Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Täysperävaunuyhdistelmän perävaunu kaatui ojaan Massbyniellä perjantaina illalla.
Mika Laine
SIPOO, MASSBY Ajoneuvoyhdistelmän perävaunu kaatui ojaan Massbyntiellä Sipoossa perjantaina illalla. Vastaavanlainen onnettomuus tapahtui samassa paikassa kaksi vuotta sitten.
Täysperävaunuyhdistelmä oli matkalla Arlan tehtaalle, kun sen perävaunu suistui tieltä ja kaatui kyljelleen ojaan lumisateen liukastamassa ylämäessä. Vetoauto jäi pyörilleen poikittain tielle.
Itä-Uudenmaan päivystävä palomestari Petri Lyttinen kertoi, ettei onnettomuudessa aiheutunut henkilövahinkoja.
– Perävaunussa on kappaletavaraa eikä siinä ole mainittavia vuotoja. Nyt odotellaan hinausautoa, että saadaan vetoauto pois tieltä ja liikennettä kulkemaan, Lyttinen kertoi puoli yhdeksän aikaan.
Hätäkeskus sai tiedon liikenneonnettomuudesta hieman kello kahdeksan jälkeen. Onnettomuuspaikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Sipoon ja Porvoon pelastusasemilta sekä Gumbon sopimuspalokunnan yksiköt sekä poliisi.
Tie oli onnettomuuspaikalla suljettu vielä yhdeksän jälkeen, jolloin paikalle saapui kolme hinausautoa raivaamaan onnettomuuspaikkaa.
Onnettomuuspaikan raivaustyöt kestänevät useita tunteja. Perävaunun lastina on maitopurkkeja ja perävaunu jouduttaneen tyhjentämään ennen sen nostamista ylös ojasta.
Yhdistelmä oli matkalla Arlan tehtaalle kappaletavaralastissa.
Mika Laine
Vastaavanlainen onnettomuus tasan kaksi vuotta sitten
Vuoden 2023 tammikuussa samaisessa paikassa tapahtui aivan vastaavanlainen onnettomuus.
Perjantaina onnettomuuspaikalle hälytetty Arlan logistiikkapäällikkö Peter Fallström on seurannut pidempään yhdistelmien ongelmia Massbyntien mäessä.
Fallströmin mukaan viimeaikaisten onnettomuuksien syy ei ole niinkään talvikunnossapidossa vaan itse tiessä.
– Tie profiili on väärä mäen kohdalla. Se kallistuu ulospäin.
Ennen mäkeä olevan suojantien kohdalla tehty kavennus aiheuttaa omat haasteensa.
– Siinä ne joutuvat vielä hieman jarruttelemaan. Mäessä on vielä se että, se jyrkentyy loppupäässä ja autojen vauhti on hidastuu siinä ja jäävät usein siihen kohtaan jumiin, Fallström tietää.
Massbyntie on ELY:n alaisuudessa. Fallström kertoo, että ELY:n kanssa on käyty hyvässä hengessä keskusteluja tien talvikunnossapidosta.
– Hyvää yritystä on ollut tänä talvena mutta näissä olosuhteissa tietä on mahdoton pitää puhtaana.
Fallströmin arvion mukaan tiellä kulkee päivittäin vajaa sata rekkaa tai täysperävaunuyhdistelmää.
Vetoauton siirtämisestä pois tieltä aloiteltiin yhdeksän aikaan illalla.
Mika Laine
»» LUE MYÖS: Ajoneuvoyhdistelmän perävaunu kaatui ojaan Sipoossa
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot