Su­ruk­sem­me kuu­lim­me, et­tä kun­ni­ak­kaa­seen ikään eh­ti­nyt kaup­pa­neu­vos Satu Tii­vo­la on me­neh­ty­nyt. Vaik­ka ta­pah­tu­nut oli odo­tet­ta­vis­sa, sen ei sil­ti osan­nut ku­vi­tel­la ta­pah­tu­van vie­lä.

Mo­nis­sa ho­tel­leis­sa eri puo­lel­la Suo­mea työs­sä ol­lee­na tämä työ­paik­ka on ol­lut mi­nul­le ai­nut­laa­tui­nen, ei­kä yk­sin kar­ta­no­ra­ken­nuk­sen, sen upe­an si­jain­nin tai sen mer­kit­tä­vän his­to­ri­an vuok­si.

Ho­tel­li ei it­se­a­si­as­sa tun­nu ho­tel­lil­ta, vaan enem­män­kin ko­dil­ta, rak­kaas­ti teh­dyl­tä, jo­kai­nen yk­si­tyis­koh­ta tark­kaan har­ki­tul­ta, ei min­kään am­mat­ti­si­sus­ta­jan suun­nit­te­le­mal­ta vaan pai­kal­ta, jos­sa ho­tel­li­vie­ras­kin tun­tee asu­van­sa kau­niis­sa ko­dis­sa, ja jos­sa ta­lon emän­tä tun­tuu ole­van koko ajan läs­nä.

Tämä ”koti” sa­lei­neen ja ma­joi­tus­huo­nei­neen huo­kuu kult­tuu­ria ja his­to­ri­aa. Nii­tä ker­rot­tiin ta­ri­noi­na ho­tel­li­vie­rail­le, jär­jes­tet­tiin ”Ruh­ti­nait­ten pi­to­ja” ja kar­ta­non ma­joi­tus­huo­nei­den­kin sei­nil­lä on Ve­nä­jän val­lan­ku­mous­ta Haik­koon pa­en­nei­den Ro­ma­nov-su­vun jä­se­nien ku­via.

Yh­den Ro­ma­nov-su­vun ruh­ti­nais­ta saim­me me por­voo­lai­set­kin ta­va­ta pal­jon myö­hem­min, kun Tans­kas­sa asu­va ruh­ti­nas Di­mit­ri Ro­ma­nov puo­li­soi­neen vie­rai­li kau­pun­gis­sam­me hy­vän­te­ke­väi­syys­juh­las­sa, tuo­mi­o­kir­kon pa­lon joh­dos­ta. Vie­rai­lun jär­jes­ti­vät Por­voon Kult­tuu­ri­nys­tä­vien kans­sa Hai­kon Kar­ta­no ja seu­ra­kun­ta ruh­ti­nas­pa­rin ys­tä­vän, Pau­la Bloms­te­rin joh­dol­la.

Pait­si his­to­ri­aa kar­ta­nos­sa saa­daan ihas­tel­la myös ar­vo­kas­ta tai­det­ta, sen mail­la ke­siä viet­tä­neen Al­bert Edel­fel­tin al­ku­pe­räis­te­ok­se­na, ”Por­voo Lin­na­mä­el­tä näh­ty­nä”. Kar­ta­nos­ta ki­ven­hei­ton pääs­sä on tai­tei­li­jan työ­ti­la, jon­ka pi­ha­maal­le on nyt ra­ken­net­tu Edel­fel­tin ni­meä kan­ta­va atel­jee Vil­la Al­bert.

Kun myö­hem­min ta­pa­sin kaup­pa­neu­vok­sen erääs­sä ti­lai­suu­des­sa ja ih­met­te­lin, mi­ten pit­kä­ai­kai­sia ta­lon työn­te­ki­jät ovat, hän to­te­si yks­kan­taan: ” Se on se Hai­kon hen­ki, se on se Hai­kon hen­ki”. Niin to­del­la on.

Kyl­lä – toki Hai­kon Kar­ta­no ra­ken­nuk­si­neen on edel­leen ole­mas­sa, mut­ta on­ko kaik­kein tär­kein, sen ydin enää ole­mas­sa, kun Vuo­ris­ton per­he väis­tyy uu­den yrit­tä­jän tiel­tä? Sil­lä vaik­ka kar­ta­no­ra­ken­nus, sen ym­pä­ris­tö ja his­to­ria ovat mer­kit­tä­viä, kaik­kein suu­rin mer­ki­tys on ol­lut kaup­pa­neu­vos Tii­vo­lan kä­den jäl­jil­lä, läs­nä­o­lol­la – ja ku­ten hän it­se asi­an tii­vis­ti: Hai­kon hen­gel­lä.
SARI GLAD,
EN­TI­NEN HAI­KON KAR­TA­NON MYYN­TI­PÄÄL­LIK­KÖ,
POR­VOON KULT­TUU­RI­NYS­TÄ­VÄT RY:N TOI­MIN­NAN­JOH­TA­JA