POR­VOO, PEIP­PO­LA Per­jan­tai­aa­mu­na Peip­po­la­lai­sen ko­din keit­ti­ös­sä hää­rää per­hee­ni­sä Ant­ti Pel­li­nen. Pöy­tä on lai­tet­tu ko­re­ak­si suo­lai­sis­ta ja ma­keis­ta lei­von­nai­sis­ta, ja il­mas­sa lei­jai­lee suk­lai­sen kah­vin tuok­su.

– Tääl­lä on to­si­aan vä­hän mie­hi­nen si­sus­tus. Si­sus­tim­me yh­des­sä poi­kien kans­sa, per­hee­ni­sä nau­rah­taa ja kaa­taa toi­mit­ta­jal­le kup­po­sen kah­via.

Pel­li­sen ko­dis­sa tun­nel­ma on läm­min, ko­toi­sa ja tur­val­li­nen. Muun­lai­sek­si ei var­mas­ti osai­si­kaan ku­vi­tel­la ko­tia, jos­sa asuu juu­ri val­ti­ol­li­sen isän­päi­vä­kun­ni­a­mer­kin saa­nut van­hem­pi.

Pel­li­nen asuu kah­den tei­ni-ikäi­sen ja yh­den tei­ni-iän kyn­nyk­sel­lä ole­van poi­kan­sa kans­sa. Asu­mis­rat­kai­suun pää­dyt­tiin kol­me ja puo­li vuot­ta sit­ten ta­pah­tu­neen avi­oe­ron jäl­keen, ja sil­lä py­rit­tiin yh­tei­sym­mär­ryk­ses­sä var­mis­ta­maan su­ju­va ar­ki jäl­ki­kas­vul­le.

– Asuim­me täs­sä ta­los­sa kaik­ki yh­des­sä. Jos täs­tä oli­si läh­te­nyt muut­ta­maan, po­jil­la oli­si vaih­tu­nut kou­lut ja kaik­ki, Pel­li­nen ker­too.

Ar­ki kol­men po­jan lä­hi­van­hem­pa­na on su­ju­nut hy­vin, ei­kä sii­hen löy­dy vaa­ti­mat­to­man isän mu­kaan mi­tään sen suu­rem­paa sa­lai­suut­ta.

– Teen ihan sa­mo­ja pe­ru­sa­si­oi­ta kuin kuka ta­han­sa muu­kin van­hem­pi, hän hy­myi­lee.

– Mut­ta sa­no­taan, et­tä ta­pah­tui mitä ta­han­sa, elä­mäs­sä tu­lee ol­la pyr­ki­mys pi­tää huo­li tur­val­li­ses­ta ja su­ju­vas­ta ar­jes­ta.

Valtiollisella kunniamerkillä palkittu perheenisä Antti Pellinen asuu kolmen poikansa kanssa Porvoon Peippolassa.

Niki Viheriävaara

Van­hem­muus tar­koit­taa Pel­li­sel­le läs­nä­o­loa, avoi­muut­ta ja tii­mi­pe­laa­mis­ta. Hä­nel­le on tär­ke­ää, et­tä lap­set ko­ke­vat hä­net tur­val­li­se­na ai­kui­se­na, jol­ta voi pyy­tää apua elä­män pie­niin ja suu­riin huo­liin ma­tik­ka­pul­mis­ta ih­mis­suh­de­on­gel­miin.

– Avoi­muu­den ja pu­heyh­tey­den säi­lyt­tä­mi­nen las­ten kans­sa ikään tai ti­lan­tee­seen kat­so­mat­ta on erit­täin tär­ke­ää, per­hee­ni­sä avaa.

Läs­nä­o­lo ta­pah­tuu myös yh­des­sä te­ke­mäl­lä, ja koko per­he ja­kaa­kin yh­tei­sen lii­kun­ta­har­ras­tuk­sen. Isän nuo­ruus ka­ra­ten pa­ris­sa in­nos­ti il­moit­ta­maan jäl­ki­kas­vun tais­te­lu­la­jin pa­riin, ja kaik­ki po­jat ovat in­nos­tu­neet jat­ka­maan har­ras­ta­mis­ta.

– Mie­les­tä­ni on tär­ke­ää, et­tä on ai­na­kin yk­si lii­kun­ta­har­ras­tus. Kun il­moi­tin po­jat ka­ra­teen, in­nos­tuin it­se­kin pa­laa­maan la­jin pa­riin, Pel­li­nen ker­too.

"Isäksi tuleminen ylipäätään muuttaa sitä, miten asiat näkee ja mitä pitää tärkeänä", kertoo porvoolainen perheenisä Antti Pellinen.

Niki Viheriävaara

Las­ten kas­vat­ta­mi­nen on Pel­li­sel­le myös kas­va­mis­ta it­se. Hä­nen roo­lin­sa ei ole vain opet­taa, vaan myös op­pia las­ten­sa kans­sa koh­taa­mis­taan ti­lan­teis­ta. Mitä kol­men po­jan kas­vat­ta­mi­nen on sit­ten voi­nut isäl­le opet­taa?

– Olen muu­ten­kin ai­ka kär­si­väl­li­nen ka­ve­ri, mut­ta kär­si­väl­li­syyt­tä, hän nau­rah­taa.

– Kun esi­mer­kik­si opet­taa lap­sil­le tai­to­ja, ku­ten ui­mis­ta, luis­te­le­mis­ta ja pyö­räi­lyä, pi­tää jak­saa tsem­pa­ta ja kan­nus­taa, kun heil­lä me­nee her­mot.

Kas­va­mi­nen tar­koit­taa tie­tys­ti muu­ta­kin, kuin vain uu­sien tai­to­jen op­pi­mis­ta ja pit­käk­si ve­ny­mis­tä. Kun kat­soo jäl­ki­kas­vun­sa kas­va­van, op­pi­van ja ku­kois­ta­van, muut­tuu myös oma kä­si­tys elä­män mer­ki­tyk­sel­li­sim­mis­tä asi­ois­ta.

– Isäk­si tu­le­mi­nen yli­pää­tään muut­taa sitä, mi­ten asi­at nä­kee ja mitä pi­tää tär­ke­ä­nä, Pel­li­nen tii­vis­tää.

Valtiollinen kunniamerkki myönnetään Antti Pelliselle ja 47 muulle isälle valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa 9.11.

Niki Viheriävaara

Kol­men po­jan lä­hi­van­hem­pa­na ope­roi­mi­nen voi jos­kus ol­la hek­tis­tä, mut­ta ras­kaak­si Pel­li­nen ei osaa sitä sa­noa.

– Meil­lä on tääl­lä niin hyvä hen­ki, hän ku­vaa.

Pel­lis­ten ko­ti­ta­lou­des­sa ko­din­hoi­dol­li­set hom­mat hoi­de­taan yh­des­sä, ja po­jat aut­ta­vat niin ruo­an­lai­tos­sa kuin sii­vo­a­mi­ses­sa­kin. Tu­kea ar­keen per­hee­ni­sä on saa­nut tar­vit­ta­es­sa myös äi­dil­tään ja si­sa­ruk­sil­taan, ja naa­pu­rus­to on täyn­nä in­nok­kai­ta apu­kä­siä. Su­ju­va ja tur­val­li­nen ar­ki jät­tää ai­kaa myös omil­le ur­hei­lu­har­ras­tuk­sil­le ja töi­den te­ke­mi­sel­le.

– Pi­tää täs­sä ol­la te­ho­kas, mut­ta esi­mer­kik­si työ­ar­ki on ny­ky­ai­ka­na jous­ta­vam­paa, Pel­li­nen sa­noo.

Vanhemmuudessa tärkeää on läsnäolo ja turvallisuus, kertoo perheenisä Antti Pellinen.

Niki Viheriävaara

Nyt Pel­li­sen läs­nä­o­le­va van­hem­muus on tun­nis­tet­tu myös suu­rem­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa. Ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti Ale­xan­der Stub­bin myön­tä­mä val­ti­ol­li­nen kun­ni­a­merk­ki on huo­mi­o­no­soi­tus van­hem­pa­na ja kas­vat­ta­ja­na teh­dys­tä ar­vok­kaas­ta työs­tä, ja se myön­net­tiin nyt en­sim­mäis­tä ker­taa äi­tien li­säk­si myös isil­le.

– Kun­ni­a­mer­kin vi­ral­li­nen ha­ki­ja oli yk­si po­jis­ta­ni, mut­ta tu­ke­na on ol­lut vah­vas­ti koko naa­pu­rus­tom­me. He ovat seu­ran­neet tou­hu­a­ni ja kat­so­neet, et­tä van­hem­muu­te­ni oli­si täl­lai­sen huo­mi­o­no­soi­tuk­sen ar­voi­nen, Pel­li­nen avaa.

Muu­ta­ma viik­ko sit­ten töi­tä teh­des­sä säh­kö­pos­tiin ki­lah­ti vies­ti, jos­ta sel­vi­si, et­tä kun­ni­a­merk­ki oli kuin oli­kin myön­net­ty per­hee­ni­sä Ant­ti Pel­li­sel­le.

– Tun­tui­han se upe­al­ta. Olo on nöy­rä ja kii­tol­li­nen, hän hy­myi­lee.

Kun­ni­a­merk­ki ja­e­taan Pel­li­sel­le ja 47 muul­le suo­ma­lai­sel­le isäl­le Pre­si­den­tin­lin­nas­sa val­ta­kun­nal­li­ses­sa isän­päi­vä­juh­las­sa 9. mar­ras­kuu­ta.