Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Reittimaastot koostuvat suurimmaksi osaksi kauniista, kapeista metsäpoluista ja idyllisistä hiekka- ja sorapohjaisia kyläteistä. Kuvituskuva.
Depositphotos
LOVIISA, ISNÄS Urheiluseura Isnäs Start järjestää yhteistyössä muiden paikallisten tahojen kanssa uuden juoksutapahtuman "Isnäs Tian" (Isnäsin kymppi) Isnäsin urheilukentällä tulevana sunnuntaina 8.9. kello 13 .
Isnäs Tian -juoksutapahtuma on tarkoitettu kaikenkuntoisille liikkujille, osallistua voi niin juosten, hölkäten kuin kävellenkin. Tarjolla on kaksi vaihtoehtoista reittiä, 10 kilometriä ja 7 kilometriä, kertoo ratamestari Timo Tanninen tiedotteessa.
Pidemmällä 10 kilometrin reitillä on noin viisi kilometriä kauniita, kapeita metsäpolkuja ja lähes saman verran idyllisiä, hiekka- ja sorapohjaisia kyläteitä sekä muutama sata metriä asfalttia.
Lyhyemmällä reitillä noin kaksi kilometriä on metsäpolkuja ja kolme kilometriä hiekka- ja sorateitä. Kaksi kilometriä reitistä on asfalttia. Tarvittaessa järjestäjältä saa tuoreita kuvia reitin varrelta.
Muutamilla maanteiden ylityskohdilla autoliikenne pysäytetään liikenteenohjaajien toimesta osallistujien ylittäessä tien, kerrotaan tapahtuman järjestelyistä.
– Reittien varrella on juomapisteet, kuten myös maalissakin. Sekä lähtö että maali sijaitsevat urheilukentällä.
Östnylands 4H -järjestö järjestää tapahtuman ajan ohjelmaa lapsille. Tapahtuman ensiavusta vastaa Isnäsin VPK.
Juoksutapahtumaan voi ilmoittautua joko etukäteen Facebookin kautta tai itse kilpailupäivänä sunnuntaina 8.9. kello 11-12.30 Isnäsin urheilukentällä. Osallistumismaksu on 20 euroa ja alle 16-vuotiailta 10 euroa.
»» Isnäs Tian 8.9. klo 13 (ilmoittautuminen 11-12.30)
Isnäsin urheilukenttä, Isnäsintie 10
»» Isnäs Tian facebookissa
»» Ilmoittautuminen tapahtumasivun kautta täältä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot