Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine / Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Maksamme järkyttävän määrän veroja, mutta vastineeksi saamme koko ajan vähemmän kuin aikaisemmin. Parempi olisi yrittää saada talous tasapainoon säästämällä soten hallinnosta. Maksamme veroja palveluista, emmekä paksun hallinnon vuoksi. Jokaista hyvinvointialuetta kohden riittäisi yksi johtaja. Mitä teemme yli 650 johtajalla?! Lisäksi yksi hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous maksaa jopa 30 000 euroa! (Sitran tuore raportti)
On irvokasta, että IS:n uutisen mukaan Suomen hyvinvointialueiden johtajat nauttivat korkeista palkoista, vaikka hyvinvointialueet ovat talouskriisissä. Hyvinvointialueiden johtajien keskimääräinen kuukausipalkka on 9 270 euroa, korkein palkka jopa yli 18 000 euroa. Samaan aikaan alueet ovat raskaasti alijäämäisiä ja leikkaavat palveluista. Johtajien palkkoihin menee pelkästään ilman työnantajamaksujakin noin kuusi miljoonaa euroa kuukaudessa ja yli 70 miljoonaa euroa vuodessa.
Meille kansalaisille tämä tarkoittaa palveluiden heikentymistä ja leikkauksia, mutta johtajista tai johtajilta ei voida leikata, kun heidän palkat ovat "niin pieni" osa kokonaiskustannuksista. Silti työnantajamaksut ovat pakollisia maksuja, joita työnantaja maksaa työntekijän palkan päälle. Ne koostuvat useista eri maksuista, jotka kattavat muun muassa sosiaaliturvan ja eläkkeet. Tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueiden budjeteista kuluu valtavat summat pelkästään johtajien palkkoihin ja niihin liittyviin kuluihin.
Suomen hyvinvointialueilla työskentelee n. 226 500 ihmistä. IS:n uutisen mukaan palkkakulut ovat noin puolet hyvinvointialueiden menoista.
Kuka meistä haluaa ennemmin lakkauttaa pari terveyskeskusta sieltä ja kymmenkunta tuolta, jotta saadaan säästöjä ja pystytään jatkossakin maksamaan meidän johtajille korkeaa palkkaa? Tarvitsemme hoitohenkilökuntaa ja terveyspalveluiden on oltava kaikkien lähettyvillä. Säästöjä voimme huoletta kohdistaa johtoon ja hallintoon.
Tässä muuten pätee aivan sama irvokas kuvio kuin tuolla meidän koulumaailmassa, jossa sivistystoimen, koulutoimen johtoporras on paksu. Pitäähän meidän huomioida, että tällainen kovan intensiteetin työ kuten vaikka 10 rehtorin tai 30 sairaanhoitajan muodostaman tiimin johtaminen on todella raskasta, niin näille johtajille pitää vielä palkata joku hoitotiimiapulaisjohtaja tai esim. aluerehtoreita ottamaan tällaista kohtuutonta kuormitusta pois... mutta mites niiden sairaanhoitajien, lähihoitajien ja varsinaisten rehtoreiden ja opettajien työkuormitus, sekö onkin ihan ok?
JOHANNA KNOOP,
KUNTA- JA ALUEVAALIEHDOKAS (KESK.),
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot