Viikon kysymys
A-
A+
Merikapteeni Jalo Yrjönen on 87-vuotias.
Angelika Provalskaja
PORVOO Vanha merikapteeni Jalo Yrjönen pääsi vielä kerran toteuttamaan unelmaansa merellä.
Jalon elämä merillä alkoi kauppalaivoista. 1970–80-luvun vaihteessa hän siirtyi jäänmurtajalle, jossa toimi pitkään ensimmäisenä perämiehenä. Myöhemmin häntä pyydettiin kapteeniksi, ja kapteenina hän ehtikin olla laivassa, jos toisessakin.
Jalon poika Janne Yrjönen kertoo Jalon olleen pidetty ja arvostettu merimies.
– Hän meni 16-vuotiaana merille, Janne kertoo.
Nyt Jalo on päässyt porvoolaisen m/s J.L Runebergin kyytiin. Taustalla lipuu tutut maisemat, kuten Jalon lapsuudenkoti Hermanninsaaressa.
Risteilyllä päästiin ihailemaan Yrjösille tuttuja maisemia.
Angelika Provalskaja
Kyytiin on saapunut Jalon perhe, jopa neljässä sukupolvessa, hoivakodin asukkaita ja hoitajia sekä kuvausryhmä Trootilta.
Esperi Care toteuttaa kuvaussarjaa asukkaiden unelmien toteuttamisesta. Sarjan myötä on päästy toteuttamaan ikäihmisten, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten unelmia. Hoivakoti Vuokossa työskentelevä hoitaja oli ilmoittanut, että Vuokosta löytyisi vanha merikapteeniherra, jolla olisi toiveena vielä päästä merille. Näin Jalo valikoitui mukaan uudelle kaudelle.
Esperi Caren markkinointipäällikkö Nina Singh kertoo, että konsepti on lämminhenkinen kunnianosoitus Esperin hoitajille, jotka tekevät päivittäin merkityksellistä työtä asukaslähtöisesti. He tuntevat asukkaiden toiveet, ilot ja unelmat sekä ennen kaikkea sen, mikä heidän elämässään on tärkeää.
– Unelmien toteuttaminen antaa paljon, niin meille kuin asukkaille ja hoitajille, Singh sanoo.
Jalo Yrjönen ja hoitaja Rebekka Riekkinen vilkuttivat matkustajille laivan kannelta.
Angelika Provalskaja
Paluu vesille
Takaisin vesille ja tuttuihin maisemiin palaaminen on Jalolle tärkeä hetki. Ilma on tyyni ja aurinko on noussut pilvien takaa. Perheellä riittää paljon tarinoita kerrottavaksi.
– Kahdella veneellä mentiin saareen, teltta pystyyn ja oltiin siellä koko viikonloppu, muistelee Janne, katsoessaan maisemia laivan kannelta.
Janne kertoo, että lapsuudessa myös kauppareissuja tehtiin veneellä. Myös kalastaminen oli arkipäivää.
– Syksyisin vietiin silakkaverkot aina tänne. Nämä ovat niin tuttuja maisemia, kertoo Janne.
Jalolta löytyy paljon kokemusta kansainvälisiltäkin vesiltä.
– Jalo oli usein Hansella, saksalaisten omistamalla aluksella. Kun oli kovat talvet, hän oli Saksassa murtamassa jäitä, Janne kertoo.
Jalon ura merikapteenina huipentui Kontio-jäänmurtajalle.
Risteily seilattiin M/S Runeberg laivan kyydissä.
Angelika Provalskaja
Rakkaus merta kohtaan on periytynyt myös Jalon lapsille ja lapsenlapsille. Janne on entinen ammattikalastaja, ja niin on myös hänen poikansa Joni Yrjönen.
– Kun on tottunut olemaan merillä, niin sitä on aina, Janne sanoo.
Jalon mukana risteilyllä on myös hoitaja Rebekka Riekkinen. Riekkinen kertoo, että Jalo puhuu paljon seikkailuistaan merellä.
– Tuli sellainen fiilis, että vitsi kun hän kerran vielä pääsisi merelle, Riekkinen sanoo.
Risteily on tärkeä hetki myös muille matkustajille.
– Hän on sellainen, pilke silmäkulmassa -tyyppi, kuvailee Riekkinen.
Vaikka vesille palaaminen hieman väsyttikin, niin Jalo jaksaa edelleen hymyillä. Hän kiteyttää tunnelman lyhyesti ja ytimekkäästi.
– Aika hyvä reissu oli, hymyilee Jalo.
Yrjösiä oli mukana risteilyllä neljässä sukupolvessa. Kuvassa Topi Yrjönen, Joni Yrjönen, Eemi Yrjönen, Jooa Yrjönen, Janne Yrjönen ja Myy Yrjönen.
Angelika Provalskaja
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot