POR­VOO-AA­SIA-ETE­LÄ-AME­RIK­KA Mitä jos jät­täi­si ar­jen taak­seen ja läh­ti­si puo­lek­si vuo­dek­si maa­il­mal­le il­man tark­kaa suun­ni­tel­maa?

Näin miet­ti­vät Oo­na ja Mii­ro Aal­to­nen ne­li­sen vuot­ta sit­ten. Vuo­sien sääs­tä­mi­sen jäl­keen he lait­toi­vat asun­ton­sa vuok­ral­le, ot­ti­vat va­paa­ta töis­tään ja va­ra­si­vat len­not Bang­ko­kiin.

– Mat­kal­ta pa­la­si ihan eri ih­mi­nen kuin sin­ne läh­ti, Mii­ro ker­too.

Kuin surf­fai­si la­sin pääl­lä

Reit­tiä ei lyö­ty en­nal­ta luk­koon, vaan suun­ni­tel­mat eli­vät mat­kan ede­tes­sä. Oo­na ja Mii­ro liik­kui­vat rink­ka se­läs­sä bus­seil­la, ve­neil­lä, ju­nil­la ja moot­to­ri­pyö­ril­lä, yö­pyi­vät pie­nis­sä ma­ja­ta­lois­sa ja tu­tus­tui­vat pai­kal­li­seen ar­keen.

– Ha­lu­sim­me säi­lyt­tää va­pau­den tun­teen, Mii­ro ker­too.

Bang­ko­kis­ta mat­ka jat­kui hal­ki Kaak­kois-Aa­si­an: La­ok­seen, Viet­na­miin, Kam­bod­žaan, Ma­le­si­aan, In­do­ne­si­aan ja Fi­lip­pii­neil­le.

Oona ja Miiro kävivät Thaimaassa sukelluskurssin. – Ylitimme monta kertaa itsemme. En olisi esimerkiksi ikinä uskonut, että uskaltaisin sukeltaa ja nyt sukellan kuin vettä vain, Oona kertoo.

Oona ja Miiro Aaltonen

– Laos on pii­lo­tet­tu hel­mi. Siel­lä on pal­jon näh­tä­vää ja hin­ta­ta­so on to­del­la al­hai­nen. Päi­väs­sä ku­lui ma­joi­tuk­si­neen vain 50–60 eu­roa, vaik­ka yö­vyim­me hy­vis­sä pai­kois­sa, Mii­ro ker­too.

Yk­si mat­kan ko­ho­koh­dis­ta oli va­el­lus Su­mat­ran vii­da­kos­sa vil­lien oran­kien kes­kel­lä. Suo­sik­ki­maik­si Aa­si­as­sa nou­si­vat Fi­lip­pii­nit ja In­do­ne­sia.

– In­do­ne­sia on maa­il­man pa­ras maa. Ih­mi­set ovat ys­tä­väl­li­siä, luon­to us­ko­ma­ton ja siel­lä on kaik­kea vii­da­kois­ta tu­li­vuo­riin, Mii­ro sa­noo.

– Myös Fi­lip­pii­nit teki vai­ku­tuk­sen. Vesi on niin kir­kas­ta, et­tä nä­kee mon­ta met­riä koh­ti poh­jaa. Tun­tuu kuin surf­fai­si la­sin pääl­lä, Oo­na li­sää.

Yksi matkan kohokohdista oli viidakkovaellus Sumatralla.

Oona ja Miiro Aaltonen

Ay­a­hus­ca-se­re­mo­nia vei mat­kal­le ali­ta­jun­taan

Puo­les­sa vä­lis­sä mat­kaa pa­ris­kun­ta len­si Pe­ruun, jos­sa kak­sik­ko muun mu­as­sa hiek­ka­lau­tai­li dyy­neil­lä ja teki 80 ki­lo­met­rin va­el­luk­sen Mac­hu Pic­c­hun kuu­lui­saan rau­ni­o­kau­pun­kiin.

Pe­run sa­de­met­sis­sä Oo­na ja Mii­ro nä­ki­vät lin­tu­ja, kai­maa­ne­ja, lais­ki­ai­sia ja api­noi­ta.

– Api­noi­ta oli kaik­ki­al­la! Oo­na ker­too. – Ja iso­ja ötö­köi­tä!

Oona ja Miiro osallistuivat useille vaelluksille. Kuvassa pariskunta on matkalla Machu Picchulle ja seisovat Salcantay-vuoren juurella.

Oona ja Miiro Aaltonen

Erääl­lä yö­sa­fa­ril­la kak­sik­ko tu­tus­tui Ama­zo­ni­an yö­e­lä­mään tas­ku­lam­puin, kun opas pyy­si kään­ty­mään ma­joi­tuk­sen vie­res­sä ole­vaa puu­ta koh­ti.

– Olim­me kul­ke­neet "ta­ran­tel­la­puun" ohi mon­ta ker­taa ja yh­täk­kiä huo­ma­sim­me sen ole­van täyn­nä jät­ti­mäi­siä hä­mä­häk­ke­jä. Opim­me, et­tei­vät ta­ran­tel­lat hyök­kää ih­mi­set kimp­puun. Op­paat jopa si­lit­ti­vät nii­tä, Oo­na ker­too.

Ama­zo­nil­la pa­ris­kun­ta osal­lis­tui ay­a­hu­as­ca-ret­rii­til­le. Ay­a­hu­as­ca on pe­rin­tei­nen voi­mak­kaas­ti hal­lu­si­no­gee­ni­nen kas­viu­u­te, jota on käy­tet­ty vuo­si­sa­to­jen ajan sha­maa­ni­sis­sa ri­tu­aa­leis­sa.

– Oli­han se tosi in­ten­sii­vis­tä, Mii­ro ker­too. – Sii­nä me­nee sy­väl­le omiin aja­tuk­siin­sa. Ali­ta­jun­ta va­paut­taa val­ta­vas­ti aja­tuk­sia.

Vaik­ka ko­ke­mus oli mo­nin ta­voin sil­miä avaa­va, Oo­na ja Mii­ro ei­vät suo­raan suo­sit­te­li­si ko­ke­mus­ta ke­nel­le­kään.

– Se on niin ras­kas­ta, et­tei sitä oi­kein voi suo­si­tel­la. En voi­si ai­na­kaan ku­vi­tel­la ko­kei­le­va­ni sitä mis­sään muu­al­la kuin Ama­zo­nil­la ja sha­maa­nin opas­tuk­sel­la, Mii­ro sa­noo.

– Indonesia on maailman paras maa, kertoo Miiro. Kuvassa on Bromon tulivuori Indonesiassa.

Oona ja Miiro Aaltonen

Kuin ikui­nen uk­ko­nen

Ete­lä-Ame­ri­kan pa­ras ko­ke­mus oli Oo­nan mie­les­tä Bra­si­lia.

– Bra­si­la­lai­nen sam­ba­kult­tuu­ri ja läm­pö! Pe­rus­sa oli enem­män näh­tä­vää, mut­ta sil­loin oli kyl­mä ja saim­me pu­kea kaik­ki vaat­teet pääl­le ja os­taa vil­la­su­kat­kin. Bra­sii­las­sa fii­lis nou­si kat­toon, Oo­na ker­too.

Kar­ne­vaa­li­tun­nel­man li­säk­si vai­ku­tuk­sen teki Ba­hi­an surf­fi­ky­lä ja ki­lo­met­rien pi­tui­set hiek­ka­ran­nat, joil­la ei tör­män­nyt koko päi­vän ai­ka­na mui­hin ih­mi­siin.

Rio de Ja­nei­ros­sa kak­sik­ko pää­si kes­kel­le jal­ka­pal­lon MM-ki­sa­huu­maa. Mii­ro osal­lis­tui hos­te­lil­la ki­sas­tu­di­oon ja pää­tyi sen jäl­keen pa­ha­mai­nei­seen fa­ve­laan juh­li­maan.

– Sin­ne oli kul­je­tus, mut­ta ta­kai­sin piti tul­la omin kei­noin: en­sin mo­to­tak­sil­la alu­een ul­ko­puo­lel­le, sit­ten ube­ril­la hos­tel­liin, kos­ka ube­rit ei­vät tule fa­ve­laan. Ei fa­ve­las­sa tun­tu­nut vaa­ral­li­sel­ta, kun tie­si, min­ne meni, ja käyt­ti maa­lais­jär­keä, Mii­ro ker­too.

Ko­lum­bi­as­sa Oo­na ja Mii­ro osal­lis­tui­vat muun mu­as­sa huu­me­pa­ro­ni Pab­lo Es­co­bar -kier­rok­sel­le, ja Gu­a­te­ma­las­sa Volcán de Fu­e­gon -va­el­luk­sel­le. Volcán de Fu­e­go on yk­si maa­il­man ak­tii­vi­sim­mis­ta tu­li­vuo­ris­ta.

– Yl­hääl­lä tuu­li tosi ko­vaa. Tu­li­vuo­ri pur­kau­tuu 15 mi­nuu­tin vä­lein, ja se kuu­los­taa sil­tä kuin uk­ko­nen oli­si vie­res­sä. Maa tä­ri­see. Oli­han se tosi hur­jaa, Oo­na ker­too.

Maailmanympärimatka oli Miiro ja Oona Aaltosen pitkäaikainen unelma ja samalla mahdollisuus irrottautua hetkeksi arjesta.

Merja Forsman

Maa­lais­jär­jel­lä pär­jää

Vaik­ka reis­su su­jui pää­o­sin hy­vin, lä­hes seit­se­mään kuu­kau­teen mah­tui myös sai­ras­tu­mi­sia, pit­kiä siir­ty­miä, muut­tu­nei­ta suun­ni­tel­mia, odot­ta­mis­ta ja ruo­ka­myr­ky­tys.

– Sen­kin me saim­me ihan kun­non ra­vin­to­las­ta, ei ka­tu­keit­ti­ös­tä, jois­sa söim­me tosi pal­jon, Oo­na ker­too.

Pa­ris­kun­nan mu­kaan kaik­ki­al­la tun­tui tur­val­li­sel­ta, eten­kin Aa­si­as­sa.

– Ete­lä-Ame­ri­kas­sa pi­tää ol­la eh­kä vä­hän enem­män va­ruil­laan, var­sin­kin isois­sa vä­ki­jou­kois­sa, mut­ta maa­lais­jär­jel­lä siel­lä­kin pär­jää. Koko reis­sul­la ei tar­vin­nut pe­lä­tä mi­tään, Mii­ro ker­too.

It­sen­sä ylit­tä­mis­tä ja hen­kis­tä kas­vua

Pa­ras­ta reis­sus­sa oli­vat ih­mi­set. Pa­ris­kun­nan ta­voit­tee­na oli tu­tus­tua ta­val­li­seen ar­keen, mikä on­nis­tui, kun ma­joi­tuk­set va­lit­tiin suur­ten ho­tel­li­kes­kit­ty­mien ul­ko­puo­lel­ta.

– Ih­mi­set te­ke­vät reis­sun. Mo­nis­ta sa­moil­la ret­kil­lä ol­leis­ta tuli meil­le kuin par­hai­ta ys­tä­viä. Saim­me heil­tä hy­viä vink­ke­jä seu­raa­vis­ta koh­teis­ta. Löy­sim­me mie­let­tö­miä paik­ko­ja, joi­ta ei Goog­les­ta oli­si löy­ty­nyt, Mii­ro ker­too.

Indonesiassa on useita upeita vesiputoksia. Kuvassa Tumpak Sewun vesiputous.

Oona ja Miiro Aaltonen

Puo­li vuot­ta myös kas­vat­ti.

– Elim­me in­tui­tii­vis­ta elä­mää, usein il­man pu­he­li­mia. Opin, et­tä em­me tar­vit­se hir­ve­äs­ti mi­tään mu­ka­vuuk­sia, vaan elä­mäs­tä pys­tyy naut­ti­maan, kun on hy­vää seu­raa – ja kli­sei­ses­ti sa­not­tu­na – elää het­kes­sä, Mii­ro sa­noo.

– Olem­me mon­ta ker­taa ylit­tä­neet it­sem­me. En oli­si esi­mer­kik­si iki­nä us­ko­nut, et­tä us­kal­tai­sin su­kel­taa, ja nyt su­kel­lan kuin vet­tä vain, Oo­na ker­too.

Kun mat­ka päät­tyi ja kak­sik­ko pa­la­si koti-Por­voo­seen, kaik­ki oli en­nal­laan niin hy­väs­sä kuin pa­has­sa.

–  Jo­ten­kin ou­to tun­ne, et­tä mi­kään ei ole muut­tu­nut tääl­lä, mut­ta it­se on suur­ta ko­ke­mus­ta rik­kaam­pi. Ja toi­saal­ta on se kii­tol­li­suus sii­tä kai­kes­ta, mikä on tääl­lä help­poa ja lä­hel­lä. Tääl­lä on kaik­ki niin jär­jes­tel­mäl­lis­tä, Mii­ro ker­too.

– Nyt osaa ol­la kii­tol­li­nen pie­nis­tä asi­ois­ta, ku­ten sii­tä, et­tä ha­nas­ta voi juo­da vet­tä ja ves­san saa ve­tää ja ves­sa­pa­pe­rin heit­tää pyt­tyyn, Oo­na sa­noo.

– Toi­saal­ta kaup­pa­reis­sul­la kol­men päi­vän ruo­at mak­soi­vat 200 eu­roa, Mii­ro nau­raa.

Mitä nyt? On­ko mat­kat mat­kus­tet­tu?

– No, ai­na on jo­tain suun­ni­tel­mia… Mii­ro ja Oo­na hy­myi­le­vät.

» Seu­raa pa­ris­kun­taa so­mes­sa: www.ins­tag­ram.com/aal­to­ne­nad­ven­tu­res