Viikon kysymys
A-
A+
Lava on reilun kokoinen, joten lavalle mahtuu kerralla useampikin tarkkailija tai vaikka koululais- tai muu ryhmä.
Arkisto/Sami Heiskanen
PORVOO, RUSKIS Ruskikselle Porvoonjokisuistoon rakenteilla ollut esteetön katselulava on valmistunut juuri ennen parasta lintujen kevätmuuton sesonkia. Rakentamista on tehty kaupungin toimesta läpi talven ja nyt odotus palkitaan juuri sopivaan aikaan, kun luonto on heräämässä kevääseen.
Lavalle pääsee esteettömästi loivaa ramppia pitkin. Lavalta on myöhemmin yhteys myös pitkospuureitille, mutta portaiden rakentaminen odottaa vielä syksyyn, koska lintujen rauhoitusaika alkoi 1.4. ja maa on vielä jäässä. Syksyllä myös parannetaan alueen pysäköintiä ja kevyen liikenteen väylältä lähtevä pitkospuureitti kunnostetaan esteettömäksi lankkupoluksi, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Laidunalueelle, lähelle lavaa, on pystytetty myös 40 pesän pääskyhotelli räystäspääskyille. Lavalta käsin pääsee hyvin seuraamaan myös pääskyjen elämää, kunhan ne löytävät uuden pesäpaikan.
Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kaupungille näihin parannustöihin rahoitusta hallitusohjelman Suomi liikkeelle –ohjelmasta, jonka tavoitteena on lisätä liikkumista jokaisessa ikäryhmässä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot