Viikon kysymys
A-
A+
Suomenlahdella ja lounaisilla merialueilla alkuviikon tuulinen ja sateinen sää on rauhoittanut sinilevätilannetta viime viikkoon ja viikonloppuun verrattuna.
Suomen ympäristökeskus
ITÄ-UUSIMAA Edellisviikkoon verrattuna sinilevähavaintojen määrä on laskenut sekä sisävesillä, rannikolla että avomerialueilla. Sisävesillä levää esiintyy ajankohtaan nähden tavanomaista vähemmän, ja rannikon sekä avomeren tilanne on pysynyt keskimääräisellä tasolla. Tilanne vaihtelee kuitenkin alueittain, ja yksittäisiä runsaampia esiintymiä on havaittu eri puolilla maata, Suomen ympäristökeskus tiedottaa.
Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on laskenut edellisviikosta, ja sinilevää esiintyy vähemmän kuin tyypillisesti heinä-elokuun vaihteessa. Vaikka tyyni ja lämmin sää on jatkunut, sinilevien kasvu on hidastunut.
– Ne ovat kuluttaneet vedessä olevat ravinteet, eikä lisää ravinteita ole kulkeutunut sateiden mukana valuma-alueilta tai vapautunut järven pohjasta, tiedotteessa kerrotaan.
Paikallisesti tilanne voi kuitenkin vaihdella. Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilla on kuluvalla viikolla havaittu runsaasti levää kolmella paikalla Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Hieman sinilevää on havaittu yhteensä 21:llä sisävesien havaintopaikalla, enimmäkseen Etelä-, Lounais- ja Keski-Suomessa, mutta yksittäisiä havaintoja on tehty myös eteläisessä Lapissa.
Myös rannikon sinilevähavaintojen määrä on laskenut hieman edellisestä viikosta, mutta tilanne on ajankohdalle tyypillisellä tasolla. Kuluvalla viikolla runsaasti levää on havaittu yhteensä kuudella valtakunnallisen sinileväseurannan rannikon havaintopaikalla Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Hieman levää on havaittu 17:llä havaintopaikalla, enimmäkseen Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikolla, mutta yksittäisiä havaintoja on myös Kymenlaakson, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Lapin rannikoilla.
Suomenlahdella ja lounaisilla merialueilla alkuviikon tuulinen ja sateinen sää on rauhoittanut sinilevätilannetta viime viikkoon ja viikonloppuun verrattuna. Kuitenkin vielä viikonloppuna itäisellä Suomenlahdella oli runsaita pintalevälauttoja, mutta kukinnat ovat sittemmin sekoittuneet veteen. Selkämerellä sinilevä esiintyy yhä pääosin sekoittuneena veteen ja sinilevän määrä on ajankohdalle tyypillisen korkea.
Tiedoteen mukaan virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta saadaan kansalaisilta. Kansalaishavaintoja saatiin kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin sekä Vesi.fi:n kautta yhteensä 173 havaintoa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot