Viikon kysymys
A-
A+
Demokratia on ollut kriisissä jo pitkään. Toivottavasti kriisin kärjistyminen suurvaltatasolla havahduttaa viimeisetkin meistä ymmärtämään, ettei yhdessä asioista päättäminen ole itsestäänselvyys. Asiatuntijat ovat pitkään varoittaneet, että päätöksenteko karkaa yhä kauemmas ihmisistä, joita päätökset koskettavat. Muun muassa Sitran hankkeiden puitteissa on kehitetty ja kokeiltu välineitä, joilla meistä jokaisen osallisuutta voitaisiin lisätä ja valtaa palauttaa lähemmäs kansalaisia itseään.
Yksi tärkeistä käsitteistä on tulevaisuusvalta: kyky vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa elämme tulevaisuudessa. Tämä valta ei kuulu vain poliitikoille. Sitä käyttävät myös viranhaltijat, jotka muovaavat päätösvaihtoehtoja jo kauan ennen kuin ne saapuvat luottamushenkilöiden pöydille. Piilovaltaa käyttävät spesialistit, jotka määrittävät sitä kieltä, joilla asioista keskustellaan.
Jotta tulevaisuusvalta todella jaetaan, on valmistelu aloitettava sieltä, missä päätösten vaikutukset tunnetaan. Paras asiantuntemus ei asu laskentakaavioissa vaan löytyy arjen vuoropuhelun kautta. Osallisuutta voidaan lisätä jokaisessa ihmisryhmässä, kunhan valitaan siihen ryhmään sopivimmat välineet ja viestinnän kanavat.
Käytä ääntäsi näissä vaaleissa. Haasta ehdokkaita ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Kysy: miten tulevaisuusvalta jatkossa jaetaan Porvoossa ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella?
TOMI LASSI,
KUNTA- JA ALUEVAALIEHDOKAS (VIHR.),
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot