POR­VOO Hei­nä­kuus­sa vuon­na 2023 Itä-Uu­den­maan pe­las­tus­lai­tok­sen pa­lo­mes­ta­ri Pet­ri Lyt­ti­nen oli vie­raa­na MTV:n Huo­men­ta Suo­mi -aa­muoh­jel­mas­sa. Jak­so kä­sit­te­li Krei­kas­sa tu­hoi­sas­ti roi­hu­a­via maas­to­pa­lo­ja, jois­ta pa­lo­mes­ta­ri oli kes­kus­te­le­mas­sa asi­an­tun­ti­ja­roo­lis­sa; oli­han hän ai­kai­sem­pa­na vuon­na ol­lut joh­ta­mas­sa suo­ma­lais­ten muo­dos­tel­maa sa­mo­jen asi­oi­den ää­rel­lä. Aa­muoh­jel­mas­sa ko­ke­muk­sien ja­ka­mi­nen poi­ki jo­tain, mitä vuo­si­kym­me­niä pe­las­tus­toi­mes­sa työs­ken­nel­lyt Lyt­ti­nen ei ol­lut kos­kaan tul­lut aja­tel­leek­si.

– Kun pa­la­sin töi­hin, säh­kö­pos­tii­ni oli tul­lut vies­ti De­ad­li­ne Kus­tan­nuk­sen toi­mi­tus­joh­ta­ja Vera Miet­ti­sel­tä. Hän oli näh­nyt jak­son, ja ky­syi, olen­ko kos­kaan miet­ti­nyt kir­jan kir­joit­ta­mis­ta.

Elo­kuus­sa rei­lu kak­si vuot­ta sit­ten käyn­nis­tyi pro­ses­si, jon­ka he­del­mäs­tä kan­sa pää­see naut­ti­maan mar­ras­kuun puo­li­vä­lin paik­keil­la. Lyt­ti­sen esi­kois­te­os, Suo­men en­sim­mäi­siin pe­las­tus­toi­men työ­e­lä­män­ker­toi­hin kuu­lu­va Sa­vun ja tu­len kes­kel­lä – Pa­lo­mes­ta­rin ker­to­muk­sia to­si­ti­lan­teis­ta (De­ad­li­ne, 2025) nä­kee päi­vän­va­lon 17.11.

– Po­lii­seil­ta ja en­si­hoi­ta­jil­ta on Suo­mes­sa­kin pal­jon työ­e­lä­män­ker­to­ja, mut­ta pe­las­tus­toi­mes­ta ei juu­ri­kaan, Lyt­ti­nen avaa.

De­ad­li­ne Kus­tan­nus on vuon­na 2020 pe­rus­tet­tu kus­tan­ta­mo, joka on eri­kois­tu­nut ri­ko­sai­hei­siin kir­joi­hin ja elä­män­ker­toi­hin. Se on jul­kais­sut yli 50 kir­jaa, jois­ta osa on ta­ri­nal­li­sia tie­to­kir­jo­ja ja osa ro­maa­ne­ja.

– Moni esi­kois­kir­jai­li­ja jou­tuu en­sin tuot­ta­maan teks­tin ja sit­ten voi yrit­tää saa­da sen kus­tan­ta­jal­le, mut­ta mel­kein kai­kil­la De­ad­li­nen kir­jai­li­joil­la se on men­nyt niin, et­tä hei­tä on pyy­det­ty kir­joit­ta­maan, Lyt­ti­nen se­lit­tää.

Palomestari Petri Lyttisen vuosikymmenien mittaiselle uralle on mahtunut paljon mieleenpainuvia pelastustehtäviä.

Mika Laine

Lyt­ti­sel­le, jon­ka mie­les­sä kir­jan kir­joit­ta­mi­nen ei ol­lut kos­kaan käy­nyt­kään, aloit­ta­mi­nen oli haas­ta­vaa. Ins­pi­raa­ti­on et­sis­ke­le­mi­nen kus­tan­ta­mon­sa muis­ta työ­e­lä­män­ker­rois­ta ei oi­kein tuot­ta­nut tu­los­ta, ja val­ta­vas­ta mää­räs­tä ta­ri­noi­ta oli vai­kea löy­tää suun­taa ja ra­jaus­ta. Myös kym­me­nien vuo­sien ta­kais­ten ta­pah­tu­mien muis­te­le­mi­nen osoit­tau­tui haas­ta­vak­si.

– On­net­to­muus­tie­to­kan­tam­me­kin me­nee vain kah­den vuo­den pää­hän. Pe­las­tu­so­pis­tol­ta­kin kun pyy­si pääs­tä kat­so­maan van­ho­ja jut­tu­ja, ne­kin lop­pui­vat vuo­teen 2019, Lyt­ti­nen ker­too.

Ma­te­ri­aa­lia van­hois­ta ju­tuis­ta kai­vel­tiin pait­si oman mie­len so­pu­kois­ta, leh­ti­leik­keis­tä ja tie­to­kan­nois­ta myös vai­vih­kaa työ­yh­tei­söl­tä van­ho­ja ta­pauk­sia muis­tel­len.

– En ker­to­nut töis­sä ke­nel­le­kään, et­tä kir­joi­tan kir­jaa. Vä­lil­lä, kun joku ot­ti pu­heek­si van­ho­ja jut­tu­ja, aloin ky­se­le­mään, et­tä mi­ten se nyt me­ni­kään, pa­lo­mes­ta­ri nau­rah­taa.

Pro­ses­sin ai­ka­na Lyt­ti­sel­le oli­si ol­lut mah­dol­lis­ta kir­joit­taa kir­jaa kap­pa­le ker­ral­laan, mut­ta hän pää­tyi kir­joit­ta­maan ko­ko­nai­sen, kro­no­lo­gi­sen elä­män­ker­ta­teks­tin heti al­kuun. Kus­tan­nus­toi­mit­ta­jan kans­sa kro­no­lo­gia pää­dyt­tiin sär­ke­mään, ja muu­ta­man ison kei­kan ni­miä sen­su­roi­maan. Kir­jas­saan Lyt­ti­nen kä­sit­te­lee muun mu­as­sa Por­voon tuo­mi­o­kir­kon tu­ho­polt­toa sekä vuo­den 2004 Vas­ken­va­la­jan­ka­dun pa­loa, jos­sa äi­ti sai syyt­teet kah­den lap­sen­sa mur­has­ta.

Petri Lyttinen ei ollut harkinnutkaan kirjan kirjoittamista, kun mahdollisuus siihen avautui hänelle televisiohaastattelun myötä.

Mika Laine

Kir­jan vas­taa­not­toa pa­lo­mes­ta­ri ei juu­ri­kaan osaa pe­lä­tä. Hän myön­tää, et­tä osaa ju­tuis­ta on ta­ri­nal­lis­tet­tu ja tie­tää, et­tä se voi ai­heut­taa alan ih­mi­sis­sä epä­us­koi­suut­ta. Nyt Sa­vun ja tu­len kes­kel­lä on kui­ten­kin muo­dos­tu­nut te­hok­kaak­si pa­rin­sa­dan si­vun pa­ke­tik­si, jos­sa kä­si­tel­lään pe­las­ta­jan am­mat­tia yl­lät­tä­vis­tä­kin nä­kö­kul­mis­ta. Vuon­na 1984 en­sim­mäis­tä ker­taa pe­las­tus­lai­tok­sel­la ke­sä­töis­sä ol­leen pe­las­ta­jan ural­le mah­tuu mo­ni­puo­li­ses­ti eri­lai­sia pe­las­tus­ti­lan­tei­ta, jois­sa työn­ku­van mo­ni­puo­li­suus tu­lee vah­vas­ti esil­le. Lyt­ti­nen ker­too­kin, et­tä hän ha­lu­si te­ok­sel­laan ku­va­ta pe­las­tus­työn nii­tä puo­lia, jot­ka jää­vät suu­ril­ta mas­soil­ta eh­kä huo­maa­mat­ta.

– Olen ha­lun­nut kir­joit­taa kir­jan ni­men omaan suu­rel­le ylei­söl­le. Moni tie­tää pe­las­tus­toi­mes­ta sen, et­tä pu­nai­nen au­to ajaa vil­kut pääl­lä, mut­ta se, mitä kaik­kea sii­hen liit­tyy, ei ole eh­kä niin yk­sin­ker­tais­ta kuin ku­vi­tel­laan, hän se­lit­tää.

Ta­ri­nal­li­ses­sa työ­e­lä­män­ker­ras­saan pa­lo­mes­ta­ri nos­taa esiin myös nä­kö­kul­mia, jot­ka saat­ta­vat jää­dä ta­van ih­mi­sel­tä huo­maa­mat­ta.

– Esi­mer­kik­si kir­kon pa­los­sa se oli vain yk­si kirk­ko, tai pi­kem­min­kin kir­kon kat­to, joka pa­loi. Hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti pal­jon suu­rem­pi tra­ge­dia on se, et­tä joku me­net­tää ko­tin­sa, hän avaa.

Esi­kois­kir­jai­li­ja juh­lii kir­jan­sa jul­kis­ta­mis­ta Por­voos­sa sen jul­kai­su­vii­kol­la. Kah­den vuo­den urak­ka pal­ki­taan nyt konk­reet­ti­sel­la ja mo­nel­la ta­paa his­to­ri­al­li­sel­la te­ok­sel­la. Mitä kir­joit­ta­mi­ses­ta jäi pääl­lim­mäi­se­nä mie­leen? Oli­ko se nyt sii­nä, vai on­ko pa­lo­mes­ta­ril­ta odo­tet­ta­vis­sa vie­lä li­sää kir­jal­li­sia te­ok­sia?

– Eh­kä sit­ten eläk­keel­lä voi­si kir­joit­taa pa­lo­mes­ta­rin muis­tel­mat. Sii­nä sit­ten voi ava­ta vä­hän muu­ta­kin kuin noi­ta keik­ko­ja, Lyt­ti­nen vir­nis­tää.