POR­VOO Por­voo­lai­nen POE-te­at­te­ri tuo täl­lä vii­kol­la en­si-il­taan Ar­to Paa­si­lin­nan kir­jaan pe­rus­tu­van näy­tel­män Jä­nik­sen vuo­si. Vuon­na 1975 il­mes­ty­neen kir­jan tee­mat ovat ajan­koh­tai­sem­pia kuin kos­kaan, näy­tel­män te­ki­jä­jouk­ko nä­kee.

Pää­hen­ki­lö da­ta­no­mi Va­ta­nen elää työn ja ih­mis­suh­tei­den ora­van­pyö­räs­sä. Va­ta­sen elä­mään liit­tyy jat­ku­va epä­var­muus tu­le­vas­ta ja huo­li ih­mis­kun­nan koh­ta­los­ta. Kun Va­ta­nen ajaa aut­taa louk­kaan­tu­nut­ta jä­nis­tä, eläin kiin­nit­tyy hä­neen ja al­kaa yh­tei­nen pa­ko­mat­ka erä­maa­han.

– Pa­luu juu­ril­le -tee­ma on mie­les­tä­ni edel­leen ajan­koh­tai­nen tee­ma. Ar­ki ja työ­e­lä­mä vie edel­leen mu­ka­naan her­käs­ti ku­ten Va­ta­sel­la, ku­lut­taa ja uu­vut­taa, sa­noo Jon­ne Heik­ki­nen.

Hän näyt­te­lee Jä­nik­sen vuo­des­sa viit­tä roo­lia, sil­lä lä­hes kai­kil­la yh­dek­säs­tä näyt­te­li­jäs­tä on usei­ta, vaih­tu­via roo­le­ja.

Oh­jaa­ja Mar­jo Lah­den mu­kaan ih­mi­sen luon­to­suh­teen ka­to­a­mi­nen on ol­lut yh­tä lail­la huo­le­nai­hee­na vuon­na 1975 kuin tänä päi­vä­nä.

– Ih­mi­nen ei voi ol­la eril­li­nen luon­nos­ta, ja jos se suh­de kat­ke­aa, niin ih­mi­nen kat­kai­see suh­teen myös it­seen­sä.

Hän nä­kee, et­tä ke­hi­tys on men­nyt vain hul­lum­paan suun­taan.

– Tämä lo­pu­ton ta­lous­kas­vu ei ole mah­dol­lis­ta, mit­kään re­surs­sit ei­vät rii­tä sii­hen. Nyt ol­laan siel­lä vii­mei­sel­lä ran­nal­la, nyt jos jos­kus on ai­ka teh­dä jo­tain ja kuun­nel­la luon­toa her­käl­lä kor­val­la, hän sa­noo.

Jä­nik­sen vuo­si on toi­nen Lah­den POE-te­at­te­ril­le oh­jaa­ma näy­tel­mä. Myös edel­li­nen, Kuin en­sim­mäis­tä päi­vää -teos yh­dis­ti ab­sur­din ko­me­di­an va­ka­vaan ai­hee­seen.

Luon­non ohel­la kuun­te­le­mi­nen nou­see näy­tel­män toi­sek­si ajan­koh­tai­sek­si tee­mak­si. Jä­nis suur­ten kor­vien­sa avul­la kuun­te­lee tar­kas­ti niin it­se­ään, toi­sia kuin luon­toa. Te­ki­jöi­den mu­kaan mui­den kuun­te­lu ja sen tuo­ma em­pa­tia ovat nyky-yh­teis­kun­nas­sa sel­väs­ti vä­hen­ty­neet vuo­teen 1975 ver­rat­tu­na.

– Eläm­me ai­ka po­la­ri­soi­tu­nees­sa ajas­sa, jos­sa tois­ten kuun­te­lu vä­lil­lä unoh­tuu, ih­mi­set ovat omis­sa po­te­rois­saan. Li­säk­si täs­sä näy­tel­mäs­sä tu­lee ai­ka pe­rus­ta­van­laa­tui­sia tee­mo­ja, kun jä­nis poh­tii esi­mer­kik­si mitä on kuo­le­ma ja rak­kaus, ker­too jä­nik­sen pää­roo­lia esit­tä­vä Timo Kin­nu­nen.

– Näen täs­sä myös hy­väk­syn­nän tee­maa, et­tä ih­mi­sen pi­täi­si saa­da ol­la oma it­sen­sä. Oli si­nul­la kor­vat tai ei, näyt­te­li­jä An­ne Lai­ti­nen poh­tii.

Hän nos­taa esiin myös ih­mi­sen vä­lin­pi­tä­mät­tö­myy­den luon­toa koh­taan. Näy­tel­mäs­sä pääs­tään kur­kis­ta­maan myös vaih­to­eh­toi­siin tu­le­vai­suuk­siin.

– Se ris­ti­rii­ta, et­tä em­me vä­li­tä suu­rim­mas­ta rik­kau­des­ta ja mah­dol­li­suu­des­ta, min­kä tämä maa tuot­tai­si meil­le kai­kil­le tu­le­vai­suu­des­sa, tu­lee ai­ka räi­ke­äs­ti esiin, kun jou­tuu nau­ra­maan va­ka­val­le asi­al­le, Lai­ti­nen sa­noo.

Näy­tel­män dra­ma­ti­soin­ti on teh­ty vuon­na 2013, ja jos ver­ra­taan mo­nen tun­te­maan Ris­to Jar­van fil­ma­ti­soin­tiin 1970-lu­vul­ta, on myös ryt­mi kiih­ty­nyt huo­mat­ta­vas­ti.

– Ai­ka ja tai­teen te­ke­mi­sen tapa on muut­tu­nut. Tai­de on ai­na si­dok­sis­sa ai­kaan­sa, kos­ka se toi­mii ai­kan­sa yh­teis­kun­nan pei­li­nä, Lah­ti huo­maut­taa.

SARI SA­KA­LA

» Jä­nik­sen vuo­si, POE-te­at­te­ri, Van­ha 123 / Aa­tos Café, Kai­vo­ka­tu 37 B, Por­voo. En­si-il­ta 1.11. (lop­puun­myy­ty). Esi­tyk­set 14.12. as­ti. Li­put: Bi­let­ti.fi tai ovel­ta 30 min. en­nen näy­tös­tä. Oh­jaus Mar­jo Lah­ti. Roo­leis­sa Jyr­ki Toi­vo­nen, Timo Kin­nu­nen, Noo­ra Lai­ti­nen, An­ne Lai­ti­nen, Jon­ne Heik­ki­nen, An­ne Vir­ta, Jo­han­na Saa­ri­kal­lio, Toni Ai­ras ja Vir­pi Pa­kas­lah­ti. '