Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Depositphotos
Hyvinvointialueiden taloustilanne on huono paikoittain jopa surkea. Maan hallituksen asettama arvointineuvosto esitti hallitukselle, että hyvo-alueille pitää antaa lisää aikaa alijäämien kattamiseen. Monet alueet ovat joutuneet tekemään huonoja ratkaisuja säästöpaineitten vuoksi.
Maamme väestö ikääntyy vauhdilla, samalla hoidon ja hoivan tarve kasvaa. Useat alueet ovat paniikkiratkaisuina lopettaneet kotona asuvien ikäihmisten päivätoiminnan, ajaneet alas ympärivuorokautista hoitoa ja jopa alentaneet omaishoidon korvauksia.
On syytä muistaa, että me eläkkeellä olevat ikäihmiset olemme työllämme, maksamillamme veroilla ja eläkemaksuilla olleet lujasti kehittämässä Suomea hyvinvointivaltioksi. Nyt meidän pitää saada tarvittavat terveyspalvelut ja hoiva lähellä kotia.
Tilaston mukaan yli 2000 hoivapaikkaa on vapaana, mutta hyvo-alueilla ei ole rahaa sijoittaa sinne kipeästi ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevia. Moni yrittää edelleen asua kotona ja joutuu toistuvasti sairauksien ja kaatumisten vuoksi ambulanssilla hakeutumaan akuuttihoitoon. Päivystysajan lopussa alkaa sitten mummo- ja papparalli, kun heitä kuljetetaan jopa toiselle puolelle maakuntaa vapaisiin terveyskeskusten vuodeosastopaikkoihin.
Sieltä heidät pyritään kotiuttamaan nopeasti. Huonon kunnon vuoksi on heidän jälleen turvauduttava akuuttihoitoon ja sama kuskauskierre jatkuu. Gerontologian professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta kirjoitti, että osa ikäihmisistä makaa kotona pissavaipoissa, nälissään ja kenties muisti-sairaana. Kun tällainen vanhus sitten menee vessaan ja kaatuu jopa kuolee yksinään. Tämäkö on hyvinvointivaltion kiitos ikäihmisille?
Eläkeliiton Uudenmaan piiri vaatii, ettei ikäihmisiä saa kohdella näin. Heidän on saatava tarvitsemansa palvelut. Maan hallituksella ei näytä olevan realistista käsitystä vanhustenhoidon tilanteesta. Asioihin tulee saada nopeasti korjaus. Kohta on kunta- ja aluevaalit, joissa emme usko turhia lupauksia, joten vaadimme, että vanhuspalveluihin saadaan tarvittava lisärahoitus.
ELÄKELIITON UUDENMAAN PIIRI RY
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot