Viikon kysymys
A-
A+
Kirjoittajien mielestä kieliryhmien välinen tasa-arvo toteutuisi paremmin jos Porvoon kaupunki perustaisi kaksikielisen sivistyskeskuksen Grännäsiin Epoon koulun lakkauttamisen sijaan.
Arkisto/Mika Laine
Epoon suomenkielisen koulun sulkemisen ja oppilaiden siirtämisen Keskuskouluun sijaan esitämme kaksikielisen sivistyskeskuksen rakentamista Grännäsiin.
Viime kesäkuun suomen- ja ruotsinkielisen koulutusjaoston kokouksessa selvitettiin mahdollisuutta siirtää Epoon suomenkielisen koulun oppilaat Grännäsin koulun tiloihin, jotta oppilaiden ei tarvitsisi kulkea koulumatkojaan Keskuskoululle asti. Viranhaltijoiden selvityksen mukaisesti eivät nykyiset tilat sovellu molempien kieliryhmien opiskeluun samoissa tiloissa. Esitämmekin, että Grännäsiin voisi rakentaa lisätiloja, jotta Epoon koulun oppilaiden koulumatka ei kävisi kohtuuttoman pitkäksi, kun Epoon koulun sulkemispäätöksestä ei enää keskustella. Tässä toteutuisi paremmin myös kahden kieliryhmän tasavertainen kohtelu.
Porvoon kaupungin strategian mukaan Porvoon väestön toivotaan kasvavan entuudestaan. Mikäli kaupunki haluaa väestön kasvavan, tulee tämä ottaa huomioon myös oppilaspaikkojen määrässä. Esimerkiksi Tolkkisissa rakennettiin valmiiksi liian pieni koulu, perustuen väestöennusteisiin. Ennusteissa ei kuitenkaan huomioitu, että koulun oppilaaksiottoalueella oli jo päätöksen tekovaiheessa myynnissä useita omakotitalotontteja.
Omakotitalotontteja ostavat luonnollisesti perheet, joissa on koululaisia. Näitä tontteja harvemmin ostavat lapsettomat pariskunnat tai eläkeläiset. Tämä on jo nyt johtanut siihen, että Tolkkisten kouluun rakennettiin viime kevään ja kesän aikana moduuleja, jotta oman koulun oppilaat mahtuvat kouluun.
Mikäli uusia asukkaita halutaan kaupunkiimme lisää ja alueille kaavoitetaan omakotitalotontteja, olisi myös järkevää huolehtia siitä, että perheiden lapsille löytyy kouluja, järkevän matkan päässä kodista.
Jaostojen kesäkuisessa kokouksessa mainittiin myös, että mikäli väestömäärä kasvaa myös Epoossa (kuten kaupungin strategian mukaan toivotaan), voidaan oppilaaksiottoalueita tarvittaessa muuttaa. Porvooseen ollaan rakentamassa tai suunnittelemassa lisää asuntoja myös Näsiin, Hornhattulaan ja keskustan alueelle.
Entä sitten, kun myös keskustan alueella sijaitsevat koulut täyttyvät? Eikö olisi järkevämpää jo tässä vaiheessa varautua suurempaan asukasmäärään ja rakentaa kaksikielinen sivistyskeskus sellaiselle etäisyydelle perheiden kodeista, ettei pienten koululaisten matkoihin mene kohtuuttomasti aikaa?
Lisäksi vältytään pidemmällä aikavälillä myös korkeista kustannuksista, jotka tulevat kouluihin kyyditsemisestä sekä olemassa olevien koulujen laajentamisesta kun ei kasvava väestömäärä enää mahdu olemassa oleviin kouluihin.
MIRJA SUHONEN,
PORVOO
ULRIKA KORPINEN,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot