Viikon kysymys
A-
A+
20-vuotias porvoolainen Nea Ksenzak perusti tilausleipomon lähes heti valmistuttuaan leipuri-kondiittoriksi.
Niki Viheriävaara
PORVOO, TARMOLA Kun Porvoon Tarmolassa Pienen Suklaatehtaan putiikki sulkee ovensa, jää keittiön puolelle valot päälle. Siellä työskentelee 20-vuotias Nea Ksenzak omien leipomustensa äärellä. Itsekehiteltyjen reseptien ohjeistamana syntyneet tilauksesta tehtävät suolaiset ja makeat herkut ovat vasta alkua sille, mitä Nea's Leipomukset -leipomolle on suunnitteilla.
Ksenzak on haaveillut ravitsemusalalla työskentelemisestä pienestä pitäen. Lapsena haaveissa oli kokin ammatti, mutta leipomiseen hurahdettuaan alkoi rakentumaan tulevaisuus makeiden herkkujen äärellä.
– Mummin kanssa aina leivoimme pullaa, kun olin lapsi, ja toivottavasti leivotaankin vielä pitkään, leipuri hymyilee.
– Kun aloin leipomaan, aloin heti tykkäämään siitä ja päätin, että lähden opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi.
Koulussa Porvoon Careeriassa leipurin kenkiin astuttuaan nuorelle alkoi nopeasti muodostumaan selkeä visio oman yrityksen perustamisesta. Vain vuoden "siellä-täällä" -työskentelemisen jälkeen haaveet yritystoiminnan aloittamisesta konkretisoituivat, kun Ksenzak perusti Nea's Leipomukset -tilausleipomon.
Heti, kun Ksenzak sai toiminimen perustettua, hän alkoi työskentelemään Pienen Suklaatehtaan tiloissa Tarmolassa. Leipuri saa käyttää tiloja silloin, kun Suklaatehtaan putiikki on suljettu, eli työskentely painottuu iltoihin.
– Kokeilen myös kaikenlaista reseptieni kanssa kotona, hän kertoo.
Kaikki Ksenzakin myymät leivokset ovat itsekehiteltyjen reseptien tuotoksia. Erikoisruokavalioitakin noudattaville löytyy tilattavaa, sillä kaikki Ksenzakin tuotteet ovat saatavilla myös gluteenittomana ja maidottomana.
– Perheessäni on ollut ruoka-aineallergioita, ja sitä kautta olen oppinut leipomaan esimerkiksi gluteenittomia ja vegaanisia leipomuksia. Sain juuri kokeilun tuloksena gluteenittoman ja vegaanisen kakkureseptin toimimaan.
Nea's Leipomukset -tilausleipomosta löytyy erilaisia suolaisia ja makeita herkkuja.
Nea Ksenzak
Ksenzakin tuotteista löytyy tällä hetkellä kermakakkuja, täytekakkuja, juustokakkuja, muffineita, keksejä, suolaisia ja makeita piirakoita sekä voileipäkakkuja. Tilaukset on hyvin muokattavissa juuri asiakkaan maku- ja ulkonäkötoiveiden mukaisiksi.
– Ihan mitä vaan en välttämättä toteuta. Sanon silloin ihan suoraan, että tuota en voi vielä tehdä. En halua kokeilla asiakkaille menevien tuotteiden kanssa, vaan mielummin teen sellaista, jonka lopputuloksesta voin olla varma, Ksenzak sanoo.
Oma suosikki löytyy suomalaisten suosimasta klassikkokakusta.
– Vadelmatäytekakkuni on sellainen, joka on sekä oma suosikkini että useiden asiakkaiden suosikki. Tykkään paljon oikeastaan kaikesta, missä on vadelmia, leipuri hymyilee.
Nea Ksenzak haaveili leipurin urasta jo lapsena. – Mummin kanssa aina leivoimme pullaa, hän muistelee.
Niki Viheriävaara
Leipomisessa parasta on Ksenzakin mielestä ollut aina koristelu.
– Leipomisessa näkee heti sen lopputuloksen, ja saa käyttää luovuutta ihan miten haluaa. Viimeistely on ehdottomasti se paras asia, hän kertoo.
Leipomon pyörittämiseen kuuluu paljon muutakin kuin vain herkkujen äärellä hääräämistä. Yrittäjyydessä yllättävintä onkin ollut paperien pyörittelemisen, kuten veroasioiden ja tilityksien hoitamisen, määrä. Ksenzak pyörittää toimintaansa toistaiseksi pääasiassa yksin, mutta apukäsiä löytyy tarvittaessa esimerkiksi myös yrittäjänä toimivalta äidiltä.
Kaikki Ksenzakin tuotteet on saatavilla myös gluteenittomana ja maidottomana.
Nea Ksenzak
Toistaiseksi Ksenzakin leipomuksista pääsee nauttimaan vain sähköpostitse tilaamalla, ja tilauksia on jo yrittäjyyden alkutaipaleellakin riittänyt. Kesä on leipurille kiireisintä aikaa, mutta syntymäpäivä.Haaveissa on kuitenkin, että jonakin päivänä leipurilla olisi oma putiikkinsa, jossa hän voisi myydä leivoksiaan.
– Mietin jossakin vaiheessa, haluaisinko järjestää kahvilatoimintaa, mutta nyt tuntuu siltä, että olisi kiva saada jokin oma tila ja myymälä, josta ihmiset voisivat tulla hakemaan näitä leipomuksia.
Lähitulevaisuudessa kehitys kehittyy pitkälti tuotteiden ja markkinoinnin osalta. Tällä hetkellä Nea's Leipomukset löytyy sosiaalisesta mediasta, mutta verkkosivut ovat tekeillä, ja suunnitteilla on päästä erilaisiin tapahtumiin mukaan esittelemään tuotteita.
Nea Ksenzak, 20
Valmistui leipuri-kondiittoriksi Porvoon Careeriasta vuonna 2024.
Perusti Nea's Leipomukset -tilausleipomon keväällä 2025.
Kotoisin Porvoosta, jossa myös asuu.
Haaveilee oman leipomomyymälän perustamisesta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot