara on tyytyväinen siitä, että perheen tyttäriä ei koskaan kuskattu minnekään.
– Näin äiti ja isä päättivät. Ja koska se oli meillä alusta asti normi, ei siitä ruikutettu, vaan se tuntui ihan tavalliselta. Jos halusit nähdä kaverin, niin sitten piti hypätä pyörän selkään tai juosta sinne.
Lappalainen kehotti aamukahvien osallistujia pohtimaan lapsiensa tai lapsenlapsiensa viemistä harrastuksiin.
– Treeneihin meno ja sieltä tulo olisi loistavaa alku- ja loppuverryttelyä. Jokaikinen minuutti liikuntaa lapselle on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Eniten Sara Lappalaisessa harmittaa urheilu-uran loppumisessa se, että vuosia tehdyn kovan työn hedelmät jäivät häneltä poimimatta.
Marko Wahlström
Kovan harjoittelun kantamat hedelmät jäivät keräämättä
Urheiluseuran toimintaan Sara meni mukaan noin 15 vuoden iässä, ja pääsi nopeasti kiinni harjoitteluun hyvän kuntopohjansa ansiosta.
– Porvoon Urheilijoiden tyttöporukassa treenasin 20-vuotiaaksi asti, jolloin siirryin porvoolaisen 800 metrin SE-mies Ari Suhosen valmennettavaksi. Silloin keskityin 800 ja 1 500 metrille.
Yhteistyö jatkui kymmenen vuotta.
– Tein satunnaisia vetoharjoituksia miesten kanssa, mutta pääsääntöisesti treenasin aina yksin. Se oli tietoinen valinta: kilpailuhenkisenä ihmisenä kilpailin harjoituksissakin, jolloin edessä olisi ollut pitkä ja rankka talvi.
Läpimurtonsa porvoolainen teki vuonna 2021.
– Valitettavasti heti sen jälkeen alkoi kasaantua kaiken maailman ongelmia, ja paskaa satoi niskaan vähän joka suunnasta. Urastani eniten jäi harmittamaan se, että olin tehnyt vuosia tosi kovaa työtä ja päässyt kansainväliselle tasolle, mutta en päässyt keräämään työn hedelmiä ongelmien takia.
Kun yksilöurheilija epäonnistuu, sattuu tosi kovaa
Lajivaatimukset määrittelevät ammattiurheilijan työtä.
– Yksilölajissa olet todella yksin, eikä sinulla ole kaveria auttamassa. Vastaat täysin omasta onnistumisesta, mutta myös epäonnistumisesta.
Lappalainen kuvaa yksilöurheilua ääripäälajiksi.
– Kun epäonnistut se sattuu tosi kovaa, kun ei ole kaveria vierellä. Väitän, että onnistuminen tuntuu todella hyvältä, koska olet itse tehnyt kaiken.
Huippu-urheilussa harjoitteluun vaaditaan niin paljon kuin ihmiskroppa kestää.
– Minulle se tarkoitti 11–13 harjoitusta viikossa. Aamut alkoivat aamupalalla, jonka jälkeen käytiin tekemässä ensimmäinen harjoitus. Sen jälkeen oli lounas, lepoa ja illalla toinen harjoitus. Väliajat piti käyttää tehokkaaksi hyödyksi arjen askareisiin.
Urheilijan arki piti suunnitella tarkasti ruokailun suhteen.
– Urheilu-urassa yksi hauskimpia asioita oli syöminen. Voi luoja niitä lounasravintolassa olleita kukkurallisia annoksia! Moni työmies totesi, että tytöllä on nälkä.
– Urheilussa, jos missä tulee tasaisin väliajoin turpaan niin paljon, että kolisee. Eikä harjoitteleminen aina innosta. Ammattimaisella asenteella siitä kuitenkin selvitään, Sara Lappalainen sanoi.
Marko Wahlström
Ammattilaisen asenne: Pulinat pois, pipo päähän ja ulos!
Urheiluelämän yksinäisyys korostui pitkillä, usean viikon leireillä ja alppimajoissa vietetyissä hetkissä.
– Ne olivat henkisesti puuduttavia. Luulen, että muutama kaupan kassa ja liikuntapaikan kentänhoitaja on ihmetellyt, että mikä puheripuli tuollakin tytöllä on. He eivät voinee tietää olleensa ainoat juttukaverini.
Lappalainen sanoi suhtautuneensa urheiluun aina niin ammattimaisesti kuin pystyi.
– Uskon, että sen avulla selvisinkin niistä tilanteista silloin, kun en olisi jaksanut treenejä tai olisi kerta kaikkiaan huvittanut. Sellaisiakin hetkiä tulee, kuten ihan tavallisessa työssä.
– Joskus, kun piti mennä tekemään inhottava vetotreeni vieläkin inhottavampaan vesisateeseen, ei siitä selvinnyt kuin ammattimaisella asenteella; nyt pulinat pois, pipo päähän ja ulos! Aina ei kuulukaan olla kivaa.
Tasaisin väliajoin turpaan niin paljon, että kolisee
Perheen tuki rankassa ammatissa on ollut Saralle aina todella tärkeää.
– Uskallan sanoa, että mun kanssa ei aina ole ollut kaikkein helpointa olla saman katon alla. Urheilijat ovat melkoisen itsekästä porukkaa. Sitä valitettavasti vaaditaan, jos haluaa pärjätä. Jatkuva joustaminen muiden tarpeiden takia ei vain mahdollista tavoitteellista harjoittelua.
Urheilu-uran jälkeen Sara onkin nauttinut siitä, että saa tehdä muiden eteen asioita ja joustaa.
– Se on tuntunut kivalta.
Hän sanoo oppineensa urastaan paljon ja sanoo olevansa kiitollinen kaikesta kokemastaan.
– Urheilu on antanut valtavan työmoraalin, sillä vaadin itseltäni aina parasta. Toki mieheni sanoo, että tämä on mennyt liiallisuuksiin: mun ei kuulema tarvitsisi silittää lakanoita yhdeltätoista yöllä tai pestä pyöränketjuja hammasharjalla.
Urheilu opettaa myös epäonnistumaan elämässä.
– Siinä, jos missä tulee tasaisin väliajoin turpaan niin paljon, että kolisee. Se kasvattaa ihmistä tosi paljon, vaikka minua edelleen syö, jos en saa leikattua nurmikkoa tasaisesti, hän sanoi.
Lappalainen myöntää olevansa jatkuva suorittaja.
– Ei varmasti ole ihan tervettä viimeisillään raskaana ollessa, viimeisellä viikolla ennen synnytystä, aikatauluttaa talon maalausta. Ajattelen, että perheeni saa nyt nauttia tehokkuudestani.
Porvoon Zonta-kerhon naistenpäivän etkoille eli perjantain aamukahvitilaisuuteen osallistuneet saivat Sara Lappalaiselta myös aimoannoksen elämänviisauksia kotiin vietäväksi.
Marko Wahlström
Tuhannet harjoitustunnit antaneet aikaa ajatella
Urheilu on opettanut Lappalaiselle myös pelaamaan omien tunteidensa kanssa.
– Tuhannet harjoitustunnit yksin metsässä ovat antaneet aikaa ajatella ja olla aidosti itsensä kanssa. Kun sohvalla räpellät puhelinta, et samalla tavalla pääse oman mielen syövereihin.
Kun ihminen jatkuvasti laitetaan tiukkoihin tilanteisiin kovat paineet niskassa, lisää se Lappalaisen mukaan sietokykyä valtavasti.
– Urheilu-uran jälkeen elämän tavalliset murheet ovat tuntuneet pieniltä. Pitää tapahtua aika paljon ennen kuin menee hermot.
Lappalainen on kiitollinen urheilun antamista verkostoista.
– Olen saanut käydä mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja tavannut ihmisiä ympäri maailmaa. Urheilu yhdistää ihmisiä tosi tiiviisti. Urheilijana ihmisten on valtavan helppo tulla luokseni juttelemaan kaduilla.
Urheilukuplasta ulostulo toi esille pehmeän puolen
Urheilu-uran ja lasten yhdistäminen on naisille usein vaikea yhtälö.
– Minulla se meni aika jouhevasti. Heti lopetettuani urheilemisen raskauduin melko pian ja saimme lapsen heti seuraavana kesänä.
Tulevana kesänä Lappalainen vaihtaa lajia. Hänen tarkoituksena on ajaa kisaa pyörän sarvissa.
– Kilpailuhenkisyyteni ei ole kadonnut mihinkään. Tämä tehdään aika paljon kevyemmällä otteella ja Rasmuksen ehdoilla, mutta numerolapun rintaani saadessa kyllä kilpaillaan.
Sara myöntää lapsen saamisen tehneen hänelle hyvää.
– Jouduin pakolla tulemaan urheilukuplastani sekä minä ja minun urheilujutut -ajattelusta ulos. Jouduin opettelemaan tekemään asioita toisin. Olen siitä myös nauttinut, eikä se ole tuntunut vaikealta.
Hän on löytänyt itsestään myös pehmeän puolen äitiyden myötä.
– Olen tottunut raadollisessa kilpailumaailmassa siihen, että kyynärpäillä sohitaan muita. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kilpailutilanteissa ajatukset kilpakumppaneista voivat olla ihan kauheitakin, vaikka toisia kunnioitetaan.
– Jos haluaa voittaa, kyseessä ei ole mikään kaverikerho, vaan sitä tekee kaikkensa tavoitteen saavuttamiseksi. Lapsen kanssa ei tarvitse olla niin kova. Olen saanut lässyttää vauvalle.
Sara Lappalainen nautti Zonta-naisten iloisessa seurassa kevätauringon säteiden kantautuessa ravintolan ikkunoista sisään. Pöytäseurueessa muun muassa Mirja Suhonen, Anja Luoma ja Raija Tölkkö.
Marko Wahlström
Yleisurheilussa naiset ja miehet tasavertaisia
Lappalaisen mukaan yleisurheilussa miehet ja naiset ovat tasavertaisia keskenään.
– En ole koskaan kokenut, että esimerkiksi kilpailu- ja starttipalkkioissa olisi mitään eroa. Joukkuelajeissa sen sijaan on vielä tekemistä, hän vastasi yleisökysymykseen.
Lappalainen muistutti, että joukkuelajeissa naisten pitäisi pyrkiä yhä parempaan.
– Arvostus lajeja kohtaan ei tule itsestään, vaan tason pitää olla hyvä, jotta ihmiset tulevat katsomaan paikan päälle. Urheilijoiden pitää myös itse tehdä töitä, eikä vain olettaa, että arvostus tulee automaattisesti, hän jatkoi.
Juoksuradat eivät ole täysin unohtuneita
Tällä hetkellä Sara harjoittelee vain 10–15 tuntia viikossa.
– Kilpailukauteni alkaa Lattomeriajossa Porissa huhtikuussa. Ensi kuussa lähdemme Mallorcalle harjoittelemaan, hän kertoi tulevasta kilpailukaudesta.
Porvoolaisen kauden pyöräilykilpailut ajoittuvat kesäkuuhun. Sara nähdään asfaltilla myös perinteisissä Porvoon Ajoissa kesäkuun alussa.
Pikkusormensa kerran rakkaalle lajille antanut porvoolainen ei kuitenkaan aio täysin pysyä poissa ratamatkoilta.
– Ensi kesän yleisurheilun Kalevan Kisoissa Jyväskylässä saatan olla myös juoksuradalla, jos olen kunnossa. Osallistun kisoihin just for fun -ajatuksella ilman mitään tavoitteita, hän paljasti Itäväylä-lehdelle aamukahvitilaisuuden päätteeksi.
Zonta-sisar Raija Tölkkö ojensi Sara Lappalaiselle keltaisia ruusuja, jotka ovat Zonta-järjestön tunnuskukkia.
Marko Wahlström
Zontien tavoitteena vähentää väkivaltaa nuorten seurustelusuhteissa
Zonta International on maailmanlaajuinen poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ihmisoikeusjärjestö, joka keskittyy naisten ja tyttöjen hyvinvoinnin edistämiseen.
– Zontien ydintoimintaa on väkivallan ehkäisy sekä naisten ja tyttöjen koulutusmahdollisuuksien edistäminen. Myös ilmastomuutosten vaikutukset naisten ja tyttöjen hyvinvointiin otetaan huomioon, Zonta-kerhon hallituksen jäsen Raija Tölkkö kertoi.
Lähisuhdeväkivalta on Suomessa jo melko yleistä. Tämän vuoden aikana jo viisi naista maassamme on kuollut sen seurauksena. Yleensä kuoleman on aiheuttanut naisten lähipiirissä oleva mies.
– Viime vuonna kuoli kaikkiaan 15 naista lähisuhdeväkivallan johdosta. Lisäksi joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana väkivaltaa. Eli töitä meillä vielä riittää, Tölkkö jatkoi.
Piiri 20, johon Porvoon Zonta-kerho kuuluu, tekee yhteistyötä muun muassa Ensi- ja turvakotien liiton kanssa kymmenvuotisen puitesopimuksen merkeissä.
– Siinä jaetaan tietoa lähisuhdeväkivallasta sekä tehdään työtä sen poistamiseksi. Meneillään on ensimmäinen kampanja, Ihana seurustelu, jonka avulla tarkoitus poistaa ja vähentää väkivaltaa etenkin nuorten seurustelusuhteissa. Tavoitteena on, että jokainen nuori voisi seurustella turvallisesti. Tölkkö jatkoi.
Perjantaiaamun aamukahvin lipputuotosta osa menee Ensi- ja turvakotien liitolle. Arpajaisissa pääpalkinnon eli herkkukorin voitti Marjaana Suominen. Hyvinvointisetin sai Asta Stenvall, kukkakimpun Bodil Mickos ja saunasetin Kari Kangas sekä pienet lohdutuspalkinnot Maria Rosenlöf, Marjo Bärlund ja Marianne Green.
Naistenpäivän aamukahvit ovat jo pitkä perinne Porvoon Zontakerho. – Tilaisuuden tuotosta osa menee Ensi- ja turvakotien liitolle, puheenjohtaja Marjaana Suomista tuurannut Zonta-sisar Raija Tölkkö kertoi.
Marko Wahlström
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot