Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Arkistokuva.
Mia Smolander
Rohkenen olla suoraan teihin kansalaisiin/kaupunkilaisiin ja päättäjiin yhteydessä näin mielipidekirjoituksen kautta Porvoon minigolfkeskuksen vuokrasopimuksen päättymiseen liittyvässä asiassa. Vuokrasopimus on nyt päättymässä tämän 2024 vuoden loppuun.
Olen kehittänyt toimintaa paikassa yhdeksän vuotta ja juuri nyt olen saanut toiminnan hiottua viimeinkin kannattavaksi vetovoimaiseksi kokonaisuudeksi. Viimeisin mittava kehitystyö ja investointini oli 3 vuotta sitten asentamamme tekonurmi alueelle. Se on osoittautunut todella järkeväksi parannukseksi.
Asiakkaitani on ollut nämä vuodet niin päiväkodit, erityisryhmät, koululaiset, opiskelijat, kotimaiset matkailijat, ulkomaalaiset turistit, paikalliset lapset, nuoret, vanhemmat, senioritkin kuin työ-, urheilu- ja ystäväporukat sekä seurat virkistyspäivien merkeissä. Paikka on toteutettu niin, että liikuntarajoitteisetkin/apuvälineitä käyttävät pystyvät pelaamaan meillä. Viime vuosina myös perheet, isät, äidit, huoltajat lapsineen ovat ottaneet paikan omakseen ja olemme heiltä saaneet paljon kiitosta monipuolisesta, mielekkäästä, matalankynnyksen tarjonnasta, sekä siitä, että paikassamme ei ole alkoholitarjontaa. myös kotieläimet ovat olleet tervetulleita. Emme ole aiheuttaneet myöskään häiriötä kenellekään, ainoastaan iloa, riemua ja jännitystä ihan jokaiselle.
Edullinen hintatasomme on myös huomion arvoinen, kun mahdollistamme näin mahdollisimman monille sekä mukavaa harrastusta, viihdykettä ja nautintoa että yhdessäoloaikaa.
Paikka on ollut helposti tavoitettavissa keskustasta ja lähialueilta kävellen, polkupyörillä scuuteilla, autoillakin ilmaisine parkkipaikkoineen, jopa veneillä. Alueelle ei ole suunniteltu mitään vuosikymmeniin enkä usko, että sinne olisi tunkua tulevaisuudessakaan, koska se on Porvoon tulvaherkin alue. Olen kuitenkin oppinut elämään ja toimimaan siinä haasteista huolimatta.
Siksi toivon, että voisimme keskustella yhden kauden (2025) jatkosopimuksesta, jonka jälkeen olisin valmis purkamaan paikan, jos ei kaavamuutoksen myötä toiminta voisi jatkua vielä sen jälkeenkin. Näin poikkeuksellisesti poikkeusluvalla määräaikaisesti.
Minulle jäisi näin ollen myös aikaa löytää uusi paikka toiminnalleni, koska sitä ei ole vielä löytynyt, vaikka olen tehnyt monia kyselyjä/tiedusteluja asian tiimoilta niin kaupungilta, että yksityisiltä ja kunnilta. Olen ehdottanut uudeksi paikaksi esim. Kokonniemessä sijaitsevaa vanhaa leirintäaluetta ja kokonniemen maauimalan aluetta, jossa olisi kioskikin ja vessat ym. valmiina. Moni muukin asiallinen paikka minulle kelpaisi, mutta en ole saanut vastauksia vielä.
Toki läpivuotinen toiminta sisätiloissakin olisi toisena tuleva vaihtoehto, jos sellainen löytyisi. Siinä yhteydessä voisi miettiä myös esimerkiksi keilaratoja ja mahdollisuutta toteuttaa uusia innovaatisia huvittelu- ja liikuntamuotoja. Kohtuuhintaisia vuokratiloja ei ole löytynyt. Tämä vaatisi myös paljon pääomaa, puskureita ja tukea. Realistisesti ajatellen liian paljon.
Ensi kesä tulee Porvoossa olemaan tarjonnan puolesta suppea, jos minigolfkeskuskin pakotetaan lopettamaan. Kaikille ei riitä vanha kaupunki, museot, monet ruokaravintolat, alkoholia tarjoavat kahvilat, vaikka ne oman osuutensa ja asiakaskuntansa sekä heidän tarpeensa hoitavatkin hienosti.
Koko Länsirantakin on koko ensi kesän vielä yhtä suurta työmaata, joka ei houkuttele metelillään, keskeneräisyydellään, pölyineen ja muina liikennellisine haittoineen.
Mielestäni Porvooseen sopii yksi tällainen koko perheen viihteellinen monipuolinen rento uniikki konsepti. Porvooseen mahtuu myös kilpailuhenkinen ja kilpailutoimintaan keskittyvä minigolffin tosissaan ottavien pelaajien paikka kokonniemessä. Nämä täydentävät toinen toisiaan.
Kaupunki kaipaa matkailijoita, yöpyjiä, viihdettä, harrastusmahdollisuuksia. Näiden hauskojenkin liikunnallisten palveluiden arvo ja tarve korostuu näinä vaikeina alavireisinäkin aikoina.
Toivon sydämestäni, että voisitte vaikuttaa asiaan ja että voisimme saada vielä yhden lisäkauden jatkamalla vuokrasopimusta määräaikaisesti yhdellä vuodella. Porvoon elin- ja vetovoiman ja hyvinvoinnin puolesta.
ESA SUOMINEN,
KENTTÄPÄÄLLIKKÖ,
PORVOON MINIGOLFKESKUS
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot