Viikon kysymys
A-
A+
Kirjoittaja hämmästelee Omenamäen palvelukeskuksen käsityöhuoneen lopettamista Porvoolainen Anni Suni on vetänyt vapaaehtoisesti Omenamäen toimintaterapiaryhmää, jossa syntyneitä askartelutuotteita on ollut myynnissä talon aulassa. Myyjäisten myyntituotoilla on hankittu lisää askartelutarvikkeita.
Arkisto/Marko Wahlström
Porvoolainen Anne Svensk-Smouni kirjoitti ikäihmisten kohtelusta Porvoossa (Uusimaa 8.7). Tällä kertaa kysymys oli eläkeläisten käsityöhuoneen lopettamisesta Omenamäessä.
Eli yksi tärkeä harrastemahdollisuus vähemmän, yksi tärkeä yhdessä olon ja toisten ihmisten tapaaminen vähemmän. Ja yksi mahdollinen syy lisää yksin jäämiseen, sitä kautta masentuneisuuteen, ja sitä kautta jonojen kasvattamiseen terveyskeskuksessa. Molemmat asiat, yhdessä olo ja mielekäs tekeminen, tärkeitä kaikkien terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.
Mitkähän olivat syyt näihin toimenpiteisiin tällä kertaa? Näyttää valitettavasti vähän siltä, että päätöksiä tehdään seuraamuksia ymmärtämättä – tai käytännöstä tietämättä. Vaikeaa on tietääkään, jos istutaan työhuoneissa ja lasketaan kalkulaattorilla, mistä milloinkin säästetään.
Paitsi säästöt, tärkeä asia on myös se, keitä nämä käyttäjät ovat ja miten he nämä palvelut saavuttavat. Tämän pitäisi olla kaikkien suunnitelmien lähtökohta. Näin ei vain näytä olevan, olipa kyse kansalaisopistosta, kaupungista, terveydenhoidosta tai mistä muista palveluista tahansa.
Valitettavaa on, että mitä kauempana ihmisen arjesta ollaan, sitä huonompia, ja pidemmällä tähtäimellä jopa haitallisempia nämä päätökset ovat.
Samalla Uusimaalehden sivulla uusi kaupunginjohtajamme puhuu strategian rakentamisesta, kaupungin ” tarinoista” ja Porvoosta Suomen onnellisimpiin kuuluvana kaupunkina. Hyvä ja kannatettava tavoite. Toivonkin, että sillä konklaavilla, joka näitä strategioita suunnittelee, olisi halua tehdä onnellinen ”tarina” myös kaupungin suuren väestön osan, senioreiden hyväksi.
Ihmettelen lopuksi, mitä tekee Vanhusneuvosto, jolle tämäkin asia kuuluu? Sillähän on edustus päätöstenteon tärkeimmällä paikalla: kaupungin valtuustossa. Sen ääni vain ei ole kuulunut aikoihin. Vai enkö ole kuullut?
SARI GLAD,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot