Pää­si­äi­ses­sä tär­kein­tä on ilo ja yl­lä­tys, tie­de­tään päi­vä­ko­ti Lil­la­tis­sa. Las­ten kans­sa voi käy­dä läpi koko pää­si­äi­sen, su­run ja ilon. Lau­lu ja leik­ki tuo­vat tun­nel­man lä­hel­le.

Säh­köi­siä hiuk­sia pur­kau­tuu ky­pä­rä­pi­pois­ta ja pu­nai­sia pos­kia haa­la­rin hup­pu­jen al­ta. Tal­vi­ken­gät vaih­tu­vat tos­sui­hin, kun päi­vä­ko­ti Lil­la­tin lap­set siir­ty­vät ul­ko­lei­keis­tä si­sä­ti­loi­hin. Kel­lo lyö pian kym­me­nen ja on mus­ka­ri­het­ken ai­ka. Täl­lä ker­taa mus­ka­rin pi­tää Por­voon suo­ma­lai­sen seu­ra­kun­nan las­te­noh­jaa­ja Heli Berg­holm.

Ei kes­tä kau­aa­kaan, kun mo­lem­pien päi­vä­ko­din ryh­mien lap­set, Lam­paat ja Kyyh­ky­set, is­tu­vat puo­li­kaa­res­sa lat­ti­al­la, pie­nim­mät oh­jaa­jien sy­lis­sä. Las­ten edes­sä ma­tol­la ko­rei­lee nel­jä eri­ko­kois­ta pää­si­äis­mu­naa. Mitä ih­met­tä?

– Huo­men­ta! Berg­holm ter­veh­tii ja saa rai­ku­van vas­tauk­sen. Hän näyt­tää mu­ka­na ole­vaa peh­mo­le­lu­lam­mas­ta.

– Mikä tämä on?

– Lal­la!

Kyl­lä vain. Lam­mas läh­tee kier­tä­mään jo­kai­sen lap­sen sy­lis­sä ja sa­mal­la jo­kai­sel­le lau­le­taan ni­mel­tä mai­ni­ten. ”Mat­kaan mah­tuu mut­kia, pu­don­nei­ta suk­kia, en­ke­lien sii­vil­lä me pääs­tään pe­ril­le”, kuu­luu lau­lun ker­to­säe.

Lau­lun jäl­keen Berg­holm ky­syy, kuin­ka mo­nel­la on jou­lu­ka­len­te­ri? Kä­det nou­se­vat. En­tä kuin­ka mo­nel­la on pää­si­äis­ka­len­te­ri? Yk­si­kään käsi ei nou­se. Berg­holm ker­too, et­tä sa­mal­la ta­val­la kuin jou­lua odo­te­taan jo viik­ko­ja en­nen it­se juh­laa, pää­si­äis­tä­kin voi odot­taa, ja et­tä kuu­kau­den ku­lut­tua juh­li­taan pää­si­äis­tä. Odo­tus­ta kut­su­taan paas­tok­si, ja se on­kin vä­hän eri­koi­nen sana. Il­me­nee, et­tä moni toi­voi­si it­sel­leen pää­si­äis­ka­len­te­rin.

– Paas­to kes­tää 40 päi­vää, ja sen ai­ka­na voi miet­tiä mikä on tär­ke­ää, Berg­holm ker­too.

Laulu ja leikki kuuluvat pääsiäiseen. Mitäköhän pääsiäismunista löytyy?

Laura Mäkelä

Nyt tu­lee­kin ai­ka tut­kia ma­tol­la keik­ku­via pää­si­äis­mu­nia vä­hän tar­kem­min. Lap­set saa­vat ar­vail­la mitä niis­tä löy­tyy. En­sim­mäi­ses­tä tu­lee esiin…pie­nen­pie­ni kelk­ka! Se muis­tut­taa las­ki­ai­ses­ta ja pulk­ka­mä­es­tä. Las­ki­ai­nen aloit­taa paas­to­na­jan ja on ta­val­laan pää­si­äi­sen en­sim­mäi­nen pis­te. Las­ki­ai­seen liit­tyy myös las­ki­ais­pul­la, jon­ka ins­pi­roi­ma­na lau­le­taan seu­raa­vak­si Lei­pu­ri Hii­va.

Toi­ses­ta mu­nas­ta löy­tyy ris­ti, ja pie­ni ra­sia, jos­sa on si­säl­lä jo­tain…tuh­kaa! Heli Berg­holm ker­too, et­tä tuh­ka­kes­ki­viik­ko­na voi men­nä kirk­koon ja saa­da tuh­kal­la piir­re­tyn ris­tin ot­saan. Päi­vä­ko­ti­lai­set saa­vat ih­me­tel­lä tuh­ka­ra­si­aa. Kä­sil­lä teh­dään ris­tit:” Ris­ti on merk­ki Jee­suk­sen, ris­ti on merk­ki rak­kau­den, ris­ti on merk­ki elä­män – hän ylös­nou­si, nyt elää hän!” lau­su­taan yh­teen ää­neen.

Kol­man­nes­ta mu­nas­ta kuo­riu­tuu tut­tu asia.

– Näk­kä­ri!

Yh­des­sä ju­tel­laan lei­väs­tä ja ruo­as­ta, ja to­de­taan et­tä Jee­sus on elä­män lei­pä. Lei­pä­lo­run sa­noin ”Elä­män lei­pää riit­tää kai­kil­le.” Ja sit­ten vie­lä vii­mei­nen muna. Taas saa ar­va­ta, mitä siel­tä voi­si löy­tyä. Vih­je: se on eläin.

– Lam­mas!

Hyvä ar­vaus, mut­ta ei. Ei­kä pupu…ei­kä ti­pu­kaan. Mu­nas­ta as­tuu esiin pie­ni aa­si. Heli ker­too, et­tä aa­sil­la Jee­sus rat­sas­ti Je­ru­sa­le­miin pää­si­äi­sek­si. Lap­set saa­vat ma­ra­kas­sit ja vä­rik­käät hui­vit. Nii­tä on hyvä hei­lu­tel­la ”Hoo­si­an­na” -lau­lun tah­tiin.

Mus­ka­ri­het­ken lo­pus­sa Berg­holm lah­joit­taa päi­vä­ko­ti­lai­sil­le ihan oi­ke­an paas­to­ka­len­te­rin. Sii­tä voi seu­ral­la päi­vien kul­kua koh­ti pää­si­äis­tä. Se­hän on mel­kein kuin se jou­lu­ka­len­te­ri! Mat­ka koh­ti isoa ilon juh­laa jat­kuu.

Sa­mal­la, kun lap­set ha­keu­tu­vat leik­kei­hin en­nen ruo­kai­lua ja päi­vä­le­poa, ky­syn Lil­la­tin var­hais­kas­va­tuk­sen opet­ta­ja Mer­ja Pas­so­jal­ta, mi­ten pää­si­äi­sen mer­ki­tys avau­tuu pie­nil­le lap­sil­le.

– Jou­luun ver­rat­tu­na pää­si­äi­nen hah­mot­tuu han­ka­lam­min. Jou­lus­sa Jee­sus-vau­va on konk­reet­ti­nen asia lap­sen ta­jun­nan ta­sol­la, pää­si­äi­ses­tä sa­man­lai­nen ele­ment­ti puut­tuu, Pas­so­ja poh­tii.

Hä­nen mu­kaan­sa par­hai­ten avau­tuu pää­si­äi­sen juh­la­puo­li: vir­po­mi­nen, mu­nien maa­laa­mi­nen, ilo…Lil­la­tis­sa kui­ten­kin pu­hu­taan kai­kis­ta pää­si­äi­sen ja hil­jai­sen vii­kon ta­pah­tu­mis­ta, myös niis­tä su­rul­li­sis­ta, lap­sen­ta­soi­ses­ti.

– Olen ai­na ko­ke­nut, et­tä on tär­ke­ää kä­si­tel­lä koko pää­si­äi­nen. Meil­lä on ol­lut esi­mer­kik­si sel­lai­nen va­el­lus, jos­sa on ol­lut su­rul­li­nen huo­ne ja iloi­nen huo­ne, tai kii­ras­tors­tain, pit­kä­per­jan­tain ja pää­si­äi­sen huo­neet. Mu­sii­kin ja eri­lais­ten esi­nei­den, tun­nel­mien ja hil­jai­suu­den kaut­ta pää­si­äi­nen on kul­jet­tu läpi, sa­noo Pas­so­ja, jol­le kat­so­mus­kas­va­tus on lä­hel­lä sy­dän­tä.

Hä­nen kol­le­gan­sa Lil­la­tis­sa, Pia Di­ak­ha­te, on or­to­dok­si ja ker­too oman per­heen­sä pää­si­äis­pe­rin­teis­tä päi­vä­ko­ti­lai­sil­le.

Mer­ja Pas­so­jal­le tär­kein­tä on ilo ja yl­lä­tys.

– Nii­tä­hän ko­et­tiin myös en­sim­mäi­se­nä pää­si­äi­se­nä: hau­ta oli tyh­jä!

Lillat-päiväkodissa on kaksi ryhmää, Kyyhkyset ja Lampaat.

Laura Mäkelä

LIL­LAT
» Lil­lat on yk­si­tyi­nen, yh­dis­tyk­sen yl­lä­pi­tä­mä päi­vä­ko­ti.
» Lil­lat on toi­mi­nut kak­si vuot­ta Tuo­mi­o­ro­vas­ti­lan pap­pi­lan si­vu­ra­ken­nuk­ses­sa.
» Päi­vä­ko­dis­sa on kak­si lap­si­ryh­mää ja pa­ri­sen­kym­men­tä 1-5 -vuo­ti­as­ta las­ta.

LAU­RA MÄ­KE­LÄ

»» Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu Poi­ju-leh­des­sä 31.3. Voit lu­kea sen myös tääl­tä

Lillatin sienältä löytyy teos Porvoon tuomiokirkosta.

Laura Mäkelä