Viikon kysymys
A-
A+
Kunta investoi ensi vuonna erityisesti kaava-alueiden infrastruktuurin rakentamiseen, kuten katujen rakentamiseen. Ensi vuonna toteutetaan Nikkilän kartanon kokoojakatua ja kokoojakadun radan alitusta. Kuvituskuva.
Arkisto/Tietoa Finland Oy
SIPOO Sipoon talousarvioehdotus sisältää ensi vuodelle sopeutustoimia ja noin 3 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen. Kuntapalveluiden kulut yhtä sipoolaista kohti olisivat ensi vuonna 4025 euroa ja lainamäärä nousisi yhtä sipoolaista kohti 5788 euroon.
Sipoon kunta pyrkii talousarvioehdotuksen mukaan vastaamaan kiristyvään taloustilanteeseen tasapainottamalla talouttaan lisäämällä kunnan tuloja, pienentämällä menoja ja arvioimalla kriittisesti tarvittavia investointeja. Talousarvioehdotus sisältää ensi vuodelle 3,3 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen ja sopeutustoimia myös noin 2 miljoonalla eurolla. Sopeutustoimilla tavoitellaan talouden saamista tasapainoon vuosina 2027 ja 2028, kunnan tiedotteessa kerrotaan.
Sopeuttamistoimina talousarvioehdotuksessa ovat muun muassa palveluiden ostojen karsiminen, kunnalle tarpeettomien kiinteistöjen myyminen nopeutetusti ja hulevesimaksujen käyttöönotto. Varhaiskasvatuksen kerhotoiminta keskitettäisiin Nikkilään ja kotihoidontuen kuntalisää alennettaisiin.
Painetta kunnan talouteen tuovat hitaasti kehittyneet verotulot, yleisen taloustilanteen vuoksi laahaava tonttimyynti ja tuleva valtionosuusjärjestelmän uudistus, jonka uskotaan olevan Sipoolle negatiivinen. Kuluja kasvattavat myös kuntapuolen palkkaratkaisut ja kunnille siirtyneet TE-palvelut, joiden menoja valtion rahoitusosuuden ei arvioida kattavan täysimääräisesti.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Micaela Röman kuvailee kunnan olevan uuden tilanteen edessä.
– Olemme uuden tilanteen edessä, ja kunnanhallitus haluaa saada kunnan talouden tasapainoon mahdollisimman pian. Kunnan henkilökunta on arvokkain voimavaramme ja hallituksen talousarvioseminaarin aikana pyysin pitkän tähtäimen henkilöstösuunnitelmaa, jotta voimme taata henkilökunnan jaksamisen ja hyvinvoinnin, joka mahdollistaa laadukkaiden palveluiden tarjonnan myös tulevaisuudessa.
Palveluiden kulut yhtä sipoolaista kohti 4025 euroa
Kunnan ulkoiset toimintakulut yhtä asukasta kohti olisivat ensi vuonna 4025 euroa, mikä on 25 euroa enemmän kuin tämän vuoden talousarviossa.
Varhaiskasvatukseen ehdotetaan satsattavan ensi vuonna noin 19,8 miljoonaa euroa. Koulutuksen toimialan palveluihin, kuten perusopetukseen ja lukiokoulutukseen, kunta käyttäisi ehdotuksen mukaan 35,3 miljoonaa euroa. Konsernipalveluihin, kuten digihallintoon, talous-, henkilöstö- ja hallintopalveluihin, ehdotetaan käytettävän noin 8,7 miljoonaa euroa.
Arjen ja vapaa-ajan toimialan palveluihin, eli hyvinvointipalveluihin, kulttuurin- ja vapaa-ajan palveluihin sekä työ- ja elinkeinopalveluihin, ehdotetaan varattavaksi 12,9 miljoonaa euroa. Yhdyskunnan ja ympäristön palveluihin, eli esimerkiksi kaavoitukseen, katuihin ja viheralueisiin sekä rakennus- ja ympäristövalvontaan, kunta käyttäisi ehdotuksen mukaan noin 11,7 miljoonaa euroa.
Henkilöstöä kunta tarvitsee palveluiden tuottamiseen noin 950 työntekijää, ja henkilöstömenojen kokonaismäärän arvioidaan olevan 51,8 miljoonaa euroa ensi vuonna. Kunnan henkilöstömäärä on muuttunut vain vähän huolimatta asukasmäärän pitkään jatkuneesta kasvusta.
Verotuloja noin 63 miljoonaa euroa
Kaikkien veroprosenttien ehdotetaan pysyvän ennallaan. Kunnan tuloveroprosentti olisi ensi vuonnakin siis 6,60.
-Veroprosenteista tulemme vielä käymään kunnanhallituksessa keskusteluja, kun jatkamme talousarvion käsittelyä kokouksessa 10. marraskuuta, Röman sanoo.
Verotuloja kunnan arvioidaan saavan ensi vuonna 63,1 miljoonaa euroa, mikä on hieman vähemmän kuin tämän vuoden talousarviossa. Valtionosuuksia kunnan arvioidaan saavan ensi vuonna 22,4 miljoonaa euroa.
Kunnan lainamäärä kasvaisi talousarvioehdotuksen mukaan ensi vuonna 133,9 miljoonaan euroon, eli noin 10 miljoonalla eurolla tämän vuoden talousarviosta. Lainamäärä yhtä asukasta kohti olisi 5 788 euroa. Summan arvioidaan kasvavan myös tulevina lähivuosina.
Kunta investoi asuinalueisiin, Miilin liikuntahalliin ja Söderkulla skolaan
Investointeja kunta tekisi vuonna 2026 ehdotuksen mukaan 29,4 miljoonalla eurolla.
Tiedotteen mukaan kunta investoi ensi vuonna erityisesti kaava-alueiden infrastruktuurin rakentamiseen, kuten katujen rakentamiseen. Ensi vuonna toteutetaan Nikkilän kartanon kokoojakatua ja kokoojakadun radan alitusta, aloitetaan Metsärinteen kaava-alueen kunnallistekniikan rakentamista sekä jatketaan Taasjärven itäpuolen toteutusta.
Miilin liikuntahallin rakentaminen jatkuu ja Söderkulla skolan suunnittelu jatkuu sekä rakentaminen käynnistynee. Liikuntainvestointeina ensi vuonna toteutetaan pumptrack rata ja uudistetaan Söderkullan urheilukentän tekonurmi.
Kunnanhallitus käsitteli talousarviota 20.-21.10.2025 ja päätti jättää asian pöydälle. Kunnanhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä 10.11.2025. Valtuuston on tarkoitus aloittaa talousarvion käsittely lähetekeskustelulla 17.11.2025 ja jatkaa käsittelyä 15.12.2025.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot