Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Depositphotos
Ympäri Itä-Uusimaata kansalaiset kokevat turvattomuutta, kun susista on paljon havaintoja monen kunnan alueella ja ilveksiä jopa isoina ryhminä liikkuu taajamissa ja pihoilla. On syytäkin olla huolissaan kun mitään ei vaikuta tapahtuvan viranomaisten toimesta.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella oli susihavaintoja Tassu-rekisterissä viime vuodelta lähes 1000 kappaletta. Vielä kolme vuotta sitten niitä oli alle 300 vuodessa. Ilvespentueiden määrä on ollut selvässä kasvussa 2020-luvun alun. Suurpetojen kantojen kasvu on seurausta siitä, että tärkeät kannanhoidolliset toimet on perusteettomilla valituksilla estetty. Kun petoja on enemmän, siirtyy niitä yhä lähemmäksi ihmistä. Tätä myöten suurpedoillekin aiemmin tyypillinen ihmisarkuus on katoamassa.
Olemme hyvin vaarallisella uralla, johon on syytä puuttua juuri nyt – ennen kuin valitettavat ja yleistyneet kotieläinvahingot eivät jää suurpetojen ainoiksi veriteoiksi! Kannanhoidollinen, tutkimustietoon pohjautuva metsästys on toimiva ja nopea keino turvata itä-uusimaalaisten kotirauhaa, liikkumista ja koulutietä.
SARI KUUPPO,
SIPOON TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄSEN (PS.)
ILKKA SILLANPÄÄ,
ALUETARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄSEN,
SIPOON PERUSSUOMALAISTEN PUHEENJOHTAJA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot