MYRS­KY­LÄ, KIR­KON­KY­LÄ Myrs­ky­län kirk­ko edus­taa ark­ki­teh­to­ni­ses­ti näyt­tä­vä­nä, huo­lel­la hoi­det­tu­na ja yl­lä­pi­det­ty­nä kirk­ko­ra­ken­nuk­se­na itä­uus­maa­lais­ta kult­tuu­ri­ra­ken­nus­pe­rin­töä esi­mer­kil­li­ses­ti.

Ny­kyi­nen, paik­ka­kun­nan kol­mas kirk­ko sei­soo yl­vää­nä paik­ka­kun­nan maa­merk­ki­nä Kirk­ko­jär­ven ran­ta­mil­la.

– Pi­tä­jän­ko­kous päät­ti vuon­na 1796, et­tä huo­no­kun­toi­sen toi­sen kir­kon ti­lal­le pi­tää ra­ken­taa uu­si. Por­voon piis­pa Zach­ris Cyg­neuk­sen mie­les­tä seu­dul­le piti saa­da kirk­ko, jon­ka kes­kel­lä on kor­kea tor­ni, pai­kal­lis­his­to­ri­aa hy­vin tun­te­va kirk­ko­val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja Hen­rik Sjö­lund ker­toi.

Kir­kon­ra­ken­ta­ja Mat­ts Åkerg­re­nin kans­sa oli so­vit­tu alun­pe­rin hin­nak­si oli so­vit­tu 100 rii­kin­taa­le­ria. Åkerg­ren vaa­ti kui­ten­kin 150 rii­kin­taa­le­ria sekä vil­jaa, ka­laa ja li­haa al­ku­pe­räis­tä so­pi­mus­ta enem­män.

– Kor­kea tor­ni on ai­nut­laa­tui­nen Itä-Uu­den­maan kirk­ko­jen jou­kos­sa. Kes­ki­koh­dal­taan tor­ni on kym­me­nen met­riä kor­kea.

Itä-Uu­den­maan Ra­ken­nus­suo­je­lu­sää­tiö Sal­vus pal­kit­si kirk­ko­ra­ken­nuk­sen vii­me vuo­den kult­tuu­riym­pä­ris­tö­pal­kin­nol­laan.

– Kiitos Kirkkohallitukselle myönteisestä suhtautumisesta avustushakemuksiimme. Pankkilainaa meidän ei ole tarvinnut nostaa kertaakaan, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Henrik Sjölund sanoi.

Marko Wahlström

Pai­kal­li­nen ki­ven­veis­tä­jä hank­ki urut Pie­ta­ris­ta

Käy­tän­nös­sä kirk­ko on ra­ken­tu­nut myrs­ky­lä­läis­ten tal­koo­voi­min.

– Urak­ka­so­pi­muk­sen pe­rus­teel­la pi­tä­jän­ko­kous päät­ti, et­tä jo­kai­nen talo jou­tui mant­taa­lin pe­rus­teel­la tuo­maan puu­ta niin pal­jon, et­tä kirk­ko saa­tiin ra­ken­net­tua. Sa­moin pai­kan pääl­lä piti ol­la vä­hin­tään 40 mies­tä jo­kai­se­na ar­ki­päi­vä­nä, Sjö­lund jat­koi.

Kir­kon ra­ken­ta­mi­nen vaa­ti mel­koi­sen mää­rän ih­mi­siä.

– Ruo­ka­huol­to huo­mi­oi­den tääl­lä oli mel­koi­nen vils­ke pari vuot­ta. Sil­loi­sel­la kirk­ko­her­ra Re­lan­de­ril­la riit­ti työ­tä. Myrs­ky­län kar­ta­non her­ra, kap­tee­ni Falck toi­mi ra­hoit­ta­ja­na. Hän jär­jes­te­li it­sel­leen pu­re­tun kir­kon hir­ret, jois­ta ra­ken­net­tiin kar­ta­non toi­nen ker­ros.

Val­mis­tut­tu­aan kir­kos­sa oli ti­la­päi­set ul­ko-ovet ja pui­set ul­ko­por­taat. Jy­ke­vät ovet ja ki­vi­por­taat py­häk­kö sai 1830-lu­vul­la.

Myrs­ky­lä­läi­nen hau­ta­ki­vi­kaup­pi­as, ki­ven­veis­tä­jä Hen­riks­son hank­ki uu­teen kirk­koon Py­hän Ka­ta­rii­nan kir­kos­ta Pie­ta­ris­ta käy­te­tyt urut, jot­ka oli­vat eng­lan­ti­lais­val­mis­tei­set 1770-lu­vul­ta.

– Hän os­ti urut 600 rup­lal­la ja lah­joit­ti ne Myrs­ky­län seu­ra­kun­nal­le. Urut tu­li­vat en­sin lai­val­la Lo­vii­saan, jos­ta tal­vi­tie­tä pit­kin Myrs­ky­lään seu­raa­va­na. Myös ny­kyi­nen ur­ku­par­vi ra­ken­net­tiin vuon­na 1875, Sjö­lund ker­toi.

Urut edustavat soinnillisesti romantiikan äänikertaharvinaisuutta Suomessa. Osa urkujen etusivusta on vuodelta 1776 ja julkisivu on vuodelta 1833. Kanttori Leevi Lipponen istuu työpaikallaan. Kristallikruunut ja sukuvaakunat ovat Myrskylän kartanossa vaikuttaneiden sukujen – muun muassa Forbus, Creutz, Boije ja Mellin – jäsenten lahjoituksia.

Marko Wahlström

Pel­ti­kat­to ja suo­ra säh­kö­läm­mi­tys vuon­na 1936

Kir­kos­sa teh­tiin vuon­na 1890 re­mont­tia, jon­ka yh­tey­des­sä kirk­ko sai ul­ko­vuo­rauk­sen ja ylä­poh­jan eris­tyk­sen.

– Sa­mal­la han­kit­tiin läm­mi­tys­tä var­ten kak­si va­lu­rau­ta­ka­mi­naa ja -put­ket. Ne oli­vat käy­tös­sä noin 50 vuot­ta.

En­nen seu­ra­kun­nan 300-vuo­tis­juh­lia (1936) kirk­koon teh­tiin pel­ti­kat­to, si­sä­sei­niin asen­net­tiin in­su­liit­ti­le­vyt ja ka­mi­nat uu­sit­tiin suo­ral­la säh­kö­läm­mi­tyk­sel­lä.

– Säh­kö­pat­te­rit oli­vat val­ta­vat ja läm­mi­tys toi­mi hy­vin. Sii­nä ei ol­lut kuin yk­si vika – säh­kö­mit­ta­rin kul­ki ai­na. 2000-lu­vul­le tul­ta­es­sa läm­mi­tys al­koi ol­la kal­lis­ta, Sjö­lund sa­noi.

Van­hat in­su­liit­ti­le­vyt re­vit­tiin pois ja kor­vat­tiin lau­ta­sei­näl­lä vuo­den 1966 re­mon­tis­sa. Kirk­ko lii­tet­tiin kau­ko­läm­pöön vuon­na 2014.

Vuonna 1682 kunnostettu saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta. Saarnatuolin takaseinällä on keskiaikainen krusifiksi, joka on entisöity korjauksen yhteydessä vuonna 1939.

Marko Wahlström

Ta­lol­li­set Karl Crei­ju­la ja Fre­de­ri­ka Smo­lan­der lah­joit­ti­vat alt­ta­ri­tau­lun

Kirk­koa ko­ris­taa yh­teen­sä 19 aa­te­lis­su­ku­jen vaa­ku­naa, jot­ka ovat pe­räi­sin Myrs­ky­län toi­ses­ta kir­kos­ta.

– Kun vai­na­ja oli hau­dat­tu, aa­te­lis­tol­la oli oi­keus vaa­ku­naan kir­kos­sa, mikä vas­ta­si hau­ta­ki­veä.

Edel­li­ses­tä kir­kos­ta on pe­räi­sin myös saar­na­tuo­li, jos­sa on mer­kin­tä "Re­no­ve­rat An­no 1682" (kor­jat­tu vuon­na 1682).

Kir­kon alt­ta­ri­tau­lu on ni­mel­tään "Vuo­ri­saar­na", jon­ka maa­la­si 26-vuo­ti­as muo­to­ku­va­maa­la­ri Dora Wahl­roos vuon­na 1896. Myrs­ky­lä­läi­set ta­lol­li­set Karl Crei­ju­la ja Fre­de­ri­ka Smo­lan­der lah­joit­ti­vat tau­lun Myrs­ky­län seu­ra­kun­nal­le vuon­na 1901.

Myrskylän kirkkoa koristaa yhteensä 19 aatelissukujen vaakunaa, jotka ovat peräisin edellisestä kirkosta. Kuvassa yksi niistä. Vasemmalla ylipäällikön päiväkäsky, joka löytyy jokaisesta maamme kirkosta.

Marko Wahlström

Lah­joi­tus kir­kon si­sä­maa­lauk­seen

Vii­mei­sen 30 vuo­den ai­ka­na seu­ra­kun­ta on kun­nos­ta­nut yh­teen­sä 12 ra­ken­nus­ta.

– Täy­tyy kiit­tää Kirk­ko­hal­li­tus­ta, joka on myön­tä­nyt avus­tus­ta 50–64 pro­sent­tia hank­kei­den kus­tan­nuk­sis­ta. Avus­tus­ten ko­ko­nais­mää­rä on ol­lut tois­ta mil­joo­naa eu­roa, Sjö­lund iloit­si.

Myrs­ky­län seu­ra­kun­ta omis­taa met­sää 164 heh­taa­ria.

– Met­sää on hoi­det­tu hy­vin. Kol­men vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na met­säs­tä on saa­tu myyn­ti­tu­loa noin 500 000 eu­roa. Tu­loil­la on saa­tu mak­set­tua kaik­kien in­ves­toin­tien oma­ra­hoi­tu­so­suus, ei­kä pank­ki­lai­naa ole tar­vit­tu ha­kea. Myös­kään seu­ra­kun­ta­lais­ten ve­ro­ra­ho­ja ei ole tar­vin­nut käyt­tää, Sjö­lund jat­koi.

Kir­kon vii­mei­sin pe­rus­kor­jaus teh­tiin vuon­na 2018, jol­loin kir­kon jul­ki­si­vu ja si­sä­sei­nät maa­lat­tiin. Myrs­ky­lä­läis­syn­tyi­nen Han­na Groos (o.s. Sa­ri­o­maa) ja puo­li­son­sa Nik­las Groos lah­joit­ti­vat kir­kon si­sä­maa­lauk­seen 30 000 eu­roa.

– Kirk­ko sai in­va­luis­kan ja -ves­san vuon­na 2020, jon­ka kus­tan­nuk­siin osal­lis­tui­vat lah­joi­tuk­sin so­ta­ve­te­raa­nit ja elä­ke­läi­set, Sjö­lund ker­toi.

– Hienoa, että kirkkoa on ylläpidetty myös talkoovoimin jo vuosisatojen ajan, Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö Salvuksen puheenjohtaja Kimmo Kajaste sanoi palkintoa, puista tukea, luovuttaessaan. Tunnustuksen vastaanottivat kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Päivi Virén ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Henrik Sjölund. Kunniakirjan luovutti säätiön varapuheenjohtaja Rolf Gabrielsson.

Marko Wahlström

– Myrskylän kirkko ja seurakunta kiittävät ja iloitsevat kunnianosoituksesta, josta varmasti kaikki myrskyläläiset ovat onnellisia, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Päivi Virén sanoi vierellään kirkkovaltuuston puheenjohtaja Henrik Sjölund.

Marko Wahlström

Kir­kol­li­set ra­ken­nuk­set pi­tä­vät yl­lä juu­re­vuut­ta, viih­ty­mis­tä ja hy­vin­voin­tia

Pal­kin­to­pu­hees­saan myrs­ky­lä­läi­sil­le Itä-Uu­den­maan Ra­ken­nus­suo­je­lu­sää­ti­ön hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja, maa­kun­ta­neu­vos Kim­mo Ka­jas­te ko­ros­ti, et­tä kirk­ko­ra­ken­nuk­set kaik­ki­al­la Itä-Uu­del­la­maal­la ovat pait­si nä­ky­viä myös kun­kin paik­ka­kun­nan his­to­ri­aa, ra­ken­net­tua pe­rin­töä ja kun­tien kan­nal­ta elin­voi­maa edis­tä­viä.

– Ne ovat kult­tuu­riym­pä­ris­tön vaa­lin­nan koh­tei­ta.

Jo­kai­ses­sa itä­uus­maa­lai­ses­sa kun­nas­sa on oma kirk­ko ja use­as­sa use­am­pia kap­pe­lei­ta.

– Täl­lä pal­kin­nol­la ha­lu­am­me ko­ros­taa itä­uus­maa­lais­ten kirk­ko­jen, kap­pe­lei­den ja kel­lo­ta­pu­lei­den mer­ki­tys­tä ka­rak­tää­ri­ra­ken­nuk­si­na, tär­kei­nä ma­ja­koi­na ih­mi­sen elos­sa ja olos­sa.

Hän pai­not­ti sitä, et­tä kir­kol­li­set ra­ken­nuk­set pi­tä­vät yl­lä ole­mas­sa­o­lol­laan kun­nan asuk­kai­den juu­re­vuut­ta, viih­ty­mis­tä ja myös hy­vin­voin­tia.

– Kirk­ko­ra­ken­nuk­set kas­vat­ta­vat ja vah­vis­ta­vat kun­nan elin­voi­maa fyy­si­ses­sä ja hen­ki­ses­sä mie­les­sä. Ne ovat har­tau­den ja hil­jen­ty­mi­sen, ja niin mo­nien juh­la­het­kien paik­ko­ja, sa­mal­la myös mat­kai­lul­li­sia näh­tä­vyyk­siä.

Ka­jas­te us­koi, et­tä kai­kil­la elä­män­sä var­rel­la pal­jon­kin kirk­koi­hin, kirk­ko­ra­ken­nuk­siin ja kir­kon­me­noi­hin liit­ty­viä muis­to­ja ja tun­te­muk­sia, yh­tei­söl­li­syy­den ko­ke­muk­sia, jot­ka jää­vät py­sy­väs­ti mie­leen.

– Kir­kois­ta ja nii­tä ym­pä­röi­vis­tä alu­eis­ta huo­kuu men­nyt ja myös nä­ky­mä tu­le­vaan. Kirk­ko­ra­ken­nuk­set siir­tä­vät his­to­ri­aa tu­le­vai­suu­teen. Kirk­ko­ra­ken­nuk­sen ym­pä­ril­lä on hy­vin hoi­det­tu hau­taus­maa, uh­ri­leh­to, san­ka­ri­vai­na­jien hau­dat ja muis­to­merk­ki. Tuo ko­ko­nai­suus te­kee var­mas­ti vai­ku­tuk­sen jo­kai­seen kä­vi­jään, oli­pa hän paik­ka­kun­ta­lai­nen tai sa­tun­nai­nen kul­ki­ja.

Kirk­ko­ra­ken­nuk­set jät­tä­vät ta­val­la tai toi­sel­la jäl­ken­sä ih­mis­mie­liin.

– Ne py­säyt­tä­vät ajat­te­le­maan ja poik­keuk­set­ta ihai­le­maan. Näin var­sin­kin, kun seu­ra­kun­nan ja kir­kon pii­ris­sä työs­ken­te­le­vät ovat pi­tä­neet ne hy­väs­sä kun­nos­sa, ku­ten tääl­lä Myrs­ky­läs­sä, Ka­jas­te jat­koi.

– Kir­kot ja kap­pe­lit ovat meil­le itä­uus­maa­lai­sil­le kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­ses­ti ja -mai­se­mal­li­ses­ti to­del­la ar­vok­kai­ta. Ne ker­to­vat yl­väi­nä ta­ri­naa paik­ka­kun­nan ja kan­sa­kun­nan his­to­ri­as­ta. Kir­kon kult­tuu­riym­pä­ris­tö kyt­kee tä­män het­ken men­nee­seen ja ai­em­piin su­ku­pol­viin.

Kir­kot ker­to­vat myös suun­nit­te­li­joi­den­sa ja ra­ken­ta­jien­sa ra­ken­nus­tai­teel­li­ses­ta osaa­mi­ses­ta, am­mat­ti­tai­dos­ta.

– Ne ker­to­vat myös yl­lä­pi­tä­jien­sä ha­lus­ta ym­mär­tä­en vaa­lia kirk­ko­ra­ken­nus­ten ai­nut­ker­tai­suut­ta. Ai­na tar­vi­taan kult­tuu­ri­mil­jöön, his­to­ri­an ja pe­rin­teen mer­ki­tyk­sen ym­mär­tä­viä ih­mi­siä.

– Kirkkotila on sielun lepopaikka, jossa ihminen viihtyy katsellessaan katon holvikaaria ja kuunnellessaan hienoa musiikkia. Se säväyttää joka kerta – oli sitten paikallinen tai satunnainen kulkija, Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö Salvuksen puheenjohtaja, maakuntaneuvos Kimmo Kajaste sanoi kulttuuriympäristöpalkinnon jakotilaisuudessa marraskuun lopulla. Taustalla alttaritaulu "Vuorisaarna".

Marko Wahlström

Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö Salvuksen kulttuuriympäristöpalkinnon luovutustilaisuuteen osallistui noin 30 henkilöä.

Marko Wahlström

"Hyvä tu­le­vai­suus ra­ken­tuu men­neen mer­ki­tyk­sen oi­val­ta­mi­seen"

Ka­jas­te muis­tut­ti, et­tä en­nen vuot­ta 1917 pys­ty­te­tyt kir­kol­li­set ra­ken­nuk­set ovat kaik­ki­nen­sa lail­la suo­jel­tu­ja.

– Ne ovat kan­sal­li­so­mai­suut­tam­me, jo­kai­nen osa kan­sal­lis­ta kult­tuu­ri­pe­rin­töä. Kir­kol­lis­ten ra­ken­nus­ten kult­tuu­ris­ta vai­ku­tus­ta ovat luon­nol­li­ses­ti myös nii­den in­te­ri­öö­rit, jot­ka huo­ku­vat ajan hen­keä. Alt­ta­ri­tau­lut ja maa­lauk­set, ovet, ik­ku­nat, saar­nas­tuo­lit, kuo­ri­ai­dat, leh­te­rit, ur­ku­fa­sa­dit, vaa­ku­nat, vo­tii­vi­lai­vat ja muu esi­neis­tö. Mo­net hy­vin nä­ky­vät ja usein myös pie­net yk­si­tyis­koh­dat ovat li­sää­mäs­sä kirk­ko­jen kult­tuu­ri­his­to­ri­al­lis­ta ar­voa.

Kirk­ko­lain 22. py­kä­läs­sä to­de­taan, et­tä ”Kir­kol­li­sen ra­ken­nuk­sen suo­je­lun ta­voit­tee­na on tur­va­ta kir­kol­li­nen ra­ken­net­tu kult­tuu­riym­pä­ris­tö osa­na kult­tuu­ri­pe­rin­töä, vaa­lia kir­kol­li­sen ra­ken­nuk­sen omi­nais­luon­net­ta ja eri­tyis­piir­tei­tä sekä edis­tää sen kult­tuu­ri­ses­ti kes­tä­vää hoi­toa ja käyt­töä.”

– En mal­ta täs­sä yh­tey­des­sä ol­la mai­nit­se­mat­ta maam­me pe­rus­tus­lain py­kä­lää 20. Sii­nä to­de­taan vel­voit­ta­vas­ti: ”Vas­tuu luon­nos­ta ja sen mo­ni­muo­toi­suu­des­ta, ym­pä­ris­tös­tä ja kult­tuu­ri­pe­rin­nös­tä kuu­luu kai­kil­le.” Noi­den si­tee­raa­mie­ni py­kä­lien mu­kai­ses­ti on toi­mit­tu Myrs­ky­län seu­ra­kun­nas­sa. Hyvä tu­le­vai­suus ra­ken­tuu pal­jol­ti men­neen mer­ki­tyk­sen oi­val­ta­mi­seen.

Ka­jas­teen mu­kaan kult­tuu­riym­pä­ris­tön vaa­li­mi­nen ja itä­uus­maa­lai­set kirk­ko­ra­ken­nuk­set, nii­den ym­pä­ris­tö­jen, in­te­ri­öö­rien ja ra­ken­tei­den hoi­to vah­vis­ta­vat yh­tei­söl­lis­tä ja myös kun­kin omaa iden­ti­teet­tiä. Ne ovat yh­tei­söl­li­syy­den ja ih­mi­syy­den ki­vi­jal­ko­ja.

– Us­kon, et­tä Itä-Uu­del­la­maal­la kir­kot ja nii­den kult­tuu­riym­pä­ris­töt osa­na koko kult­tuu­ri­pe­rin­tö­äm­me toi­mi­vat tur­val­li­suu­den ja jat­ku­vuu­den tun­net­ta luo­den. Ne ja kir­kon ar­vo­poh­ja vah­vis­ta­vat myös krii­sien sie­to­ky­kyä ja hen­kis­tä kes­tä­vyyt­tä. Kirk­ko vuo­ro­vai­kut­tei­suu­des­saan, ta­poi­neen ja ar­voi­neen, ai­neel­li­se­na ja ai­neet­to­ma­na kult­tuu­ri­pe­rin­tö­nä vah­vis­taa yh­teis­kun­taam­me.

– Historiaa tunteakseen voi tietää, minne olemme menossa. Tänä vuonna seurakunnassamme on ollut erityisen paljon kasteita, joten tulevaisuus häämöttää siellä jossain, vt. kirkkoherra Henrik Wikström sanoi.

Marko Wahlström

"Täl­lai­set het­ket tuo­vat toi­voa ja lu­pauk­sia"

Myrs­ky­län seu­ra­kun­nan vt. kirk­ko­her­ra Hen­rik Wikst­röm nä­kee kult­tuu­riym­pä­ris­tö­pal­kin­non luo­mas­sa nos­tees­sa tu­le­vai­suu­den toi­voa.

– Nyt on mo­nin ta­voin kan­sal­li­ses­ti ja myös pai­kal­li­ses­ti haas­ta­vat ajat. Täl­lai­set het­ket, jois­sa nos­te­taan esil­le sitä, mitä omis­te­taan ja on säi­ly­tet­ty, tuo­vat toi­voa ja lu­paus­ta tu­le­via vai­hei­ta koh­ti men­tä­es­sä, hän to­te­si pal­kin­non luo­vu­tus­ti­lai­suu­des­sa.

Itä-Uu­den­maan Ra­ken­nus­suo­je­lu­sää­tiö Sal­vuk­sen kult­tuu­riym­pä­ris­tö­pal­kin­non ovat saa­neet ai­em­min por­voo­lai­nen Ilo­lan Pos­ti­mä­ki (2022) ja sen kan­na­tu­syh­dis­tys, Wår­kul­lan ko­ti­seu­tu­ta­lo ja Lil­jen­da­lin ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys (2023) sekä Prest­bac­kan kar­ta­no As­ko­las­sa ja Lab­byn kar­ta­no Lo­vii­san Is­nä­sis­sä (2024). Pal­kin­nol­la kun­ni­oi­te­taan Eu­roo­pan Kult­tuu­riym­pä­ris­tö­päi­viä, jon­ka tee­ma­na oli tänä vuon­na "Ra­ken­net­tu ym­pä­ris­tö".

Myrs­ky­län kir­kos­sa mar­ras­kuun lo­pul­la jär­jes­te­tyn pal­kin­non­ja­ko­ti­lai­suu­den uku­mu­sii­kis­ta huo­leh­ti kant­to­ri Lee­vi Lip­po­nen. Päät­teek­si tar­jot­tiin kirk­ko­kah­vit ni­men­sä mu­kai­ses­ti kir­kos­sa – pe­rin­ne, joka Myrs­ky­läs­sä on va­kiin­tu­nut tapa.

Myrskyläläisen perinteen mukaan kirkkokahvit tarjottiin kirkkosalin keskiosassa. Kuvassa Salvus-säätiön hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kajasteen (vas.) lisäksi muun muassa Aku Eronen (taustalla keskellä) ja Henrik Sjölund (3. oik.).

Marko Wahlström

FAK­TA
Myrs­ky­län kir­kon vai­heet
» En­sim­mäi­nen puu­kirk­ko ra­ken­net­tiin vuon­na 1611, mut­ta tu­hou­tui tu­li­pa­los­sa en­nen 20 vuo­den ikää.
» Toi­nen puu­kirk­ko val­mis­tui seu­ra­kun­nan it­se­näis­tyt­tyä edel­li­sen pai­kal­le vuon­na 1639, mut­ta se pu­ret­tiin huo­non kun­non vuok­si vuon­na 1800. Kir­kon al­le hau­dat­tiin vä­hän tois­ta sa­taa ih­mis­tä, pää­a­si­as­sa aa­te­lis­toa, kor­ke­am­pia por­va­rei­ta ja vä­hän suu­rem­pien ta­lo­jen isän­tiä.
» Kol­man­nen eli ny­kyi­sen puu­kir­kon ra­ken­ta­mis­suun­ni­tel­ma hy­väk­syt­tiin Tuk­hol­mas­sa vuon­na 1797 ja se val­mis­tui lo­ka­kuus­sa 1803. Ra­ken­ta­ja­na toi­mi vuon­na 1790 As­ko­las­sa työs­ken­nel­lyt kir­kon­ra­ken­ta­ja Mat­ts Åkerg­ren Ruo­ve­del­tä. Kir­kon vih­ki tar­koi­tuk­seen­sa Por­voon piis­pa Zach­ris Cyg­neus 3.10.1803.
» Kirk­koon mah­tuu noin 650 hen­keä. Kirk­ko­ra­ken­nuk­sen al­le ei ole kos­kaan hau­dat­tu yh­tään vai­na­jaa.
» Urut ovat 19-ää­ni­ker­tai­set. Osa nii­den etu­si­vus­ta on vuo­del­ta 1776, ja jul­ki­si­vu on vuo­del­ta 1833. Urut edus­ta­vat soin­nil­li­ses­ti ro­man­tii­kan ää­ni­ker­ta­har­vi­nai­suut­ta Suo­mes­sa.