LO­VII­SA Pai­no on sa­nal­la koti. Näin sa­no­vat syys­kuun lo­pul­la Lo­vii­san Kug­go­miin Hon­ka­la-per­he­ko­din avan­neet Nea Hon­ka­la ja Erik Gerk­man. Hei­dän ko­tin­sa on va­loi­sa ja kau­niis­ti si­sus­tet­tu 300 ne­li­ön oma­ko­ti­ta­lo kor­ke­al­la mä­el­lä. Hei­dän ko­dis­saan asuu myös ikäih­mi­siä, haas­tat­te­lu­het­kel­lä nel­jä jo var­sin iä­käs­tä asu­kas­ta. Ik­ku­nat an­ta­vat joka suun­taan, ja niis­tä nä­kyy kau­nis luon­to­mai­se­ma.

– Luon­to­te­ra­pi­aa, Nea nau­rah­taa.

Iäk­käis­tä asuk­kais­ta ker­too ul­ko-ovel­la pari rol­laat­to­ria. Ovi­kel­loa ei vie­lä ole, mut­ta Sulo-koi­ra il­moit­taa hau­kul­la heti, et­tä vie­ras on tu­los­sa. Pa­ris­kun­nan kis­sa ly­my­ää jos­sain pii­los­sa. Suu­ret ik­ku­nat tuo­vat va­loa ava­raan olo­huo­nee­seen. Ko­di­no­mai­suut­ta li­sää­vät suu­ret vi­her­kas­vit, lem­peä va­lais­tus ja läm­min si­säil­ma.

– It­se pa­le­len hel­pos­ti. Myös iäk­käät ih­mi­set pa­le­le­vat, jo­ten pi­däm­me läm­pöä yl­lä, Nea sa­noo.

En­sin kur­kis­tam­me Lii­san huo­nee­seen. Lii­sa on ruo­kai­lun jäl­keen pöt­köt­te­le­mäs­sä omas­sa lii­ku­tel­ta­vas­sa sän­gys­sään. Nea nos­taa Lii­san pää­puo­len ylem­mäs, jot­ta rou­va nä­kee, ke­nen kans­sa hän jut­te­lee. Lii­sa, 92, on läh­töi­sin Por­lam­mil­ta, ja naut­tii olos­taan uu­des­sa per­he­ko­dis­sa.

– Tääl­lä on niin hyvä ol­la. Talo on hie­no, mut­ta me tyk­kääm­me ol­la myös omis­sa olois­sam­me. On niin hyvä, kun saa le­vä­tä. Ja ruo­kaa, si­tä­kin saa. Tä­nään­kin se oli niin hy­vää, et­tä kaik­ki syö­tiin, Lii­sa kiit­tää.

Nau­ra­vat na­kit -an­nos ei siis kuu­lu vain las­ten lemp­pa­rei­hin. Kyl­keen tie­ten­kin myös sa­laat­tia ja pu­na­juur­ta. Vaik­ka Lii­sal­la on ikää, pää pe­laa ja aja­tus kul­kee. Pöy­däl­lä on kuva hä­nes­tä jo edes­men­neen puo­li­son kans­sa. Toi­ses­sa ku­vas­sa on kym­me­nen Lii­sal­le lä­heis­tä su­ku­lais­ta. Sei­nää ko­ris­taa hä­nen it­sen­sä omal­le äi­dil­leen te­ke­mä ryi­jy. Tun­tuu hy­väl­tä kat­sel­la sitä sän­gys­sä le­vä­tes­sä.

– Su­ku­lai­set, ys­tä­vät ja naa­pu­rit käy­vät tääl­lä usein, Lii­sa sa­noo.

Nea Honkala ja Erik Gerkman ovat aloittaneet iäkkäiden perhekotiasumistoiminnan ensimmäisinä Loviisassa.

Reija Kokkola

Kun pit­kään hoi­to­a­lal­la työs­ken­nel­lyt Nea al­koi tut­kia mah­dol­li­suut­ta ava­ta nuo­ril­le per­he­ko­ti, hän tör­mä­si mel­koi­seen by­rok­ra­ti­aan. Vaa­ti­muk­sia oli pal­jon, ei­kä per­he­ko­ti piir­ty­nyt hä­nen mie­leen­sä oi­ke­a­na ko­ti­na. Per­he­hoi­to­val­men­nuk­ses­sa Nean mie­leen al­koi hii­piä aja­tus iäk­käil­le tar­koi­te­tus­ta per­he­ko­dis­ta. Koti, jos­sa hä­nen ja Eri­kin ar­ki su­lau­tui­si yh­teen ikäih­mis­ten elä­mään. Ne­al­la on lä­hi­hoi­ta­jan kou­lu­tus, jo­ten hoi­to­a­la on hä­nel­le tut­tua. Ko­ke­mus­ta hä­nel­le on ker­ty­nyt ke­hi­tys­vam­mais­ten, mie­len­ter­veys- ja päih­de­kun­tou­tu­jien kans­sa työs­ken­te­lys­tä sekä las­ten­suo­je­lus­ta.

– En kui­ten­kaan juur­tu­nut oi­kein mi­hin­kään. Jat­ku­va kii­re, pesu, pisu ja lää­ki­tys -rum­ba ei tun­tu­nut hy­väl­tä. Ha­lu­an pa­nos­taa asi­ak­kaan koh­taa­mi­seen, kes­kus­te­luun ja elä­män­laa­dun pa­ran­ta­mi­seen. Nyt koen, et­tä se on­nis­tuu, Nea hy­myi­lee.

Ei per­he­ko­din pe­rus­ta­mi­nen käy­nyt suin­kaan tuos­ta vain, mut­ta asi­at oli­vat kui­ten­kin rat­kais­ta­vis­sa. Ja kun vie­lä löy­tyi tämä ihan­teel­li­nen talo toi­min­nal­le, oli­vat Nea ja Erik val­mii­ta as­tu­maan uu­del­le po­lul­le. Erik on jät­täy­ty­mäs­sä pois ny­kyi­ses­tä pää­työs­tään, jot­ta hän­kin voi osal­lis­tua täys­päi­väi­ses­ti per­he­ko­ti­toi­min­taan.

– Toi­saal­ta tämä on mei­dän­kin ko­tim­me, jo­ten em­me oi­ke­as­taan edes koe ole­vam­me töis­sä tääl­lä, Nea ja Erik hy­myi­le­vät.

Per­he­ko­tiin pit­kä- tai ly­hy­tai­kai­sek­si asuk­kaak­si pää­see Itä-Uu­den­maan hy­vin­voin­ti­a­lu­een asi­a­ka­soh­jauk­sen kaut­ta. Itä-Uu­del­la­maal­la toi­mii tois­tai­sek­si vain kak­si ikäih­mis­ten per­he­ko­tia. Asuk­kaan kus­tan­nuk­set ovat sa­mat kuin lai­tos­hoi­dos­sa, ja pal­ve­lun tar­jo­a­jat saa­vat palk­ki­on­sa per­he­hoi­ta­jan palk­ki­oi­na ja ku­lu­kor­vauk­si­na.

So­pi­vuut­ta asuk­kaak­si ar­vi­oi­daan yh­des­sä, ja hy­vin­voin­ti­a­lue tar­kis­taa toi­min­nan vuo­sit­tain. En­nen toi­mek­si­an­to­so­pi­muk­sen sol­mi­mis­ta Nea ja Erik, hy­vin­voin­ti­a­lu­een edus­ta­ja sekä iä­käs asu­kas poh­ti­vat so­pi­vuut­ta per­he­ko­ti­a­su­mi­seen.

– Hoi­don­tar­vet­ta mie­ti­tään, mut­ta myös sitä, et­tä asu­kas ym­mär­tää per­he­ko­din luon­teen. Tääl­lä ol­laan osa per­het­tä, ei lai­tos­hoi­dos­sa, Nea ja Erik pai­not­ta­vat.

Aluk­si asuk­kaat tu­le­vat nel­jän vii­kon ko­ea­jal­le. Jos vie­lä sen jäl­keen asu­mis­muo­to mie­ti­tyt­tää, ko­eai­kaa voi­daan pi­den­tää.

– Toi­von, et­tä asu­kas osaa ar­vos­taa täl­lais­ta asu­mis­ta. Ja toki ke­mi­at­kin vai­kut­ta­vat. Eí­hän ih­mi­sen per­soo­nal­li­suus mi­hin­kään ka­toa iän myö­tä, Nea sa­noo.

Tekemistä ja lukemista on tarjolla olohuoneen lipaston päällä.

Reija Kokkola

Hon­ka­las­sa ko­di­no­mai­suus nä­kyy kaik­ki­al­la. Pöy­däl­lä on kir­jo­ja, puik­ko­ja ja lan­ko­ja, jos vaik­ka hu­vit­tai­si lu­kea tai neu­loa. Olo­huo­neen pöy­däl­lä on vä­ri­tys­ky­niä ja -leh­ti­öi­tä. Tääl­lä sat­sa­taan sii­hen, et­tä te­ke­mis­tä on, jos sitä kai­paa. Tert­tu, 88, is­tuu kat­so­mas­sa te­le­vi­si­on suu­rel­ta näy­töl­tä Sun­nun­tai­lou­nas-sar­jaa. Pöy­däl­lä on leh­ti, jos­ta hän kat­soo tu­le­vat tv-oh­jel­mat suu­ren­nus­la­sin avul­la. Sei­näl­lä on iso ana­lo­gi­nen kel­lo, jos­ta Tert­tu tar­kis­taa, mil­loin lem­pi­oh­jel­mat al­ka­vat. Salk­kar­ti, Kau­na­rit ja Lem­men vie­mää ovat suo­sik­ke­ja, mut­ta myös uu­ti­set ja ajan­koh­tai­soh­jel­mat.

– Olen läh­töi­sin Pun­ka­lai­tu­mel­ta. Töi­tä tein Hel­sin­gis­sä ja Por­voon kaut­ta tu­lin tän­ne Lo­vii­saan, Tert­tu ker­too.

Kun Pek­ka, 93, avaan huo­neen­sa oven, Tert­tu toi­vot­taa hä­net vie­reen­sä soh­val­le is­tu­maan. Pek­ka suun­taa kui­ten­kin rol­laat­to­rin­sa avul­la ves­saan.

– Asuk­kaam­me ovat mel­ko oma­toi­mi­sia. Toki au­tam­me, mut­ta pää­sään­töi­ses­ti muun mu­as­sa ves­sa­käyn­nit on­nis­tu­vat it­se­näi­ses­ti, Nea ker­too.

Pe­kan oven ta­kaa kuu­luu vie­lä vai­mea jazz-mu­siik­ki. Mu­siik­ki on Pe­kal­le tär­ke­ää, ja hän hal­lit­see hy­vin myös ny­ky­tek­no­lo­gi­an.

– Hä­nel­lä on täy­sin hal­lus­sa eri­lai­set ny­ky­ai­kai­set kei­not pi­tää yh­teyt­tä lä­hei­siin­sä. On tär­ke­ää, et­tä Pek­ka voi naut­tia ra­kas­ta­mas­taan mu­sii­kis­ta omis­sa olois­saan, Nea ja Erik to­te­a­vat.

Aa­mut al­ka­vat Hon­ka­las­sa ku­ten muis­sa­kin per­heis­sä. Se, kum­pi he­rää ai­em­min, keit­tää puu­ron ja kah­vit. Usein asuk­kaat vie­lä nuk­ku­vat, ja pa­ris­kun­ta viet­tää aa­mu­het­ket kah­des­taan. Päi­vät ku­lu­vat ruo­kaa lait­ta­es­sa, sii­vo­tes­sa ja hoi­vaa­mi­ses­sa. Tie­ten­kin myös ul­koil­laan ja teh­dään ret­kiä kau­pun­gil­le.

– Ko­ti­hoi­to jär­jes­tää lääk­keet ja ter­veys­pal­ve­lut. Alu­eel­la toi­mii myös liik­ku­va sai­raa­la, Nea ja Erik ker­to­vat.

Ne­al­le on tär­ke­ää, et­tä hä­nel­lä on myös riit­tä­väs­ti omaa ai­kaa. Sik­si per­he­ko­din asuk­kaik­si so­pi­vat it­se­näi­set ikäih­mi­set, joil­la ei ole jat­ku­vaa huo­mi­on tai hoi­van tar­vet­ta.

– Saa­tan ve­täy­tyä neu­lo­maan use­ak­si tun­nik­si. En sil­loin toi­vo ke­tään sii­hen lä­hel­le­ni.

Tois­tai­sek­si Nea ja Erik ei­vät ole vie­lä käyt­tä­neet per­he­ko­tia pyö­rit­tä­vil­le mää­ri­tel­tyä kol­mea va­paa­päi­vää kuus­sa. On mah­dol­lis­ta, et­tä jat­kos­sa va­paa­päi­viä on vii­si kuu­kau­des­sa. Sil­loin pai­kal­le tu­lee hy­vin­voin­ti­a­lu­een hy­väk­sy­mä si­jai­nen.

– Em­me vie­lä tie­dä, min­ne edes me­ni­sim­me va­paa­päi­vi­nä. Hie­man mei­tä ou­dos­tut­taa aja­tus sii­tä, et­tä ko­tiim­me tu­lee joku vie­ras ih­mi­nen. Mut­ta pi­tää kai hom­ma­ta va­paa-ajan asun­to, Nea ja Erik hy­myi­le­vät.

REI­JA KOK­KO­LA
toi­mi­tus@ita­va­y­la.fi