Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Lapinjärvelle myönnettiin Voimaa vanhuuteen -foorumissa Helsingissä 12.9.2024 kunniakirja ansiokkaasta ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyöstä. Kuvassa vasemmalla Ikäinstituutin erityisasiantuntija Heli Starck ja Lapinjärven liikunnanohjaaja ja liikuntaneuvoja Petteri Aaltolainen.
Ikäinstituutti
LAPINJÄRVI Lapinjärven kunta järjestää joka viikko järjestetään kuusi liikuntaryhmää, esimerkiksi tuolijumppaa, senioritanssia ja kuntosaliharjoittelua. Myös liikuntaneuvonta on tavoittanut ikäihmiset, ja moni on löytänyt sieltä itselleen mieluisan liikkumismuodon.
– Liikunnanohjaajan toimi vakinaistettiin vuonna 2023 Lapinjärvellä, ja se mahdollistaa liikuntatoiminnan järjestämisen ihan uudella tavalla. Haluamme ikäihmisten huolehtivan kunnostaan, siksi tarjoamme yli 65-vuotiaille ilmaiset liikuntapalvelut ja liikuntaneuvonnan, kertoo Petteri Aaltolainen Lapinjärven kunnasta.
Joka neljäs 75-vuotias ei selviä 500 m kävelystä (Sotkanet 2022), mikä tarkoittaa, että ikäihmisellä on vaikeuksia selvitä itsenäisesti kotona ja myös kaatumisriski kasvaa. Suomessa murtuu lonkka kerran tunnissa. Säännöllisellä ja nousujohteisella voima- ja tasapainoharjoittelulla voidaan ehkäistä kolmasosa ikäihmisten kaatumisista. Ryhmäliikunta ehkäisee Voimaa vanhuuteen -osallistujakyselyn mukaan myös yksinäisyyttä ja parantaa mielialaa. Kun ikäihmiset pysyvät pystyssä ja liikkumiskykyisinä he voivat asua kotona pidempään ja palvelujen tarve siirtyy myöhemmäksi.
Lapinjärvi on ollut mukana Ikäinstituutin koordinoimassa Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelmassa 2022–2024. Tavoitteena on ollut lisätä ikäihmisten voima- ja tasapainoharjoittelua, liikuntaneuvontaa sekä ulkoilua kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueen yhteistyönä.
Kolmivuotisen kehittämistyön tueksi kuntien poikkisektoriset yhteistyöryhmät ovat saaneet mentorointitukea, maksuttomia koulutuksia ja verkostotapaamisia sekä materiaalia käytännön työn tueksi. Ohjelmassa vuosina 2021–2024 mukana olleiden kuntien hyvää työtä juhlistettiin Voimaa vanhuuteen -foorumissa Helsingissä 12.9.2024.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot